Tämä koululaisia kuljettanut bussi pyörähti katolleen Espanjassa

Hanna Hihnala
Ulkomaat 19.10.2009 12:58
Kuva MANU FERNANDEZ / AP / Lehtikuva

Yksi nuori kuoli ja 19 matkustajaa loukkaantui bussionnettomuudessa Espanjassa maanantaina. Hollantilaisia koululaisia kuljettanut linja-auto ajoi ulos moottoritieltä ja pyörähti katolleen Gironassa Kataloniassa.

Autossa oli kuutisenkymmentä retkellä olevaa 15-16-vuotiasta nuorta, heidän opettajansa sekä kuljettaja. Viranomaisten mukaan osa loukkaantuneista sai vakavia vammoja, toiset selvisivät vähemmällä. Loukkaantuneet vietiin kahteen paikalliseen sairaalaan.

Kuljettaja on kertonut hollantilaiselle matkanjärjestäjälle nähneensä jonkin ylittävän tietä ja yrittäneensä väistää sitä. Tämän jälkeen auto oli suistunut tieltä ja pyörähtänyt ympäri. Poliisi testasi kuljettajan, eikä hän ollut ajanut autoa alkoholin vaikutuksen alaisena.

Tämä on jo toinen kerta, kun Kataloniassa vieraileva hollantilaisryhmä joutuu bussionnettomuuteen tämän vuoden aikana. Heinäkuun lopussa linja-auto jossa oli pääasiassa hollantilaisia matkustajia kolaroi toisen auton kanssa. Kuusi ihmistä kuoli ja 39 loukkaantui.

Lähde AP, CNN