Sikainfluenssa: Netissä kaivattaisiin hädän lievittäjää

internet
Teksti
Juho Salminen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Josef Hartstein sai rokotteen sikainfluenssaa vastaan Düsseldorfissa Saksassa lokakuussa 2009. Kuva Frank Augstein / AP / Lehtikuva.

Sikainfluenssarokote on hyvä juttu. Ei ole, se on salaliitto! Kuulunko riskiryhmään? Mistä rokotuksen saa ja koska?

Netissä terveystiedon tarve ja kysyntä eivät kohtaa. Sen voi päätellä seuraamalla sikainfluenssasta käytävää keskustelua tai etsimällä internetistä tietoa. Samaan tulokseen on päätynyt myös Merja Drake, joka teki väitöstutkimuksen terveysviestinnästä internetissä.

Draken mukaan ihmiset suhtautuvat terveystietoon eri tavalla kuin terveydenhuollon ammattilaiset. Suomalainen hoitokoneisto lähtee siitä, että ensin pitää olla diagnosoitu sairaus, jota sitten aletaan hoitaa. Kun käynnissä on vaikkapa sellainen sikainfluenssatilanne kuin nyt, tiedontarve on aivan toisenlaista: “Olen astmaatikko, kuulunko riskiryhmään?” tai “Missä kotikuntani rokottaa?”

“Ihmiset kaipaisivat netissä paikan, jossa yleistä hätää voisi lievittää”, Drake sanoo.

Tällainen paikka olisi esimerkiksi verkon keskustelualue, jossa voisi esittää kysymyksiä itseä koskettavista asioista. Keskusteluun osallistuisi myös terveydenhuollon ammattilaisia.

Kirjoitettuna kuulostaa toki yksinkertaiselta, mutta moinen on käytännössäkin toiminut. Drake mainitsee esimerkkeinä Diabetesliiton sekä Allergia- ja astmaliiton keskustelut.

Drake uskoo, että tällainen vuorovaikutus voisi olla hoitajille ja lääkäreillekin hyödyllistä. Ammattilaiset näkisivät, miten ihmiset tulkitsevat terveyteen liittyvää tietoa ja millaisia kysymyksiä tieto herättää.

Terveysammattilaisten pelko Draken väitöksen perusteella nimittäin on, että jos nettiin laitettaisiin entistä enemmän “virallista” tietoa sairauksista ja niiden hoidosta, ihmiset saattaisivat alkaa lääkitä itseään oman diagnoosinsa perusteella.

“Nyt pitäisi miettiä, onko tällainen pelko todella aiheellinen”, Drake kysyy.

Nykytilakaan ei ole ihanteellinen. Monille hakukone Google on internetin käyttöliittymä ja tärkeä tiedonlähde. Jos hakee sanoilla sikainfluenssa tai sikainfluenssa rokotus, tarjolla on monenkirjavia tuloksia Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta aina villeihin salaliittovideoihin.

Ostettu hakusana

Miten viranomaiset sitten olisivat voineet toimia netissä paremmin sikainfluenssan suhteen?

Drake sanoo, että esimerkiksi Googlelta olisi voitu ostaa hakusana “sikainfluenssa” aiemmin. Kun Googlelta ostaa hakusanan, se tarkoittaa, että ostaja näkyy hakutuloksissa ylimpänä erivärisellä pohjalla.

Viranomaiset olisivat myös voineet ostaa verkko-osoitteen www.sikainfluenssa.fi. Nyt se on yksityisen yrittäjän hallussa, eikä sivustosta ilmene, mikä tai kuka tämä taho on.

Tieto kiinnostaa, ei terveydenhuollon rakenne

Ongelman pintataso on viestintä, mutta juuret syvällä terveydenhuollon rakenteessa, Drake sanoo.

Sikainfluenssan tiedotuksesta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Myös Sosiaali- ja terveysministeriöllä on lusikka sopassa. Käytännön tasolla rokotuksia jakavat kunnat – kukin omalla tavallaan.

Ja kun puhutaan sairauksista yleensä, on vielä jako perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon kesken. Tällaiset jaot eivät kiinnosta ihmistä, joka kaipaa tietoa juuri häntä koskevaan ongelmaan.

“Terveydenhuollon rakenne ei tue viestinnän kehittämistä”, Drake sanoo.

Merja Draken väitöskirja “Terveysviestinnän kipupisteitä. Terveystiedon tuottajat ja hankkijat Internetissä” (pdf-tiedosto) tarkastetaan Jyväskylän yliopistossa lauantaina 14. marraskuuta. Nykyisin viestinnän opettajana työskentelevä Drake löysi aiheen tutkimukselle entisestä työstään Helsingin ja uudenmaan sairaanhoitopiirin www-päätoimittajana.

Aiheesta lisää
Verkkolääkäri ei korvaa perinteistä tutkimusta (Suomenkuvalehti.fi 17.5.2009)