Tietovuoto EU:sta: Eurooppalaiset sotalaivat lähtevät turvaamaan Länsi-Afrikan rannikkoa merirosvoilta

Suomen merivoimat ei ole mukana operaatiossa, koska sopiva kalusto puuttuu.

Afrikka
Teksti
Mika Horelli

Euroopan unioni aikoo lähettää sotalaivoja turvaamaan meriliikennettä merirosvoilta Länsi-Afrikan rannikolla. Tänä vuonna alkava monivuotinen operaatio Guineanlahdella tuli julkisuuteen EU:n ulkosuhdehallinnon EUH:n vuotamasta muistiosta.

EUH:n mukaan Guineanlahdesta on tullut viime vuosina yksi maailman vaarallisimmista merialueista, jossa tapahtuu 95 prosenttia maailman kaikista merellä tapahtuvista sieppauksista. Alueella kulkevista laivoista on viime vuosina kaapattu panttivangeiksi satoja ihmisiä, ja heistä maksetut lunnaat ovat nousseet jopa 300 000 dollariin hengeltä.

Euroopan unionille Guineanlahden valvonta on erityisen tärkeää siksi, että alueen maita maita käytetään sillanpäinä ihmissalakuljetuksessa ja eteläamerikkalaisten huumeiden kuljettamisessa Eurooppaan.

EU mukaan alueen rannikkovaltioista ainoastaan Nigerialla on omia resursseja aluevesiensä valvontaan.

Ainakin Tanskan, Ranskan, Italian, Portugalin ja Espanjan merivoimat ovat lähettämässä aluksensa Guineanlahdelle, jokainen kahdeksaksi kuukaudeksi kerrallaan. EU-maiden sotalaivojen ohella alueella partioi myös muun muassa Yhdysvaltain laivasto.

Tanskan, Ranskan, Italian ja Portugalin sotalaivat kävivät jo viime vuonna alueella harjoittelemassa Coordinated Maritime Presence CMP -nimisen EU:n pilottiprojektin puitteissa.

Ulkomaisten sotalaivojen partiointi alueen maiden vesillä on diplomaattisesti herkkä asia ja vaatii kattavia sopimuksia alueen rannikkovaltioiden kanssa.

Viime vuoden marraskuussa Nigeria syytti Tanskaa uuskolonialismista sen jälkeen, kun sen erikoisjoukkojen sotilaat olivat ampuneet kuoliaaksi neljä merirosvoiksi epäiltyä nigerialaista.

 

Suomea ei ole pyydetty mukaan Guineanlahden operaatioon, kenraalimajuri Mikko Heiskanen kertoo. Heiskanen työskentelee EU:n pysyvässä sotilaskomiteassa EUMC:ssa Suomen sotilasedustajana.

Hänen mukaansa Suomella ei ole tällä hetkellä sopivaa kalustoa lähetettäväksi pitkäaikaiseen operaatioon valtamerelle.

Suomi oli 11 vuotta sitten mukana Euroopan unionin Atalanta-operaatiossa, jossa rahtiliikennettä suojeltiin Adeninlahdella Afrikan sarven merirosvoilta. Suomi lähetti alueelle merivoimien silloisen lippulaivan miinalaiva Pohjanmaan.

Miinalaiva Pohjanmaa kuitenkin poistettiin sotilaskäytöstä vuonna 2013 ja toimii nykyään merentutkimusaluksena.

Merivoimien tilaamat uudet Pohjanmaa-luokan monitoimikorvetit valmistuvat vasta vuonna 2028.

Vuonna 2008 alkanutta EU:n Atalanta-operaatiota on pidetty suurena menestyksenä, ja alueen merirosvous on vähentynyt murto-osaan kymmenen vuoden takaisesta tilanteesta.

Tällä hetkellä 14 vuotta jatkuneen Atalanta-operaation jatko on kuitenkin vaakalaudalla lähinnä Somalian eri poliittisten ryhmittymien kielteisemmäksi muuttuneen kannan johdosta. Atalanta-operaatiossa saatuja kokemuksia aiotaan kuitenkin hyödyntää Guineanlahden uudessa operaatiossa.