Steve Jobs: Millainen oli toimitusjohtaja, jonka lähtöä miljoonat palvojat surevat?

Anu Partanen
Ulkomaat 6.10.2011 07:01

Elektroniikkayhtiö Applen perustaja ja entinen toimitusjohtaja Steve Jobs on kuollut 56-vuotiaana keskiviikkona 5. lokakuuta. Hän sairastui seitsemän vuotta sitten haimasyöpään ja jätti toimitusjohtajan paikkansa 24. elokuuta.

New Yorkissa asuva toimittaja Anu Partanen pyrki selvittämään, millainen oli suuresti arvostettu ja palvottu Jobs. Nyt verkossa ilmestyvä juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Suomen Kuvalehden numerossa 39/2011.

Steve Jobs Kuvat Paul Sakuma / AP / Lehtikuva.

Toimituksen valinta Keskiviikkona 24.8. 2011 maailmalle lähti lyhyt viesti.

”Olen aina sanonut, että kun koittaa päivä, jolloin en enää pysty hoitamaan velvollisuuksiani Applen toimitusjohtajana, kerron sen teille itse ensimmäisenä. Valitettavasti se päivä on tullut.”

Steven P. Jobsin kirje oli osoitettu sekä teknologiayritys Applen johtokunnalle että suurelle yleisölle, ja suuren yleisön se saikin.

”1900-luvun Thomas Edison on poistunut näyttämöltä”, tunnelmoi New Yorker -lehti.

”Hän on Yhdysvaltain suurin teollisuusmies. Kenties kaikkien aikojen suurin”, julisti tunnettu taloustoimittaja Jim Cramer Twitterissä.

”Steve Jobs eroaa oivallettuaan, ettei teknologia voi enää kehittyä pitemmälle”, vitsaili puolestaan satiirinen Onion-verkkosivusto.

Ehkä kaikkein osuvimmin tunnelman vangitsi Gigaom-verkkosivuston arvostettu teknologiabloggaaja Om Malik.

”Tämä on minulle, kuten varmasti monille teistä, erittäin tunteellinen hetki”, Malik kirjoitti.

”En voi katsoa Twitteriä, ja silmieni kostuminen vaikeuttaa tietokoneruudun lukemista. En voi kuulla katujen ääniä enkä puhelimeni pirinää. Kelloni viisarit liikkuvat hitaasti. Haluan herätä ja huomata, että se oli vain painajainen.”

Ammattilaiskirjoittajien lisäksi sadattuhannet tavalliset ihmiset surivat Jobsin eroa Facebookissa, Twitterissä, blogeissa ja erosta kertovien artikkelien kommenttiketjuissa.
Jobs ei eritellyt eronsa syitä, mutta ne olivat yleisesti tiedossa. Hän sairastui seitsemän vuotta sitten haimasyöpään ja joutui muutama vuosi myöhemmin maksansiirtoon. Sittemmin hänen terveytensä on ailahdellut, ja hän on ollut useilla sairauslomilla. Tuorein alkoi tammikuussa.

Jobsin perustama ja johtama Apple on markkina-arvoltaan maailman toiseksi arvokkain yhtiö öljyjätti Exxon Mobilin jälkeen. Kaksi viikkoa ennen Jobsin eroilmoitusta Apple ohitti hetkeksi Exxonin ja oli jonkin aikaa maailman kallein yritys.

Kesäkuun lopussa Apple oli 310 miljardin dollarin arvoinen, mikä teki siitä miltei 13 kertaa arvokkaamman kuin Nokia. Vielä neljä vuotta sitten Apple ja Nokia olivat samanarvoisia, ja reilut kymmenen vuotta sitten osat olivat päinvastaiset: vuonna 2000 Applen markkina-arvo oli 15 miljardia dollaria ja Nokian 222 miljardia dollaria.

Applen iPod-musiikkisoittimet, iPhone-puhelimet ja iPad-taulutietokoneet myyvät jatkuvasti miljoonia lamasta huolimatta.

Jobsia pidetään yrityksen sieluna, eikä kukaan usko Applen kykenevän samanlaiseen voittokulkuun ilman Jobsia. Siitä huolimatta eroilmoitusta seurannut julkinen suru oli hämmästyttävää. Miljardööri-toimitusjohtajien uraliikkeet eivät yleensä levitä samanlaista järkytyksen aaltoa kuin prinsessa Dianan auto-onnettomuus tai Nirvana-yhtyeen Kurt Cobainin itsemurha.

Etenkään, kun toimitusjohtaja itse on suuri mysteeri.

Suuri valkoinen omena leijuu valkokankaalla sinisellä pohjalla. Yleisö taputtaa ja huutaa, salamavalot välähtelevät. Lavalla seisoo pitkä, laiha mies. Hänen nenänsä näyttää isolta kapeissa kasvoissa, hänen silmänsä siristyvät hänen hymyillessään ja hänen parransänkensä ja harveneva, lyhyt tukkansa ovat jo harmaantuneet. Nenällä lepäävät hopeiset ohutsankaiset lasit.

”Kiitos, kiitos”, Steve Jobs sanoo ja levittelee käsiään suosionosoitusten edessä.

”Rakastan sinua, Steve!” miesääni huutaa yleisöstä ja saa Jobsin nauramaan entistä leveämmin.

”Kiitos, luulisin.”

Viime vuonna Applen kehittäjäkonferenssi esitteli Steve Jobsin juuri sellaisena kuin hänet on totuttu näkemään. Voittoisana lavalla, yllään jo ikoniseksi muuttunut asu: musta poolopaita, farkut ja New Balance -lenkkitossut. Puvut eivät kuulu tämän toimitusjohtajan vaatevarastoon.

Jobsin vuosittaiset tuotejulkistukset ovat teknologiaharrastajien suosikkeja, vaikka ne seuraavat aina samaa käsikirjoitusta. Jobs kertoo, miten innoissaan he Applella ovat uusista tuotteistaan. Hän listaa vaikuttavia lukuja yrityksen menestyksestä, näyttää kuvia ja videoita valkokankaalla ja jättää suurimman julkistuksen loppuun: ”Ja vielä yksi asia…”

Kun seuraa Jobsia lavalla, ei ehkä aivan ensimmäiseksi tule mieleen Jackie Kennedy Onassis. Jobsia kuitenkin verrataan usein Jackie O:hon, sillä heitä yhdistää kaksi asiaa: he kumpikin ovat kuuluisia ja ihailtuja, mutta samalla heidän todellisesta elämästään tiedetään hyvin vähän.

Steve Jobs ei anna juuri lainkaan haastatteluja eikä etenkään puhu yksityiselämästään. Hänellä on tapana katkaista välit tuttaviin, jotka kertovat hänen asioistaan toimittajille. Hän antaa haastattelijoiden odottaa tuntikausia, peruu haastatteluja viime tingassa ja haukkuu toimittajia puhelimessa, jos ei ole pitänyt heidän jutuistaan.

Salailuperiaate ulottuu koko Appleen. Yrityksen työntekijät joutuvat allekirjoittamaan vaitiolosopimuksia, sen edustajat kommentoivat erittäin niukasti yrityksen asioita ja Apple on haastanut oikeuteen asioistaan kirjoittavia bloggaajia.

Ironia on paksua: Steve Jobs ja Apple ansaitsevat miljardeja myymällä laitteita, jotka kannustavat käyttäjiä jatkuvaan viestintään, mutta avoimuus ei kuulu yrityksen ja sen johtajan omaan toimintamalliin.

Tuotejulkistuksissa Jobs kuitenkin loistaa. ”Uskomaton”, ”siisti”, ”upea”, ”loistava” ja ”kaunis”, hän luonnehtii Applen uutuuksia ja vaikuttaa niitä esitellessään aidosti innostuneelta.

Aivan kuin olisi keksinyt koneet itse.

Ja ehkä hän tavallaan onkin.

Viime kuukausien ennenaikaisissa muistokirjoituksissa häntä on verrattu esimerkiksi renessanssinero Leonardo Da Vinciin, hehkulampun ja sähkönjakelun keksijään Thomas Edisoniin sekä autoteollisuuden suurmieheen Henry Fordiin. Applella on 313 patenttia, joihin on liitetty Jobsin nimi.

Mutta Steve Jobsin ura on edennyt kolmessa näytöksessä, eikä se aina ole ollut pelkkää visioiden voittokulkua.

Alku ei ollut helppo. Kun Steve Jobs syntyi alkuvuodesta 1955, hänen äitinsä ja isänsä olivat naimattomia sanfranciscolaisopiskelijoita. He päättivät antaa lapsen adoptoitavaksi.

Steven uudet vanhemmat Paul ja Clara Jobs kasvattivat hänet rauhallisen työväenluokkaisissa oloissa. Isä Paul työskenteli yritysten jokapaikanhöylänä ja kunnosti iltaisin autonromuja myytäväksi. Steve sai ensimmäiset oppinsa kaupankäynnistä seuraamalla tinkaamista käytetyistä autonosista.

Perhe asui Kaliforniassa ja asettui lopulta juuri tuolloin kehittyvän Piilaakson alueelle. Kouluaikoina Steve rakensi sähkölaitteita naapuruston insinöörien opastuksella, ja kun hän 12-vuotiaana tarvitsi osia taajuusmittariin, hän soitti suoraan Hewlett-Packardin johtajalle William Hewlettille. Hewlett antoi Stevelle osat ja kesätyöpaikan yrityksestä.
Steve ei silti koskaan ollut itse varsinainen tekniikkanero. Hän oli enemmänkin myyntinero, joka oli kiinnostunut teknologiasta.

”Stevellä oli jo teini-iässä myyntimiehen sielu ja taidot”, kirjoittaa toimittaja Alan Deutschman teoksessaan The Second Coming of Steve Jobs.

”Hän jopa neuvotteli itsensä sisään yliopistoon ilmaiseksi.”

Jobs aloitti lukion jälkeen opiskelut kalliissa Reed-yliopistossa, mutta jätti ne pian kesken, koska hänellä ei ollut varaa lukukausimaksuihin. Silti hän puhui itselleen luvan käydä yhä kuuntelemassa luentoja.

Parikymppinen Jobs ei heti uppoutunut teknologian maailmaan.

Hän oli kiinnostuneempi kasvissyönnistä, itämaisista uskonnoista ja LSD:stä. Hän vietti aikaa hippikommuunissa, matkusteli Intiassa ja seurusteli folk-laulaja Joan Baezin kanssa. Välillä hän uppoutui askeettisiin ruokavaliokokeiluihin niin ankarasti, että opiskelukaveri pelkäsi hänen sairastavan syömishäiriötä.

Haahuilu sai suunnan, kun Jobs lyöttäytyi yksiin itseään muutaman vuoden vanhemman Steve Wozniakin kanssa. Woz, kuten tätä kutsuttiin, oli pitkälti Jobsin vastakohta: karhumainen tietokonenero, joka ei kaatanut naisia eikä piitannut hedelmädieeteistä. Ystävyksiä yhdisti rakkaus elektroniikkaan. He rakensivat ja möivät laatikoita, joiden avulla saattoi puhua puhelimessa maksamatta, ja keskustelivat teknologian uudesta ideasta – tietokoneista.

Vielä 1970-luvun alussa tietokoneet olivat huoneenkokoisia kaappeja. Niitä omistivat vain yliopistot ja yritykset, mutta joukko kalifornialaisia nuoria kokoontui Homebrew Computer Club -kerhoon rakentelemaan henkilökohtaisia tietokoneita. Steve Wozniak oli kerhon tähti.

Wozniakin ensimmäinen kone ei näyttänyt kummoiselta. Se oli vain piirilevy ilman kuorta, näppäimistöä tai monitoria. Silti Jobs oivalsi heti, että sillä voi tehdä rahaa.

Jobs ja Wozniak perustivat yrityksen Jobsin vanhempien autotalliin ja antoivat sille nimen: Apple. Apple I -tietokone tuli myyntiin vuonna 1976, ja sen seuraaja Apple II vuotta myöhemmin. Apple II näytti jo meidän tuntemaltamme tietokoneelta: siinä oli muovikuori, ruutu ja näppäimistö.

Uusi tietokone oli menestys. Kun Apple vietiin vuonna 1980 pörssiin, Jobsista ja Wozniakista tuli julkkiksia ja monimiljonäärejä. Jobs oli 25-vuotias.

Applen alkua rahoitti suomalaistaustainen it-alan yrittäjä Mike Markkula. Miten Markkula muistelee nuorta Jobsia?

”Valitettavasti en voi antaa teille Mike Markkulan yhteystietoja, sillä hän ei puhu Steve Jobsista tai Applesta”, Markkulan edustaja vastaa haastattelupyyntöön.

Steve Jobs

Nuori Steve Jobs oli komea, terävä ja tyylitietoinen. Hänestä tuli välittömästi median suosikki. Time-lehti nosti Jobsin kanteensa tämän ollessa vasta 26-vuotias ja nimesi koko kotitietokonemarkkinan synnyn hänen ansiokseen.

Jobs halusi alusta saakka rakentaa tietokoneita, jotka olisivat täydellisiä. Se tarkoitti, että niiden pitäisi olla tehokkaita, helppokäyttöisiä ja kauniita viimeiseen ruuviin saakka. Monimutkaisilla ohjelmointikielillä toimineiden harmaiden laatikoiden maailmassa Jobsin ajatukset olivat poikkeuksellisia.

Lisäksi Jobs halusi valmistaa koneen ja sen ohjelmistot yhtenä pakettina, ei eri yritysten yhteistyönä, ja hän halusi tavoittaa koneidensa käyttäjiksi graafikot, arkkitehdit, tiedemiehet ja taiteilijat sen ajan koneiden tavallisen kohdeyleisön, yritysjohtajien ja kirjanpitäjien, sijaan.

Applen koneet keräsivätkin alusta asti tietokoneharrastajien ihailun eri tavalla kuin esimerkiksi IBM:n ja Microsoftin yhteistyön tulokset.

Kaikki ei silti ollut hyvin omenamaassa. Steve Wozniak jättäytyi Applen toiminnasta pois jo alkuvaiheessa, ja Jobs palkkasi yrityksen toimitusjohtajaksi Pepsin entisen pomon John Sculleyn.

Nuoren Jobsin asennetta kuvaa hänen kuuluisa rekrytointikysymyksensä Sculleylle: ”Haluatko myydä loppuelämäsi sokerivettä vai tuletko kanssani muuttamaan maailmaa?”
Sculley tuli, ja vaikeudet alkoivat.

Jobs oli nähnyt Xeroxin tutkimuskeskuksessa ensimmäisen hiiren ja ikkunoiden avulla toimivan käyttöliittymän, ja hän halusi Applen seuraavan tietokoneen toimivan samalla periaatteella.

Jobs jäi visionsa kanssa vähemmistöön, kun IBM:n koneiden ja Microsoftin ohjelmistojen yhdistelmä vei Applen jalansijaa markkinoilla. Yhtiön johto antoi Jobsin hoidettavaksi vähäisenä pidetyn hankkeen: uuden Macintosh-koneen suunnittelun.

Macintoshin synty kertoo paljon nuoren Jobsin mielentilasta ja työtavoista.

Jobs kokosi Macintoshille nuoren tekijäjoukon, siirsi sen Applen pääkonttorista sivurakennukseen ja nosti rakennuksen katolle merirosvolipun.

Macintoshin tiimi työskenteli yli kaksi vuotta satatuntisia viikkoja, perheistä tai harrastuksista piittaamatta. Kun työ oli tehty, koko joukko oli niin burnoutissa, että monet irtisanoutuivat.

Muutamaa vuotta myöhemmin Jobs muisteli Esquire-lehden haastattelussa tuota aikaa lämpimästi. Hän kertoi toimittajalle tarinan kahdesta tiimin jäsenestä, jotka rakastuivat. Mies jätti vaimonsa.

”Se oli mahtavaa”, Jobs kertoi toimittajalle innoissaan.

Myöhemmin uusi Macintosh-parikin erosi, mutta, no, se on elämää, Jobs kuittasi.

Macintosh julkistettiin vuonna 1984, ja siitä muodostui hiipivä menestys. Mutta Applen johto ja työntekijät eivät olleet innoissaan Jobsin johtamistavasta. Hänet työnnettiin syrjään, ja toimeton Jobs yritti hetken pitää vapaata: lukea, matkustella.

”Se oli hyvin vaikeaa aikaa minulle”, hän kertoi Esquirelle.

”Olin uskomattoman masentunut.”

Jobs ja Sculley ajautuivat lopulliseen ristiriitaan, ja Applen johtokunta päätti tukea Sculleya. Jobs oli 30-vuotias, kun hänet vuonna 1985 nöyryyttävästi irtisanottiin omasta yrityksestään.

Jobsista kirjan kirjoittanut Alan Deutschman osaa varmasti kuvata Applen perustajan mielentilaa tuolloin. Ehkä osaa, mutta Deutschman ei vastaa haastattelupyyntöihin.

Nerous koostuu yhdestä prosentista inspiraatiota ja 99 prosentista perspiraatiota, Thomas Edisonin sanotaan lausuneen. Ajatus sopii Steve Jobsiin.

Kun Jobs heitettiin ulos Applesta, hän oli vielä nuori ja edelleen parinsadan miljoonan dollarin arvoinen. Hän ei ryhtynyt päätoimiseksi nautiskelijaksi vaan perusti heti uuden yrityksen.
Sen nimeksi tuli Next, ja ensi töikseen Jobs maksoi huippumuotoilijalle 100 000 dollaria yhtiön logon suunnittelusta.

Tuolloin, 1980-luvun puolivälissä, DNA-tutkimukset olivat juuri pääsemässä vauhtiin, mutta niiden mallintamiseen kykenevät tietokoneet olivat liian kalliita tutkijoiden ostettaviksi. Jobs päätti, että Next rakentaa koneen ja ohjelmiston, jonka jokainen tutkija ja opiskelija Amerikassa haluaisi – ja voisi – saada käyttöönsä.

Samoihin aikoihin Jobs osti Tähtien sota -elokuvien ohjaajalta George Lucasilta tietokoneanimaatiostudion, jonka hän nimesi Pixariksi. Yhtiön oli tarkoitus valmistaa kuvien käsittelyyn erikoistuneita tietokoneita esimerkiksi röntgenlääkäreille.

Nextin ja Pixarin alkuaikoja voisi kuvata Jobsin vuosiksi Siperiassa.

Nextin tietokone ja etenkin sen ohjelmisto olivat kyllä toimivia, mutta aivan liian kalliita. Kukaan ei ostanut konetta. Pixarin ohjelmat taas olivat aivan liian monimutkaisia tavallisten ihmisten käytettäviksi. Kumpikin yritys tuotti tappiota.

Vaikeudet vahvistivat Jobsin mainetta, kauniisti sanottuna, ikävänä ihmisenä.

Esquire-lehden artikkelin kirjoittanut toimittaja Joe Nocera sai kulkea Jobsin matkassa viikon ajan vuonna 1986, kun Next oli vielä alkutaipaleellaan.

Noceran kuvaama Jobs kuulostaa ylienergiseltä teiniltä. Hän tuijottaa keskustelukumppaneitaan herkeämättä, mutta näyttää myös pitkästymisensä välittömästi. Eikä hän arkaile sanoa mielipidettään.

”Nämä kaaviot ovat hevonpaskaa”, Jobs ilmoittaa kokouksessa toimittajan edessä Nextin työnjakoa esittelevälle markkinointipäällikölle. ”Täyttä sontaa.”

Samanlaiset tarinat Jobsin röyhkeästä ja ailahtelevasta käytöksestä toistuvat kaikissa hänestä kertovissa teoksissa ja teksteissä koko hänen uransa ajalta.

Yleisen todistuksen mukaan Jobs on halutessaan harvinaisen karismaattinen ihminen. Hänen työntekijänsä alkoivat jo hänen uransa alkuvaiheessa puhua Jobsin ympärillä vallitsevasta ”todellisuuden vääristymiskentästä” – kun Jobsin ideoita kuuntelee, niihin ei voi olla uskomatta, olivatpa ne oikeasti hyviä tai eivät.

Toisaalta käsitteeksi muodostui myös niin sanottu sankari-urpo-vuoristorata. Työntekijä saattoi olla yhtenä päivänä Jobsin sankari, toisena päivänä suurin idiootti maan päällä.

Jobsin perfektionismi on sekin kuuluisaa. Kun Jobs vaati, että Next-koneen sisusten pitäisi olla kauniisti suunniteltuja, eräs suunnittelijoista ihmetteli miksi – kuka ikinä näkisi koneen sisälle?

”Minä”, Jobs vastasi.

Jobsin yksityiselämä oli sotkuista. Hän kielsi olevansa entisen tyttöystävänsä lapsen isä, vaikka isyystesti sanoi toista. Äiti kasvatti tytärtä jonkin aikaa toimeentulotuella, kunnes Jobs lopulta vuosia myöhemmin myönsi isyytensä.

Jobsin asenne työhön tuntui kuitenkin heijastavan tuon ajan suurempaa kulttuurinmuutosta.

”Minun identiteettini ei pyöri sen ympärillä, että olen liikemies, vaikka ymmärrän toki, että olen sellainen”, Jobs sanoi Noceralle.

”Ajattelen itseäni enemmän ihmisenä, joka rakentaa siistejä asioita. Pidän hyödyllisten työkalujen rakentamisesta. Pidän fiksujen ihmisten kanssa työskentelystä. Pidän ideoiden maailmassa liikkumisesta, mutta ideoiden pitää olla jotenkin sidottuja fyysiseen todellisuuteen. Kaikista eniten pidän siitä, että tipautan uuden idean joukolle todella älykkäitä ja lahjakkaita ihmisiä ja annan heidän toteuttaa sen itsekseen. Pidän siitä todella, todella paljon.”

Teknologiayrittäjä Heidi Roizen liikkui tuolloin samoissa piireissä kuin Jobs. Hän kävi Jobsin ja ystävänsä Annin sekä tämän poikaystävän, Microsoftin perustajan Bill Gatesin kanssa tuplatreffeillä. Millaisen Jobsin Roizen muistaa?

”Pahoittelut. En puhu Stevestä”, Roizen vastaa haastattelupyyntöön.

Millainen Steve Jobs on nyt, 56-vuotiaana?

Hänen toinen tulemisensa, kuten sitä on usein raamatullisesti luonnehdittu, alkoi kymmenen Siperian-vuoden jälkeen 1990-luvun puolivälissä.

Ensin Pixar löysi vihdoin oman alansa ja alkoi suuntautua ohjelmistojen sijaan elokuvien tekoon. Jobs ei ollut suunnitelman keksijä, mutta yrityksen pankkiirina hän neuvotteli Pixarille usean elokuvan sopimuksen Disneyn kanssa.

Niistä ensimmäinen, Toy Story, ansaitsi heti satoja miljoonia dollareita. Kun Jobs vei Pixarin pörssiin vuonna 1995, hänestä tuli miljardööri. Reilut kymmenen vuotta myöhemmin hän myi Pixarin Disneylle 7,4 miljardilla dollarilla.

Uusi nousu jatkui, kun Jobsin alaiset alkoivat hänen tietämättään kaupitella Nextin ohjelmistoa konkurssin partaalle ajautuneen Applen tietokoneiden uudeksi käyttöjärjestelmäksi. Apple osti Nextin vuonna 1997, ja Steve Jobs palasi Applen johtoon.

Palattuaan Applelle Jobs lakkautti heti suurimman osan yrityksen kehityshankkeista ja irtisanoi väkeä. Applen työntekijöiden kerrottiin kammonneen Jobsin kanssa samaan hissiin joutumista, koska he pelkäsivät, että heillä ei olisi enää hissimatkan päätteeksi työpaikkaa.

Jobsin bisnesstrategia on selkeä. Apple julkaisee yleensä vain yhden uuden tuotteen vuodessa, mutta jokainen julkaisu on täydellinen – ainakin toimitusjohtajan mielestä. Jobsin kerrotaan yhä kommentoivan tuotekehittelyssä kaikkea kuulokkeiden johtojen jakajasta Apple-kauppojen portaikkoihin.

Jobsin ensimmäinen uusi tuote Applella oli karkin väreissä loistanut iMac-tietokone. Todellinen menestys alkoi kuitenkin vuonna 2001 julkistetusta iPod-musiikkisoittimesta. Se ei ollut maailman ensimmäinen mp3-musiikkilaite, mutta se oli helppokäyttöisin ja iTunes-musiikkikaupan myötä käytännöllisin.

Sitä seurasivat erilaiset versiot yrityksen tietokoneista, iPhone-älypuhelin sekä iPad-taulutietokone. Tuoreen arvion mukaan yritys on myynyt yli 300 miljoonaa iPodia, sata miljoonaa iPhonea ja liki 30 miljoonaa iPadia.

Kun Jobs palasi Appleen vuonna 1997, yrityksen osake maksoi vuoden lopussa kolme dollaria. Tämän vuoden syyskuun puolivälissä osakkeesta sai maksaa 390 dollaria.

Applen pr-koneisto on pyrkinyt esittämään, että Jobsin tylyys on jäänyt menneisyyteen, mutta Fortune-lehden kuvaus Jobsin reaktiosta Applen MobileMe-verkkopalvelun ongelmiin kolme vuotta sitten kertoo toista tarinaa.

Fortunen mukaan Jobs kutsui MobileMe:n tiimin auditorioon, käveli sisään ja kysyi: ”Osaako kukaan täällä kertoa minulle, mitä MobileMe:n on tarkoitus tehdä?”

Saatuaan tyydyttävän vastauksen hän kysyi: ”No miksi v*ssa se ei tee sitä?”

Seuraavat puoli tuntia Jobs haukkui joukkoa: ”Olette tahranneet Applen maineen. Teidän pitäisi vihata toisianne, koska olette pettäneet toisenne.”
Hän nimesi joukolle saman tien uuden esimiehen.

Jobsin ylimielisyyskin on tallella. Vuonna 2007 hän kommentoi teknologia-alan konferenssissa Applen iTunes-ohjelman toimintaa Microsoftin valmistamassa Windowsissa: ”Se on kuin antaisi lasillisen jäävettä jollekin, joka on helvetissä.”

Jobskaan ei suinkaan onnistu kaikissa hankkeissaan. Harva enää muistaa esimerkiksi Apple Cuben, Apple TV:n, Pingin ja MobileMen.

Applea on arvosteltu myös isommissa kysymyksissä. Se kahlitsee asiakkaansa tiukasti yhtiön laitteisiin ja palveluihin, koska ne eivät toimi muiden yritysten tuotteiden kanssa ilman Applen hyväksyntää. Yritystä on syytetty luovuuden tukahduttamisesta ja monopolin rakentamisesta.

Applen alihankkijat maailmalla ovat kohdelleet työntekijöitään kaltoin, ja yritys on toiminut ympäristöasioissa hitaasti.

Jobsin erottaa perinteisistä toimitusjohtajista lähinnä hänen kosketuksensa populaarikulttuuriin, hänen tinkimätön perfektionisminsa, hänen uskonsa designiin ja hänen rohkeutensa ottaa riskejä. Vuosien varrella hippi on tehnyt tilaa poikkeuksellisen tiukalle liikemiehelle – vaikka Jobs itse ei ajattelisikaan itseään sellaisena.

Applen iPod ja iTunes muuttivat musiikkibisneksen, iPhone matkapuhelinmarkkinat. Nyt iPad on muuttamassa viihde- ja mediamaailmaa. Ja jokaisessa muutoksessa alan muut toimijat levy-yhtiöistä puhelinoperaattoreihin ovat joutuneet nöyrtymään Jobsin ehtoihin.

Apple on myös kasvattanut voittojaan jatkuvasti vuosineljännes toisensa jälkeen, ja se on nyt maailman suurin mp3-musiikkisoittimien, älypuhelimien ja taulutietokoneiden valmistaja.
Olisiko Suomen Kuvalehden mahdollista keskustella Applen tulevaisuudesta joko Steve Jobsin itsensä tai jonkun muun Applen edustajan kanssa?

”Kiitos pyynnöstäsi keskustella jonkun applelaisen kanssa siitä, mitä herra Jobsin ’lähtö’ saattaisi merkitä Applelle. Valitettavasti en voi toteuttaa pyyntöäsi. Huomaa, että herra Jobs on nyt hallituksemme puheenjohtaja”, Applen tiedottaja vastaa.

Miksi surra ihmistä, jota ei ole koskaan tavannut ja josta ei oikeastaan tiedä juuri mitään? Mitä ihmiset surevat, kun he surevat Steven P. Jobsin eroa?

Ihmisenä Jobs on ollut toisen tulemisensa aikana vielä etäisempi kuin ennen sitä. Harvoissa haastatteluissaan hän on puhunut tiukasti vain Applen tuotteista, ja hänen ystävänsä ovat oppineet läksynsä: puhu Jobsista medialle, hautaa ystävyytesi.

Jobsin ehkä suurin imagotemppu onkin se, että hän on onnistunut pysymään piilossa kaiken julkisuuden keskellä. Jokainen voi heijastaa häneen omia arvojaan, liittyvät ne sitten ahkeruuteen, luovuuteen, menestykseen, johtajuuteen, vaurauteen tai itämaiseen uskontoon.

Häntä pidetään isonaveljenä, joka antaa meille cooleja lahjoja; kansansankarina, joka nostaa vuosittain vain dollarin palkkaa (miljardiomistustensa ja optioidensa päälle); kapinallisena, joka ei alistu pukumiesmuottiin; altavastaajana, joka luo omat sääntönsä; tavallisen ihmisen edunvalvojana kasvottomien suunnittelukomiteoiden keskellä.

Siinä missä Nokian kännykän monimutkaisuus saa käyttäjän kiroamaan insinöörien valtaa, Applen kännykkä saa käyttäjän kiittämään Steve Jobsia.

Marraskuussa julkaistaan Jobsin ensimmäinen virallinen elämäkerta. Sen kirjoittaja, Yhdysvalloissa tunnettu toimittaja Walter Isaacson, on haastatellut ja seurannut Jobsia kolmen vuoden ajan. Isaacson kieltäytyi haastattelusta ennen kirjan julkaisua.

Jobsin yksityiselämästä tiedetään, että hän on ollut kaksikymmentä vuotta naimisissa Laurene Powell Jobsin kanssa ja että parilla on kolme lasta. Jobsin lähimpiin ystäviin kuuluu esimerkiksi toinen ohjelmistomiljonääri, Oraclen perustaja Larry Ellison, muuten Jobsin sanotaan keskittyvän vain työhönsä ja perheeseensä.

Mutta vihdoin onnistaa, Kaliforniassa puhelimeen vastaa mies, joka tuntee Jobsin henkilökohtaisesti. Jay Elliot on teknologiayrittäjä, joka työskenteli suoraan Jobsin alaisena Applella vuosina 1980-1985 ja joka on kirjoittanut kirjan Jobsin johtamisopeista. Elliot tapasi Jobsin viimeksi neljä vuotta sitten, sillä, kuten Elliot sanoo, sairastumisensa jälkeen Jobs on vetäytynyt vielä entistäkin tiukemmin pieneen lähipiiriinsä.

Millainen mies Steve Jobs on tosielämässä?

”Hänen koko elämänsä ja päivänsä pyörivät hänen tavoitteensa ympärillä, ja se tavoite on rakentaa täydellinen tuote”, Elliot sanoo.

”Hänessä on kyllä kevyempikin puoli ja meillä oli usein hauskaa yhdessä, mutta hän ei ole tyyppi, jolle voisi sanoa, että hei, mitä ajattelit eilisestä matsista. Hän ei ole kiinnostunut urheilusta. Hän on kiinnostunut Applen menestyksestä.”

No kävikö Elliot koskaan Jobsin kanssa kaljalla?

Elliot nauraa sydämellisesti.

”En. Steve ei syö juuri lihaa eikä nauti alkoholia. Hänelle rentoutuminen tarkoitti sitä, että hän voi kävellä Applen tuotejulkistuksessa lavalta saatuaan loistavan vastaanoton.”

Tuoreissa valokuvissa Jobs näyttää hyvin sairaalta, mutta varmaa tietoa hänen terveydentilastaan ei ole.

Jotakin vanhasta Jobsista on yhä jäljellä.

Kun Jobs sairastui, Apple aluksi vaikeni hänen sairaudestaan. Kun tieto tuli julkisuuteen, talouspiirit alkoivat väitellä, kuuluisiko pörssiyhtiön kertoa osakkeenomistajille toimitusjohtajan terveydentilasta. Yksi väittelyssä esiin noussut tieto oli tämä: kun Jobs sai tietää sairastavansa haimasyöpää, hän kieltäytyi ensin leikkauksesta ja pyrki sen sijaan yhdeksän kuukauden ajan parantamaan itseään vaihtoehtolääketieteen avulla.

Kun Jobs vuonna 2005 puhui Stanfordin yliopistossa, hän antoi valmistuville opiskelijoille elämänohjeen 1970-luvun vastakulttuurijulkaisun Whole Earth Catalogin viimeisestä numerosta: ”Pysykää nälkäisinä. Pysykää hupsuina.”

Jobsia ei ole enää pitkään aikaan ajanut työntekoon raha, vaan pikemminkin ego ja halu muuttaa maailmaa.

Kun Joe Nocera haastatteli Jobsia Esquire-lehteen 25 vuotta sitten, Jobs innostui puhumaan Henry Fordista. Hän pohti, miten innostavaa Fordista on täytynyt olla, kun autoteollisuus oli vasta syntymässä ja kaikki teknologian rajat olivat rikottavissa.

”Täytyi olla uskomaton tunne tietää”, Jobs sanoi, ”että se muuttaisi Amerikkaa. Ja se muutti!”

Kuten Nocera huomauttaa, nyt Jobs itsekin tietää, millainen se tunne on. Ja ehkä juuri siksi hänen poistumistaan näyttämöltä surraan niin kovasti.

Keskustelu

Olisitte arvon toimittajat malttaneet odottaa tämän kanssa vielä yhden viikon. Muistokirjoitus ennen kuolemaa (SK 39/2011) on mauton ratkaisu, olipa juttu kuinka hyvä tahansa.

Niin kyllähän se niin on, että toimittajien on osattava ennustaa tällaiset asiat viikon tarkkuudella.

Ei mutta vakavissaan, kuumottava ajoitus jutulla.

Sivuhuomio:

”[…] ensi töikseen Jobs maksoi huippumuotoilijalle 100 000 dollaria yhtiön logon suunnittelusta.”

Tässä on ikävän tyypillinen virhe, hiukan sukua sille, kun aivan liian usein uutisoidaan poppareiden kiertueiden liikevaihtoja heidän henk. koht. tuloinaan.

Kyseessä on ollut koko visuaalisen identiteetin suunnitteleminen, jotain aivan muuta kuin pelkkä logo. Tekijänä muuten Paul Rand.

Epäjumalan kuva ja mammonan lähettiläs – karmeaa.

Eksentti-ihminen – ei muuta.

täytyy vain toivoa että iJobsi ei ehtinyt aiheuttaa liian suurta vahinkoa alalle patenttiriitojen aloittamisella ja järjestelmien sulkemisella. Tuhoisin mies kautta aikain It-bisneksessä

tämä hyvä juttu. toisaalta kaikki tämä data oleilee jo netissä ja moni sen varmaankin oli jo omaksunut. mutta toimittajan tehtävä on tiivistää vetää data yhteen. summata. esimerkiksi tuo esquire linkitys on hyvä. oli varmasti hyvä hetki toimittajalla kun sai sen lehden kätösiinsä, kun nuo teknopohatat eivät suostuneet puhelimeensa paljoa turisemaan. versinkaan mike! (mikä nimi!)