Tiekartta uuteen ilmastosopimukseen yhä mahdollinen Durbanissa

Durban
Teksti
Katri Merikallio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ilmapiiri Durbanin ilmastohuippukokouksessa Etelä-Afrikassa on kuluneen vuorokauden aikana ollut kiihkeä. Neuvottelujen uskotaan jatkuvan myöhään yöhön myös tänään.

Oxfam-järjestön mielenosoittaja hiilikasassa Etelä-Afrikan Durbanissa, jossa ilmastoneuvottelut lähestyvät loppukiriä. Kuva Stephane De Sakutin / AFP / Lehtikuva.

EU:n ilmastokomissaari Connie Hedegaard kertoi perjantaiaamuna pitämässään tiedotustilaisuudessa, että uusia maita on saatu mukaan EU:n tiekartan taakse.

EU on esittänyt ilmastoneuvotteluissa niin sanottua tiekarttaa, joka johtaisi laillisesti sitovaan uuteen kansainväliseen sopimukseen tämän vuosikymmenen aikana.

Toisin kuin nyt päättymässä oleva Kioton sopimus, uusi sopimus asettaisi päästörajoitteita kaikille isoille talouksille mukaan lukien Kiina.

Sopimuksen tavoite on leikata kasvihuonepäästöjä niin ettei maapallon lämpötila nouse yli kahta astetta. Tästä maailman maat sopivat yhdessä Kööpenhaminan ilmastokokouksessa kaksi vuotta sitten.

Komissaari Hedegaardin mukaan ilmapiiri neuvotteluissa on ollut rakentava.

“Osapuolet ovat tosissaan etsineet uusia ratkaisuja, eivät vain toistaneet aiempia kantojaan”, Hedegaard kertoi lehdistölle.

Hänen mukaansa useimmat maailman maat seisovat jo EU:n tiekartan takana. Tukijoiden joukkoon on liittynyt muun muassa Brasilia. Niin ikään Afrikan maat ovat nousseet näkyvästi seisomaan pienten saarivaltioiden rinnalle tukemaan EU:n ehdotusta.

Käytännössä se tarkoittaa sitä, että niin sanottu kehitysmaablokki ei enää seiso yhtenä rintamana Kiinan takana.

Hedegaardin mukaan yön neuvottelujen jälkeen sopimus on edelleen mahdollinen, mutta jos valtiot eivät tule vastaan enemmän, sopimusta ei Durbanissa synny.

Neuvottelujen uskotaan venyvän lauantain puolelle.

“Paine on kova”

Suomea Durbanin neuvotteluissa edustava ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr) pitää positiivisena sitä, että Afrikan maat sekä saarivaltiot seisovat nyt EU:n takana ja vaativat todellisia toimia ilmastonmuutoksen hidastamiseksi.

“Se on tuonut neuvotteluihin lisää drivea. Myös uusi tieto päästöistä on tuonut neuvotteluihin aidon huolen siitä, että jos me emme saa hyvin nopealla aikataululla kaikkia päästöjä vähentävää sopimusta, tavoite kahdesta asteesta karkaa käsistä.”

“Paine erityisesti Kiinaa, Yhdysvaltoja ja Intiaa kohtaan on nyt kova.”

Kiina on selkeästi esittänyt olevansa jollain aikataululla valmis sitoviin järjestelyihin.

“Ei Kiina halua näyttäytyä osapuolena joka kaataa sopimuksen”, Niinistö arvelee.

Nopeasti kasvavista suurista talousmaista Brasilia ja Etelä-Afrikka ovat voimakkaasti ajaneet ratkaisua samaan suuntaan kuin EU. Etelä-Afrikan presidentti Jacob Zuma sanoi jo alkuviikosta, että maailma tarvitsee sitovan sopimuksen.

Brasilia on sanonut olevansa valmis sitoumuksiin 2020 mennessä.

Niin ikään Japani, Venäjä ja Kanada, jotka vastustavat Kioton sopimuksen uutta kautta, ovat valmiita tukemaan tiekarttaa.

“Momentum on nyt meidän puolella. Mutta suuria palikoita on vielä ratkaisematta. Saammeko Yhdysvallat, Kiinan ja Intia taivutettua, jää vielä nähtäväksi”, Niinistö arvioi.

Yhdysvallat hidastaa

Yhdysvallat on kokouksen aikana antanut ristiriitaisia viestejä. Vielä torstaina se antoi ymmärtää olevansa valmis päästörajoituksiin, jos ne sitovat kaikkia. Kuitenkin jo saman päivän iltana se perui puheensa.

Ympäristöjärjestöt ovat patistaneet muita maita etenemään Yhdysvalloista huolimatta.

“Muiden maiden on vapauduttava Yhdysvaltojen panttivankeudesta ja otettava kunnianhimoisia askeleita ilmastonmuutoksen torjumiseksi”, vaatii Greenpeacen Pohjoismaiden pääsihteeri Mads Flarup Christensen.