Tamman korvat eli mitä tapahtui faaraonaikaisella louhoksella

Karri Kokko
Ulkomaat 14.6.2007 10:13

Egyptin louhokset 1Mitä muinainen kivilouhos kertoo faaraoiden ajan työmenetelmistä ja infrastruktuurista? Ja miksi autiomaan keskellä sijaitsevaa louhosmaisemaa pitäisi suojella? Kuvassa kaivaustyöntekijät tutkivat basalttipalasia Kairosta lounaaseen.

Teksti Sanna Negus, Gabal Qatrani
Kuvat Shawn Baldwin

Geologi Per Storemyr kiipeää vuoren reunalla mustien kiviröykkiöiden keskellä tottuneen ketterästi. Jalkojen alta rinnettä pitkin lipsuva kivirouhe on basalttia, mustaa vulkaanista kiveä, joka vyöryi laavana alueelle noin 30 miljoonaa vuotta sitten. Basaltti jähmettyi myös tämän vuoren laelle, ja osa siitä rapautui vuoren rinteille. Joku keksi Fayumin keitaan pohjoispuolella sijaitsevalle vuorijonolle osuvan nimen: Tervamäet (Gabal Qatrani).

Mutta osa basalttirouheesta on ihmisen aikaansaamaa – muinaista louhosjätettä Vanhan valtakunnan ajalta. Se oli sitä aikaa kun faaraot korostivat valtaansa rakentamalla massiivisia pyramideja nyky-Kairon eteläpuolelle Dashuuriin, Gizaan ja Saqqaraan 2575-2465 eaa. Suurin osa suurimman, Gizan Kheopsin pyramidiin käytetystä kalkkikivestä louhittiin sen lähistöltä, mutta temppelin lattian piti olla kovaa mustaa kiveä, tummaa elämän antavan Niilin symbolia, basalttia.

Siinä missä harjaantumaton silmä näkee vain vuoren huipun, Storemyr näkee muinaisen louhosmaiseman: viisi avolouhosta vuoren harjanteella. Norjan Geologisessa Tutkimuksessa työskentelevä Storemyr on tutkinut viimeiset viisi vuotta kahden kollegansa kanssa Tervamäellä sijaitsevaa Tamman korvat (Widan al-Faras) -louhosta sekä kahta muuta muinaisen Egyptin louhosaluetta. 

Hanke on nimeltään Quarry Scapes eli louhosmaisemat.  Nykyegyptologia on nimittäin harvoin kullan ja aarteiden etsimistä, vaan jokseenkin epäseksikästä kivien kääntelyä. Nyt halutaan ymmärtää kuinka muinaisen Egyptin infrastruktuuri toimi ja mikä oli tavallisten kansalaisten rooli. Koska 95 prosenttia muinaisen Egyptin arkkitehtuurista perustuu kiveen, louhokset antavat sen ymmärtämiseen joitakin avaimia.

Työkaluja muualta

”Vaikka basaltti on kovaa kiveä, se rapautuu nopeasti. Eli jo muinaisina aikoina kivessä oli luonnollisia halkeamia”, Storemyr selittää kiven työstämistä.

”Puuvivut on aika varma arvaus, sillä alueelta on löytynyt kivettynyttä puuta. Sitten lohkare todennäköisesti vyörytettiin alas – se oli kuntotesti! Ehkäpä kaikkein parhaimmat lohkareet laskettiin alas köysien avulla”, Storemyr miettii ja katselee alas. Pudotusta on 40–50 metriä.

Siellä täällä maassa näkyy vanhan valtakunnan aikaisia ruukunpalasia. Ruukuissa säilytettiin työmiesten juomia: vettä ja olutta. Storemyr ei kuitenkaan tällä kertaa etsi ruukunpalasia vaan vieraita, ei-paikallisia kiviä eli muinaisia työkaluja. Hän löytää pian soikean kiven, josta voi erottaa siihen hakatun loven. Lovi piti paikoillaan kiven ympärille sidottua nahkaremmiä ja puuvartta. Kivi oli osa muinaista moukaria – sellaisia näkyy paljon piirtokirjoituksissa.

”Tämä on gabroa ja se on tuotu tänne joko Assuanista tai läntisestä autiomaasta. On siis olemassa yhteys Vanhan valtakunnan eri louhosalueiden kesken, työkalukiviä oli kuljetettu paikasta toiseen”, Storemyr sanoo ja näyttää kiveä tiimitoverilleen, arkeologi Elisabeth Bloxamille Lontoon yliopistosta. ”Työkalut olivat selvästi samanlaisia, standardisoituja, joten louhinta täällä oli hyvin järjestettyä,” Bloxam selittää.

Elisabeth Bloxam
Arkeologi Elisabeth Bloxam merkkaa ruukunpalasen löytöpaikan koordinaatit GPS-laitteen muistiin.

Hänen mukaansa työvälineistä ja ympäristöstä voi päätellä, että Widan al-Faras oli ammattitaitoisten käsityöläisten työmaa, kivenhakkaajien keskus.

”Usein luullaan, että tällaisilla työpaikoilla oli massoittain väkeä, mutta siitä ei ole tähän mennessä mitään todisteita”, Bloxam toteaa. Quarry Scapes tiimi arvelee, että louhoksella työskenteli kerrallaan noin 50 miehen porukka, joka saattoi olla tullut muualta.

Maailman vanhin päällystetty tie

Basalttilohkareet kuljetettiin louhoksilta tietä pitkin seuraavalle etapille. Tie on ainutlaatuinen, sillä se on maailman vanhin päällystetty tie, 11 kilometriä pitkä. Tie oli rakennettu etupäässä kivettyneestä puusta, mutta lähempänä louhosta on käytetty kalkkikiveä ja basalttia. Tiessä on omituista se, että se on hyvin kapea (vain noin 2 m) eikä siinä ei ole minkäänlaisia painaumia jotka kertoisivat tien käytöstä.

”Uskotaan että kivilohkareita liikutettiin reellä, koska niitä on kuvattu piirtokirjoituksissa. Mutta yhtäkään rekeä ei ole löytynyt”, sanoo Tom Heldal, ryhmän toinen norjalainen geologi.

Tie johti muinaisen Moeris-järven rannalle. Nyt muinaisen järven pohjoispuolella on vain karu hiekkapenkka ja valkoisia suolaläikkiä. Mutta 3 500 vuotta sitten se oli vilkas rahtisatama, josta basalttilohkareet jatkoivat matkaansa kohti pyramideja. Vesireitti oli kivien kuljetukseen huomattavasti helpompi vaihtoehto kuin maakuljetus, sillä Widan al-Farasista on linnuntietä matkaa Gizaan noin 80 kilometriä.

Niiliä pitkin pyramideille

Satamassa basalttilohkareet siirrettiin todennäköisesti matalan veden lauttoihin.

”Kuljetusvälineet ovat edelleen hyvin tuntematon alue,” Bloxam myöntää.

Tiimi on laskenut, että työporukalta meni suunnilleen kahdeksan kuukautta kivien hakkaamisesta niiden kuljettamiseen pyramideille.

”Ehkäpä työ oli sesonkiluonteista: louhoksella hakattiin leutoina talvikuukausina ja sitten odotettiin maksimaalista Niilin tulvaa kesällä”, Bloxam arvelee. Louhos ei ollut koko ajan toiminnassa, vaan se toimi 150-170 vuoden välillä kampanja periaatteella.

Widan al-Farasista kuljetettiin kiveä yhteensä neljän pyramidilattiaan: Kheops, Userkaf, Sahu-ra ja Niuser-ra – kaiken kaikkiaan enintään 4 000 kuutiometriä. Määrä on pieni kun sitä vertaa vaikkapa Assuanin graniittilouhoksiin, josta hakattiin 45 000 kuutiometriä kiveä Vanhan valtakunnan aikana.

Mutta sitten yhtäkkiä ilmasto muuttui ja Widan al-Farasin viides louhos jäi kesken ja se hylättiin. ”Tiedämme historiallisista dokumenteista, että Niilin veden pinta laski yhtäkkiä viidennen dynastian aikaan”, Heldal kertoo. Sen jälkeen basaltin monumentaalinen käyttö lakkasi. Jo Pepi I:n (2289–2255 eaa) temppelin lattiassa käytettiin basaltin sijaan mustaa kalkkikiveä.

Symboliikkaa ja maansiirtokoneita

Vaikka basalttia oli saatavana paljon lähempänä Niiliä ja pyramideja, Widan al-Faras on ainoa löydetty muinainen basalttilouhos.

”Kaikkialla Niilin laakson ulkopuolella symbolismi on saattanut vaikuttaa valintoihin. Kun lähempänäkin on paikkoja mistä louhia, miksi nähdä kaikki tämä vaiva? Ehkä silloin ajateltiin, että mikä tahansa eksoottinen on hyvää! Tai ehkä täältä saatiin parasta basalttia tietylle lattiapinnalle”, Bloxam jutustelee.

Läpi Egyptin historian erikoiskivet tuotiin hyvinkin kaukaa – esimerkiksi vain Assuanin piikivettynyt hiekkakivi kelpasi myllynkiveksi, vaikka kiveä oli saatavilla muualtakin. 

Ilmastonmuutoksen jälkeen Widan al-Farasin basalttia käytiin louhimassa seuraavan kerran roomalaisajalla (30 eaa–640 jaa), jolloin basalttia käytettiin pienten patsaiden raaka-aineena.

”Roomalaiset olivat hyvin kiinnostuneita kokeilemaan eri kivilaatuja, siksi he tulivat tännekin. Työmiehet olivat toki egyptiläisiä, mutta tekniikka ja työkalut roomalaista”, Storemyr kertoo.

Ennen luultiin, että roomalaiset käyttivät pyramideilta löydettyjä irtokiviä patsaissaan, mutta teoria osoittautui vääräksi.

Egyptin louhokset 3
Egyptiläinen työntekijä kävelee muinaisilla basalttilouhoksilla Niilin länsipuolisella aavikolla.

”Roomalaisten tuloa seurasi räjähdysmäinen rautatyökalujen käyttö”, hän jatkaa ja esittelee lohkaretta jossa näkyy selvästi rautakiilalle hakattu kolo. Sen alapuolella rinteessä on Vanhan Valtakunnan lohkareita, muinaista louhosjätettä ja rinteessä uusia, teräväreunaisia lohkareita.

”Ja tässä meillä on itse asiassa kolme aikakautta: Vanha valtakunta, roomalaisaika ja 2006!” Storemyr laukoo ironisesti.  

Vain muutama kymmenen metriä muinaisista louhoksista on moderni työmaa. Vaunuporakone louhii basalttia asfaltin raaka-aineeksi. Koska muinaisia louhoksia on yksinkertaisesti vaikea havaita, maansiirtokone tuhosi yhden louhoksen sekä muinaisen työmiesten majan.

”Jos yksi louhos tuhoutuu tällä tavoin, kukaan ei oikeasti välitä siitä. Mutta jos ne kaikki tuhoutuvat, sitten ei ole enää tarinaa mitä kertoa”, Storemyr toteaa aavistuksen surullisena.

Widan al-Farasin tekee merkittäväksi juuri se, että sieltä on säilynyt kokonaisena ja selkeänä tarina kiven matkasta: louhos, tie ja kulkureitti sekä todisteita työntekijöiden elämästä. Egyptin muissa louhoksissa kulkureitti eli tarina ei ole säilynyt näin hyvin. Esimerkiksi pyramidien rakennusaineena käytetyt kalkkikivilouhokset ovat olemassa, mutta teitä ei ole säilynyt ja koska louhokset sijaitsevat keskellä asutusta ne ovat vaarassa tuhoutua. Widan al-Farasia on suojannut tähän mennessä sen sijainti kaukana modernista asutuksesta. Se uhkaakin jäädä jopa maailman mittakaavassa ainoaksi alueeksi, jossa yhä näkyy kuinka suuria määriä kovaa kiveä on työstetty hyvin alkeellisilla työkaluilla.

Modernit koneelliset kaivaukset on saatu lopetettua Vanhan valtakunnan kaivausten lähellä. Pohjois-Fayum julistettiin tammi-helmikuussa 2007 ”luonnolliseksi maisemaksi” (natural landscape), mutta se kattaa Widan el-Farasista vain muinaisten louhosten alueen ja osan muinaisen tien alueesta, ei sen ympärillä olevaa aluetta, jossa on arkeologisia kohteita. Mutta koko alueelle yritetään saada Unescn maailmanperintökohteeksi.

Koko yhteiskunnan asia

On arvioitu, että yhteensä 20 000 – 30 000 työntekijää rakensi Gizan kolme pyramidia 80 vuoden aikana. Yhteensä Gizan työmiehet siirsivät 6,5 miljoonaa tonnia kiveä, joista suurimmat lohkareet painoivat yhdeksän tonnia. Työvälineinä heillä oli pelkästään puuta ja köysiä ja suurin osa tutkijoista uskoo, että pyramidit oli rakennettu ramppien avulla. Suurin osa työstä tapahtui todennäköisesti silloin kun Niili tulvi eli vesi tuli kaikkein lähimmäksi pyramideja.

Pyramidien rakentamiseen osallistui ehkäpä koko yhteiskunta. Tiedetään, että pyramidien rakentajat eivät olleet orjia, vaan ammattitaitoisia käsityöläisiä. Rakentamiseen osallistuminen on kuitenkin saattanut olla eräänlainen sosiaalinen pakko. Pyramidien rakentajien kylästä (aivan pyramidien kupeessa) tehdyt löydöt kertovat, että rakentajat herkuttelivat parhaalla vasikanlihalla ja sammuttivat janonsa oluella. Kylästä on myös löytynyt maailman vanhin leipomo.

Louhosmaisemat

Quarry Scapes tulee sanoista quarry = louhos ja landscapes = maisemat. Marraskuussa 2005 alkanut kolmivuotinen hanke tähtää uudenlaisten menetelmien kehittämiseen muinaisten louhosalueiden dokumentoinnissa ja suojelemisessa. Hankkeessa on mukana louhoksia Egyptissä, Jordaniassa ja Turkissa. Kaikki kohteet merkitään GIS-paikkatietojärjestelmään ja sen yhteistyökumppanina on Suomen rahoittama muinaismuistojen kartoitushanke EAIS. QuarryScapes saa rahoituksen EU:lta.

Aiheesta lisää
QuarryScapes
EAIS