Suomi "pilkkasi" Maoa postimerkeillä 1960-luvun Kiinassa

Kiina
Teksti
SK:n toimitus
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen Pekingin-suurlähetystö sai sapiskaa 1960-luvulla muutaman postimerkin tähden.

postimerkit
Postimerkkejä 1960-luvun Kiinasta. Kuvat Japan Philatelic Society Foundation / Postimuseo

Kiinassa juhlittiin kuukausi sitten Kiinan kansantasavallan perustamisen 60-vuotispäivää. Presidentti Hu Jintao piti puheen, jossa korostettiin uudistumisen ja avautumisen takaavan tien maan kehitykseen.

Kiina tunnetaan vielä nykyäänkin sensuurista, mutta ainakaan suhtautuminen ei ole yhtä tiukkaa kuin 1960-luvulla. Silloin Suomen Pekingin-suurlähetystöä syytettiin puhemies Maon halventamisesta. Rikos paljastui kirjekuoresta kesällä 1967.

Kulttuurivallankumous syöksi Kiinan kaaokseen ja väkivaltaan 1960-luvun lopulla, mistä myös Pekingissä olleet ulkomaiden edustustot saivat osansa. Lähetystörakennuksia töhrittiin ja Ison-Britannian edustusto jopa poltettiin. Diplomaatteja myös pahoinpideltiin.

Suomi kuului Vietnamin ja Albanian ohella ystävällismielisiin valtioihin, mistä “kiitoksena” Suomen suurlähetystön muuria ei edes maalattu iskulauseilla, kuten tapana oli. Ihan rauhassa eivät suomalaisetkaan tosin saaneet olla.

Elokuun 11. päivänä 1967 suurlähetystön kiinalainen tulkki-sihteeri Chang ilmoitti, että lähetystön päällikön tai kakkosmiehen oli välittömästi mentävä Pekingin pääpostitoimistoon selvittämään edustustosta lähetettyyn kirjeeseen liittyvää “laajakantoista probleemaa”.

Lähetystösihteeri Martti Lintulahti pyysi Changia selvittämään tarkemmin, mistä oli kyse. Vapiseva sihteeri soitti pääpostiin ja sai lopulta selville, että kirjeen oli lähettänyt kaupallinen sihteeri Marcus Haarla. Sen enempää tietoja ei puhelimitse herunut, vaan Lintulahtea, lähestystön kakkosmiestä, vaadittiin välittömästi saapumaan paikalle. Hän ennätti tiedustella asiaa Haarlalta, joka kertoi, ettei ollut lomalta palattuaan lähettänyt yhtään kirjettä.

Lintulahti lähti pääpostiin erittäin hermostuneen Changin kanssa. Tämä ilmeisesti pelkäsi vitkuttelusta aiheutuvia seurauksia, koska “virkamies jo odottaa”, kuten hän kertoi hoputtaessaan Lintulahtea matkaan.

Lähtö sujui kaoottisissa tunnelmissa, sillä Suomen naapurissa olevan Mongolian edustuston edessä ja muuallakin kadulla oli valtavasti ihmisiä. Mongolian edustuston autoon oli yritetty diplomaattikaupan edessä kiinnittää Maon kuvaa. Autonkuljettaja oli kieltänyt moisen, ja kuvan pudottua maahan hän oli kiinalaisten mukaan astunut tahallaan sen päälle.

Kuljettaja oli hakattu sairaalakuntoon, auto poltettu ja mielenosoitukset olivat jatkuneet jo neljättä päivää.

“Vakava poliittinen rikos”

“Saavuttuamme autolla pääpostitoimistoon meidät ohjattiin eteisaulasta talon takapihalle. Siellä odotti käsivarsinauhoin varustettu kahdeksanmiehinen punakaartipartio, joka ohjasi meidät pihan perällä olevaan rappukäytävään”, Lintulahti kuvailee.

“Sieltä minut marssitettiin joukon keskellä, tiiviissä muodostelmassa kolmanteen kerrokseen. Siellä huoneessa istui pöydän takana nelimiehinen lautakunta. Kaikkiaan huoneessa oli 10 punakaartilaisten nauhoja kantavaa nuorukaista. Minut istutettiin pöydän päässä olevalle tuolille. Tulkki istutettiin huoneen toiseen päähän.”

Lintulahti ilmoitti joukolle nimensä ja asemansa hämmästellen samalla sitä, että hänet oli tuotu moisen lautakunnan eteen. Hän oli olettanut jonkun korkean postivirkamiehen haluavan keskustella hänen kanssaan.

Puheenjohtajana toiminut nuorukainen ärähti Lintulahdelle, että pääpostiasemalla määräsi nyt vallankumouskomitea eikä kukaan yksittäinen virkamies. Ja kysessä oli “vakava poliittinen rikos”, hän jatkoi pahaenteisesti.

Tämän jälkeen eräs lautakunnan jäsenistä antoi Lintulahdelle höyryttämällä avatun kirjekuoren ja kirjeen, jonka oli kirjoittanut Marcus Haarlan 13-vuotias poika Paul Haarla jollekin ystävälleen Ranskaan.

Kirjekuoreen oli liimattu viisi Maon ajatuksia siteeraavaa erikoismerkkiä, yksi urheilupostimerkki jousiampujasta ja yksi Maon rintakuvalla varustettu merkki. Lintulahti katsoi kuorta, mutta ei ymmärtänyt mistä oli kyse.

Puheenjohtaja keskeytti hänen mietteensä.

“Mitä te tarkoitatte tällaisella postimerkkien kiinnittämisellä? Ettekö te näe, että tässä on halvennettu suurta puheenjohtajaamme? Tuo ampuja osoittaa nuolellaan meidän puheenjohtajaamme. Tämä on vakava poliittinen rikos. Asia koskee välillisesti koko Suomen suurlähetystöä.”

Lintulahti vakuutti, ettei Paul varmasti ollut tahallaan liimannut merkkejä juuri tuohon järjestykseen, vaan kyseessä oli pelkkä sattuma. Samaan hengenvetoon Lintulahti pahoitteli, että lautakunta saattoi edes ajatella suomalaisten halventavan puhemies Maoa, koska Suomen suurlähetystöhän oli “ystävällismielinen”.

Lopuksi hän otti ison riskin ja irvaili vallankumoussoturien tosikkomaisuudella.

“Vakuutin että tulen suosittelemaan suurlähetystölleni välittömästi, että kaikkien kirjeitten, myös yksityisten, postittaminen tullaan suorittamaan suurlähetystössä kiinalaisen virkailijan toimesta. Pyysin myös, että pääpostitoimisto toimittaa hänelle viimeisimpiä vaatimuksia tyydyttävät ohjeet.”

Tapaamisen lopuksi Lintulahti joutui kuuntelemaan asiasta laaditun lausunnon, jossa pääpostin vallankumouskomitean edustajat kertoivat valppaudellaan estäneensä yrityksen halventaa puhemies Maoa.

Lopuksi komitea totesi, että “jokaisen, joka ryhtyy kansaamme vähättelemään, tulemme murskaamaan kuin koiran pään”. Tämän jälkeen puheenjohtaja antoi kirjeen Lintulahdelle ilmoittaen, että asia oli loppuun käsitelty. Provokatiivista kirjettä ei luonnollisesti saanut lähettää.

Lintulahti kirjoitti päiväkirjaansa: Tapahtumasta jäi paha maku suuhun.

Tieto vain harvalle

Raportoidessaan käynnistä Helsinkiin Lintulahti ehdotti, ettei siitä ja kansainvälisen käytännön vastaisesta asioiden hoitamisesta protestoitaisi. Lintulahti pyysi, että postimerkkijupakka pidettäisiin mahdollisimman pienen piirin tiedossa, ettei maiden välisten suhteiden hoito vain hankaloituisi “Kiinassa nykyään vallitsevissa olosuhteissa”. Näin myös tapahtui.

Tulkki Chang oli helpottunut. Hän oli ollut “vissin painostuksen alaisena” ja kysyi, kantoiko Lintulahti hänelle kaunaa tapahtuneesta.

Lintulahti vastasi ymmärtävänsä, että Kiinassa elettiin poikkeuksellisia aikoja, joten hänen puolestaan asia sai olla. Chang kertoi, että oli ollut aivan hilkulla, ettei Suomen naapurissa olevan Mongolian edustuston edessä mieltään osoittanut ihmisjoukko olisi saanut määräystä ryhtyä toimiin Suomen suurlähetystöä vastaan.

Hänen mukaansa vain se, että Suomea pidettiin poikkeuksellisen ystävällisenä maana, oli säästänyt edustuston massojen raivolta.

Teksti Jussi Pekkarinen

Kirjoittaja työskentelee tutkijana ulkoministeriössä.

Lue myös juttu 60-vuotias Kiina pullistelee juhlapäivänä.