Suomalaisia kohti isketty Afganistanissa jo 15 kertaa tänä vuonna

Jyrki Karvinen
Ulkomaat 12.10.2009 09:25

Syinä ovat meno kapinallisten alueille, lisääntynyt huoltoliikenne Venäjältä sekä sodan kiihtyminen Etelä-Afganistassa.

Afganistan Suomalainen Pasi-ajoneuvo Surobin alueella Afganistanissa marraskuussa 2006. Kuva Heikki Saukkomaa / Lehtikuva.

”Hyvä tuuri, koulutus ja varustukset”, listaa maavoimien esikunnan operaatiopäällikkö, eversti Jari Kallio syitä siihen, miksi suomalaissotilaat ovat onnistuneet välttämään vakavat vahingot yhtä iskua lukuunottamatta sen jälkeen, kun ensimmäinen isku suomalaisia kohtaan tapahtui tammikuussa 2008.

Pääesikunta laski, että suomalaisiin on kohdistunut tänä vuonna kaikkiaan jo 15 iskua Afganistanissa.

Iskujen määrä Naton ISAF-operaation sotilaita kohtaan on kiihtynyt samalle tasolle kuin se oli pahimmillaan operaation alkaessa 2001-2002. Se merkitsee hurjaa noin 80 prosentin kasvua viime vuosiin verrattuna.

Kallio toteaa useita syitä tilanteen pahenemiseen, myös suomalaissotilaiden osalta:

Suomalaiset ovat laajentaneet ensimmäistä kertaa yhdessä ruotsalaisten kanssa toimintaansa Mazar-e-Sharifin -alueeltaan länteen kapinallisten vaarallisille alueille.

Toiseksi Nato on avannut uudet lento- ja rautatiehuoltoreitit läpi Venäjän, jotka jatkuvat rajalta myös suomalais-ruotsalaisalueen läpi.

Kolmantena syynä on sodan kiihtyminen Etelä-Afganistassa.

”Kyse on ’ketsuppi-pullo-ilmiöstä’. Sitä kun puristaa, vaikutus leviääkin laajalle”, Kallio tuhahtaa. Hän kuitenkin painottaa, että sodan koveneminen etelässä ei vastoin yleistä käsitystä ole ratkaiseva syy olojen vaarallistumiseen pohjoisessa.

Kallion mukaan iso tekijä onkin Venäjän läpi avatun Afganistan-huollon laajentuminen merkittävästi. Se tarkoittaa peräti 4500 huoltolentoa vuodessa, ja kasvavaa liikennettä rautateitse Baltian satamista läpi Venäjän.

Rajalta huoltoreitti jatkuu kapinallisten kiikaroimaa Ring Road 5:tä pitkin. Sen varrelle osuvat myös suomalaiset.

Mutta keskeisin syy iskujen lisääntymiseen suomalaisia kohtaan on Kallion mukaan operaatiotoiminnan laajentaminen jopa 150 kilometriä länteen ”neitseellisille” kapinallisten alueille.

Alueille ajetaan solien läpi

Iskut ovat kapinallisille helppoja toteuttaa, mutta kuten Kallio huokaa, toistaiseksi on ammuttu kaukaa, yli sadan metrin päästä. Siten vakavia vahinkoja ei ole sattunut, paitsi viime viikolla: iskun sirpaleet suhahtivat ohi, mutta paine paiskasi seitsemän tonnin suomalaisajoneuvon rotkoon, eikä siitä selvitty säikähdyksellä. Kaksi sotilasta loukkaantui vakavasti.

Suomalaissotilaita jää vaaliturvajoukkojen poistumisen jälkeen Afganistaniin noin 115.

Kallio ei näe tarvetta suomalaisjoukkojen merkittävään kasvattamiseen kahdesta tärkeästä syystä:

”Sotilaallisesti Afganistanissa ei voiteta”, Kallio katsoo, ja jatkaa ratkaisun syntyvän vain maan omien turvallisuus- ja poliisijoukkojen koulutuksen ja yhteiskunnallisten rakenteiden pystyttämisen kautta.

Sitten Kallio pamauttaa yllättävän ratkaisun: ruotsalaiset tulevat suomalaisten apuun.

Suomalaisten rinnalla toimiva Ruotsi on nostamassa vahvuutensa Afganistanissa nykyisestä noin 400 sotilaasta peräti noin 630 sotilaaseen. Siten Mazar-e-Sharif-vahvuus nousee 750-800 sotilaaseen.

Sen jälkeen Suomessa ei tarvitsekaan pähkäillä joukkojen lisäämistä.

ISAF-operaation liepeillä olevat sotilasjohtajat tyrmäävät täysin entisen puolustusvoimain komentajan, kenraali Gustav Hägglundin kannan, jonka mukaan suomalaisten pitäisi jo harkita lähtemistä Afganistanista.

”Päätöksissä mennään vuosi kerrallaan”, Kallio muotoilee diplomaattisesti samaan aikaan kun hänen kollegansa runttaavat täyslaidallisin ”Köpi” Hägglundin paluupohdinnat.

Fakta: Iskut suomalaisia vastaan Afganistanissa

Suomalaisia rauhanturvaajia on ollut osallisena viidessätoista iskussa Afganistanissa 28.04.2009 lähtien.

Vakavia henkilövahinkoja tuli suomalaisille ensimmäisen kerran 3. lokakuuta, jolloin neljä suomalaista rauhanturvaajaa loukkaantui heidän ajoneuvonsa ajettua tievarsipommiin.

Iskujen sarja:

1. 28.04.2009 Raketti-isku suomalaisten tukikohdan läheisyydessä Kabulissa. Viisi ihmistä haavoittui Afganistanin ISAF-operaation rauhanturvaajien leiriin tehdyssä raketti-iskussa aamulla kello 5 paikallista aikaa. Leiriin ammuttiin yksi raketti, jonka räjähdyksessä haavoittui kolme kansainvälisten joukkojen rauhanturvaajaa ja kaksi paikallista siviiliä.

2. 18.06.2009 Suomalaispartio räjähdeiskun kohteena Afganistanissa – ei henkilövahinkoja. Kuuden suomalaisen rauhanturvaajan muodostama tarkkailijaryhmä oli partioimassa Pohjois-Afganistanin Sheberghanissa, kun heidän etummaisen autonsa lähellä laukaistiin räjähteillä lastattu moottori- tai polkupyörä. Iskussa toinen partion autoista sai vaurioita, mutta partio pystyi jatkamaan ajoneuvoilla omaan tukikohtaansa.

3. 22.07.2009 Suomalais-ruotsalainen partio tulituksen kohteena Afganistanissa – ei henkilövahinkoja. Suomalaiset ja ruotsalaiset rauhanturvaajat joutuivat tulituksen kohteeksi Pohjois-Afganistanissa Jowzjanin maakunnassa.

4. 24.07.2009 Tulitaistelu Pohjois-Afganistanissa. Ruotsalaiset rauhanturvaajat joutuivat tuliylläkön kohteeksi Pohjois-Afganistanissa suomalaisten ja ruotsalaisten vastuualueella torstai-iltana noin klo 19.30 Suomen aikaa. Partio oli matkalla Sheberghanista Mazar-e-Sharifiin, kun sitä vastaan hyökättiin noin 35 kilometriä Mazar-e-Sharifista länteen. Tulitaistelu jatkui maastossa tunteja ja paikalle lähetettiin Mazar-e-Sharifista lisäjoukkoja, joihin kuului myös suomalaisia. Tulitaistelussa vaurioitui ruotsalaisten ajoneuvo. Ruotsalaiset ja suomalaiset eivät kärsineet henkilövahinkoja.

5. 25.07.2009 Rauhanturvaajia laukaustenvaihdossa Pohjois-Afganistanissa. Suomalais-ruotsalaista osastoa kohti avattiin tuli illalla Afganistanissa noin klo 20 paikallista aikaa. Suomalais-ruotsalainen osasto liikkui noin 60 afganistanilaisen poliisin ja sotilaan mukana. Ryhmä oli suorittamassa suunniteltua yhteispartiota, kun sitä vastaan avattiin tuli. Osasto vastasi tuleen ja irtaantui parempaan asemaan. Tilanne kesti alueella alle tunnin ajan. Tapahtumapaikka sijaitsi ruotsalais-suomalaisen PRT:n (Provincional Reconstruction Team)
vastuualueen länsiosassa.

6. 26.07.2009 Suomalais-ruotsalaista osastoa kohtaa avattiin tuli Afganistanissa noin klo 20 paikallista aikaa käsiaseilla ja singoilla. Panssaroiduilla ajoneuvoilla liikkuneessa
osastossa oli kuusi suomalaista ja kymmenen ruotsalaista rauhanturvaajaa. Suomalais-ruotsalainen osasto oli yhteispartiossa noin 40 afganistanilaisen sotilaan ja 20 poliisin kanssa tarkastamassa ensi kuussa pidettävien presidentinvaalien äänestyspaikkoja ja valvomassa alueen turvallisuustilannetta.

7. 30.07.2009 Suomalais-ruotsalaista rauhanturvaajaosastoa vastaan avattiin tuli Afganistanissa kello 17.06 paikallista aikaa. Rauhanturvaajille ei aiheutunut tilanteesta henkilö- tai materiaalivahinkoja.

8. 04.08.2009 Tulitaistelu Afganistanissa – ei henkilövahinkoja. Suomalaisia rauhanturvaajia vastaan hyökättiin suomalais-ruotsalaisen vastuualueen länsiosassa Pohjois-Afganistanissa. Suomalaisia ei loukkaantunut tapahtumassa.

9. 18.08.2009 Suomalaisten rauhanturvaajien osastoa kohtaan avattiin tuli Pohjois-Afganistanissa. Suomalainen osasto oli suorittamassa rutiiniluontoista partiotehtävää suomalais-ruotsalaisen PRT:n (Provincial Reconstruction Team) vastuualueen länsiosassa, kun osastoa vastaan avattiin tuli käsiasein ja singoilla. Välikohtauksesta ei aiheutunut suomalaisille
henkilövahinkoja.

10. 21.08.2009 Ruotsalais-suomalaista rauhanturvaajaosastoa vastaan avattiin tuli perjantain vastaisena yönä Afganistanissa. Välikohtauksesta ei aiheutunut rauhanturvaajille
henkilövahinkoja.

11. 21.09.2009 Ruotsalais-suomalaista rauhanturvaajaosastoa vastaan ammuttiin singoilla. Osastoa kohti avattiin tuli maanantain vastaisena yönä Afganistanissa.
Välikohtauksesta ei aiheutunut rauhanturvaajille henkilövahinkoja.

12. 03.10.2009 Neljä suomalaista rauhanturvaajaa loukkaantui räjähdeiskussa Afganistanissa. Yksi henkilöistä on loukkaantui vakavasti jalkaan. Loukkaantuneita hoitavan lääkärin mukaan yhdellä heistä oli murtuma selkärangassa ja toisella jalassa useita murtumia, jotka vaativat leikkaushoitoa. Kahdella muulla ei todettu olevan vammoja.

13. 03.10.2009 Afganistanissa toinen räjähdeisku suomalaisia vastaan – ei loukkaantuneita. Suomalaisvalmisteisella Patria XA-203 -miehistönkuljetusajoneuvolla liikkunut ryhmä ajoi joko miinaan tai joutui muun räjähteen kohteeksi noin 2,5 km länteen edellisen räjähdeiskun tapahtumapaikalta.

14. 09.10.2009 Ruotsalais-suomalaisen ajoneuvosaattueen kahta ruotsalaista miehistönkuljetuspanssarivaunua vastaan avattiin tuli singoin ja käsiasein. Iskuhetkellä operaatiossa mukana olleet suomalaisrauhanturvaajat olivat noin 1 – 3 kilometrin päässä tapahtumapaikasta. Suomalaisrauhanturvaajat liikkuivat Patrian XA-203 miehistönkuljetusajoneuvoilla. Kaksi ruotsalaista rauhanturvaajaa haavoittui hyökkäyksessä ja heidät evakuoitiin hoidettaviksi saksalaiseen kenttäsairaalaan. Heidän tilansa on vakaa eikä heillä ole hengenvaaraa.

15. 11.10.2009 Ruotsalais-suomalaista osastoa vastaan avattiin tuli heidän ollessaan partioimassa lähellä Mazar-e-Sharifia. Rauhanturvaajat vastasivat tuleen itsepuolustukseksi. Kukaan ei loukkaantunut tapahtumassa. Samaan aikaan ruotsalaisten rauhanturvaajien sekä afganilaisten poliisien osastoa kohtaan avattiin tuli ruotsalais-suomalaisen vastuualueen länsiosassa yli 150 kilometrin päässä rauhanturvaajien pääleiristä Mazar-e-Sharifissa.

Lisäksi aiempina vuosina suomalaisia kohtaan on isketty seuraavasti:

23.5.2007 Kersantti Petri Immonen sai surmansa tienvarsipommin räjähdyksessä Maimanan kaupungissa. Iskun aikana hän toimi operatiivisessa tehtävässä norjalaisen lääkintähenkilöstön turvamiehenä.

13.01.2008 Ruotsalaisia rauhanturvaajia tulitettiin suomalaisten vastuualueella. Partion auto vahingoittui tulituksessa, mutta rauhanturvaajat selvisivät tulituksesta vahingoittumattomina. Suomalaiset rauhanturvaajat osallistuivat tapahtuman jälkiselvittelyyn tapahtumapaikalla. Toinen sai vakavia murtumia jalkaan, toinen loukkaantui selkään. Muut loukkaantuneet selvisivät ruhjeilla.

27.09.2008 Mazar-e-Sharifin Camp Marmalia kohti ammuttiin raketteja. Raketit iskeytyivät leirin ulkopuolelle. Kukaan ei loukkaantunut tai kuollut iskuissa.

Keskustelu