Tiedettä: Parantava rakkaus, sotkuista dna:ta ja uhattuja biologeja

Eläinkokeiden tekijöitä uhataan

Rakkaus parantaa

Neljäsosa tiedelehti Naturen kyselyyn vastanneista noin tuhannesta biologista kertoi joutuneensa eläinaktivistien kohteeksi tai tuntevansa heidän kohteekseen joutuneita tutkijoita. Eläintutkijat raportoivat protesteista laboratorioiden ulkopuolella, vandalismista, tutkimuseläinten ”vapauttamisesta” ja fyysisistä hyökkäyksistä. Vaikka 90 prosenttia vastaajista piti eläinten käyttöä tutkimuksessa tärkeänä, lähes kolmannes myönsi että heidän työssään on eettisiä huolenaiheita.

Sotkua dna-näytteissä

Huonojen laboratoriokäytäntöjen takia jopa lähes viidenneksestä bakteerien, kasvien ja eläinten genomeita löytyi myös ihmisen dna:ta. Tulos viittaa mahdollisuuteen, että myös ihmisen dna:ta tutkittaessa näytteestä osa onkin laboratoriohenkilökunnan eikä tutkittavan henkilön dna:ta. Pahimmassa tapauksessa ihmisille saatetaan kertoa, että heillä on esimerkiksi korkea riski sairastua syöpään, vaikka riskigeenit kuuluisivatkin testin tekijälle.

Tähtitiedettä aivotutkimukseen

Tähtitieteilijät käyttävät suurissa teleskoopeissa niin sanottua adaptiivista optiikkaa eli kaukoputken peilin reaaliaikaista muovaamista korjaamaan ilmakehän aiheuttamia häiriöitä. Nyt samanlaista tekniikkaa on sovellettu tarkentamaan mikroskooppikuvaa elävän hiiren aivoista, kertoi tutkija Eric Betzig Yhdysvaltain tiedeviikolla Washingtonissa helmikuun puolivälissä.

Rakkaus parantaa

Lähes 12 000 kanadalaisen aineistolla tehdyssä seurantatutkimuksessa selvisi, että rakkaus muuttaa terveydentilaa enemmän kuin mikään muu niin sanottuun sosiaaliseen pääomaan luettava tekijä. Terveyden muutosta selittävissä monimuuttujamalleissa rakastetuksi tulemisen tunne oli ainoa tilastollisesti merkitsevä muuttuja. Sosiaalisen pääoman muilla osatekijöillä, kuten avioliitolla – joukkueurheilusta tai vapaaehtoistyöstä puhumattakaan – ei ollut mitään merkitystä.

Kuva John Javellana / Reuters / Lehtikuva.