Suomalaistutkimus: Fukushimassa hiirien aivot jäävät pieniksi säteilyn vuoksi

Fukushima
Teksti
Juha Kauppinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Tutkijat työssään Namien esikaupungissa, 25 kilometrin päässä fukushiman reaktorista. Säteilyn määrä on suuri, 20-40 mikrosievertiä tunnissa. Kuvat Zbyszek Boratynski.

Hiirenloukut oli viritetty pieniin metsiin talojen väleihin. Oli heinäkuun aikainen aamu, kun professori Tapio Mappes koki loukkuja neljän kollegansa kanssa, ja mitä lähemmäs Fukushiman tuhoutunutta, säteilevää ydinreaktoria he kulkivat, sitä vähemmän hiiriä löytyi loukuista.

Mappes, Jyväskylän yliopiston evoluutioekologian huippuyksikön professori, talletti hiiret huolella ja toi Suomeen.

Kolmen viikon matkalla hiiriä löytyi joitain kymmeniä. Tulos oli tyydyttävä, mutta ei loistava: seuraavalle tutkimusmatkalle olisi tultava myöhemmin, jotta lisääntyminen ehtisi kunnolla alkaa ja nuoria hiiriä olisi enemmän liikkeellä. Ne menevät pyydyksiin aikuisia helpommin.

Osa hiiristä on jo tutkittu: aivot on leikattu talteen, ja ne on punnittu. Sitten aivojen kokoa on verrattu pyydystämispaikalta mitatun säteilyn voimakkuuteen. Tulokset on syötetty tilasto-ohjelmaan.

“Jo noin pienellä eläinten määrällä näkyy selvästi se, että eläinten aivojen koko pienenee, mitä korkeamman säteilyn alueelle mennään.”

Mappesin tutkimukset ovat vasta alussa: hän sai niitä varten keväällä neljän vuoden rahoituksen Suomen akatemialta. Tutkimuskenttä ei myöskään ole katoamassa mihinkään: Suomen säteilyturvakeskus STUK kertoi vastikään, että Fukushima Daiichi -reaktorin läheisissä pohjavesissä on havaittu voimakasta säteilyä. Reaktorista myös valuu päivittäin satoja kuutioita radioaktiivisesti saastunutta vettä mereen.

Onnettomuus jatkuu siis tavallaan yhä, eikä se ole koskaan loppunutkaan kahden ja puolen vuoden aikana.

Seuraavaksi Mappesin suunnitelma on selvä: tarvitaan lisää hiiriä ja myyriä. Mappes matkustaa Tšernobyliin syyskuussa. Hän kävi siellä myös keväällä ennen Fukushiman-matkaansa.

Tutkittuja nisäkkäitä on nyt yhteensä joitain kymmeniä Tšernobylistä ja Fukushimasta. Ja Mappes on havainnut aivojen pienenevän säteilyn määrän kasvun myötä molemmista paikoista pyydystetyillä eläimillä. Tšernobylin pusikoista ja metsistä pyydystetyt pikkunisäkkäät ovat suurimmaksi osaksi myyriä, eivät hiiriä, kuten Fukushimassa.

“Haluaisin perustaa eläimillä laboratoriokannan joko Tšernobyliin tai Jyväskylään. Haluan tutkia toisen sukupolven eläimiä ja selvittää, ovatko muutokset perinnöllisiä”, Mappes sanoo.

Fukushiman korkean säteilyn ymmärtää, mutta tieto siitä, että Tšernobylin säteily yhä haittaisi ympäristön eläimiä on hivenen yllättävä. Julkisuudessa on syntynyt kuva, jonka mukaan Tšernobyl on eräänlainen suuri puisto, jossa luonto valtaa alaa ja kauriit loikkivat villit susilaumat kintereillään.

Mutta Tšernobyl on eläimille kehno paikka elää, kertovat tutkimukset, muutkin kuin Tapio Mappesin toistaiseksi julkaisemattomat mittaustulokset.

Mappesin kollega, tanskalainen Anders Pape Møller, joka on mukana myös Fukushima-tutkimuksissa, on ehtinyt selvittää aivojen koon ja säteilyn määrän suhdetta viime vuosina.

Møllerin tutkimuskohteena ovat linnut. Tulokset summaa Møllerin tieteellisen raportin otsikko kahden vuoden takaa arvostetusta PlosOne-julkaisusta: Chernobyl Birds Have Smaller Brains (Tšernobylin linnuilla on pienemmät aivot).

Tutkimusta varten Møller mittasi 550 lintuyksilöä ja totesi saman, minkä Mappes on nyt huomannut hiirillä ja myyrillä: eläinyksilöllä on pienemmät aivot, jos se elää alueella, jossa on säteilee tavallista enemmän.

Millaiset säteilyarvot ovat kyseessä? Ja voiko säteily vaikuttaa myös ihmisen aivojen kehitykseen?

Lauma makakeja tervehtii tutkijoita Namien esikaupunkialueella, jota luonto valloittaa nopeasti.

Säteilyä mitataan annosnopeudella. Kun säteily on luonnossa “normaalia”, se tarkoittaa, että säteilyn annosnopeus on korkeintaan 0,3 mikrosievertiä tunnissa. Kahdessa tunnissa annos on 0,6 mikrosievertiä, kymmenessä tunnissa 3 mikrosievertiä ja niin edelleen.

Koko vuodessa suomalainen saa säteilyä eri lähteistä keskimäärin 3,7 millisievertiä, siis 3 700 mikrosievertiä, kertoo Säteilyturvakeskus.
Mappesin havainnoista tekee merkittäviä sekin, että säteilyn ei tarvitse nousta kuin muutamaan mikrosievertiin tunnissa, kun se jo alkaa vaikuttaa aivojen kokoa pienentävästi. Ja vaikutus kasvaa tasaisesti, kun säteilyn määrä kasvaa.

Pikkunisäkkäitä tuli tutkijoiden pyydyksiin Fukushimassa vielä sellaisiltakin alueilta, joilla säteily oli 10-20 mikrosievertiä tunnissa, siis kymmeniä kertoja luonnollista voimakkaampaa. Vertailuksi: keuhkoröntgenin säteilyannos on luokkaa 20 mikrosievertiä tunnissa - mutta se kestää vain sekunnin murto-osan. Hiirien elinalueilla parin-kolmenkymmenen kilometrin päässä Fukushiman onnettomuusreaktorista säteilee näin voimakkaasti koko ajan.

Havainto poikkeaa Mappesin Tšernobylin-havainnoista. Siellä loukut ovat olleet pääsääntöisesti tyhjiä näin korkeissa säteilylukemissa.

“On mahdollista, että Tšernobylissä eläimet ovat hiljalleen kaikonneet enemmän säteileviltä alueilta, ja että näin tulee käymään myös Fukushimassa.”

Asiaa selvittääkseen Mappes aikoo käydä vielä monia kertoja Fukushimassa. Eikö häntä perheellisenä huoleta liikkua alueilla, joilla säteilee paljon?

“No eipä juuri, kun olemme kuitenkin siellä vain vähän aikaa kerrallaan.”

Sen sijaan häntä mietityttävät Fukushiman kaupungin miltei 300 000 asukasta, jotka elävät yhä pysyvästi tavallista voimakkaamman säteilyn alueella. Mappes mittasi itse säteilyn voimakkuutta Fukushiman kaupungin kaduilla.

“Säteilynopeus oli yhden ja kahden mikrosievertin luokkaa tunnissa vieläkin, vaikka kaupunki on yli 50 kilometrin päässä Fukushiman voimalasta. Nämä ihmiset joutuvat elämään siellä koko elämänsä.”

Mappes ja muut tutkijat lähestyivät päiväretkillään onnettomuusreaktoria lännestä päin - mutta eivät päässeet 20 kilometriä lähemmäs. Siitä alkoi täysin suljettu alue, jolle asukkaat eivät voi palata kenties koko elinaikanaan.

Löyhemmin suojatun alueen sisälle tutkijat päästettiin paikallishallinnolta anotuilla luvilla tiukasti vartioitujen puomien läpi. Sielläkin talot on evakuoitu.

“Kävimme esimerkiksi Namien esikaupunkialueella parinkymmenen kilometrin päässä reaktorista.”

Näyt olivat aavemaisia: autioita, hylättyjä pihoja ja taloja, jotka asukkaat jättivät 11. maaliskuuta 2011. Kun evakuointikäsky tuli, heillä oli 15 minuuttia aikaa lähteä, eivätkä he ole palanneet.

Mappesille oli yllätys, kuinka nopeasti luonto on alkanut vallata paikkoja. Tutkijoiden ottamissa kuvissa köynnöskasvit luikertelevat talojen ja autojen päällä ja kasvillisuus nielee teiden reunoja, vaikka onnettomuudesta on vasta tovi.

Yksi kuvista sävähdyttää erityisesti: siinä lauma japaninmakakeja maleksii autotiellä. Fukushimassa siis elelee kuin eleleekin yhä kädellisiä.

Mappesia selvästi askarruttavat Fukushimassa elävät makakit. Hän myöntää suunnitelleensa niiden tutkimista.

“Ne ovat niin lähellä ihmistä.”

Makakit saavat kuitenkin vielä odottaa. Sillä välin voi perehtyä matalan radioaktiivisen säteilyn ihmisvaikutuksista tehtyihin tutkimuksiin.

Esimerkiksi Quarterly Journal of Economicsin tutkimus vuodelta 2009 kertoo, että ruotsalaisten koulujen oppilaiden matemaattinen osaaminen on heikompaa, jos he ovat sattuneet olemaan äitinsä kohdussa sellaisella alueella, johon Tšernobylin laskeuma osui voimakkaasti huhtikuussa 1986.

Developmental Neuropsychology -lehdessä huomattiin samansuuntaisia vaikutuksia norjalaisilla teineillä, joiden äidit asuivat raskauden aikana Tšernobylin laskeuman alueella. Nuorten kielellinen kyvykkyys oli merkitsevästi heikompi kuin teineillä, joiden äidit olivat asuneet muualla Norjassa.

Saman havainnon on tehnyt myös toinen psykologian alan julkaisu.

Suomen lapsista on tehty mielenkiintoinen havainto, joka raportoitiin vuonna 2001 Environmental Health Perspectives -lehdessä.

Sen mukaan keskenmenojen määrä oli tavallista suurempi alueilla, joilla Tšernobylin aiheuttama ydinlaskeuma oli suuri. Tutkimuksessa on mukana Säteilyturvakeskuksen tutkijoita. Tutkimuksessa on kuitenkin epävarmuuksia, joiden vuoksi siinä kehotetaan suhtautumaan löytöön varauksella.

Suomessa laskeuman aiheuttama säteilyannos oli huhtikuussa 1986 enimmillään viisi mikrosievertiä tunnissa. Ei kuulosta huimalta. Säteilyturvakeskuksen nettisivujen Tšernobyl-paketissa muistutetaan, että jokainen suomalainen on saanut Tšernobylin laskeumista yhteensä 0,15 millisievertin säteilyannoksen (150 mikrosievertiä), joka on vain murto-osa suomalaisen vuotuisesta säteilyannoksesta.

Mistä matemaattiset ja verbaaliset vaikeudet ydinlaskeuman alueilla johtuvat? Syytä on haettu stressistä: ihmiset murehtivat tietäessään, että heidän asuinalueelleen tulee radioaktiivinen laskeuma. Äidin stressi vaikuttaisi sikiön kehitykseen.

Ajatus sulkee ympyrän ja palauttaa huomion Mappesin hiiriin ja myyriin: pikkunisäkkäät kun eivät katsele uutisia eivätkä lue lehtiä.

“Ne eivät voi kärsiä stressistä, jonka tietoisuus säteilystä aiheuttaa. Jokin muu aiheuttaa niiden aivojen pienen koon, ja syy näyttää liittyvän säteilyn suurempaan määrään.”