Seuraa Euroopan ilmatilaa reaaliajassa

ilmatila
Teksti
Tuomo Paananen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Islannin tulivuorenpurkaus harvensi lentojen määrää reilusti.

Helsinki-Vantaan lentokenttä on ollut autiona sunnuntai-illasta lähtien. Palveluiden pitäisi lähteä käyntiin tänään kello 16.30. Kuva Timo Jaakonaho / Lehtikuva.

Ilman matkustajia lentävien testikoneiden lisäksi Euroopan ilmatilassa kulkee tällä hetkellä noin 150 reittilentoa. Normaali päivittäinen määrä on noin 30 000.

Sunnuntaina Euroopan ilmatilassa lensi viitisen tuhatta konetta. Määrän odotetaan kasvavan. Euroopan ilmailualan Eurocontrol -järjestö odottaa tälle päivälle noin 8000 – 9000 lentoa.

Ilmatilaa voi seurata suorana karttapalvelu flightradar24:stä. Keltaista lentokoneen kuvaa klikkaamalla saa näkyviin kyseisen lennon tiedot.

Itse tuhkapilven leviämistä voi seurata Britannian kansallisesta sääpalvelusta tai Suomen ilmatieteen laitoksen ennusteista.

Sivustojen käyttäjämäärät ovat kohonneet merkittävästi viime päivinä, joten latautuminen voi kestää hetken.

Finavian tuoreimpien tietojen mukaan tuhkapilvessä on aukko, mikä mahdollistaa Helsinki-Vantaan lentokentän avaamisen täksi illaksi. Lentoaseman palvelut alkavat kello 16.30, ja niiden on tarkoitus kestää kello 23.00 saakka.

Myös Turun ja Tampereen Pirkkalan lentoasemat ovat auki 12- 24 välisenä aikana.

Lentoyhtiöt ovat ilmoittaneet, että Suomen kentiltä lennetään tänään ainakin Osloon, Tukholmaan ja New Yorkiin. Lähteviä ja saapuvia lentoja on yhteensä kahdeksan.

Katso tarkemmat tiedot Finavian sivuilta.

Katso SK:n kuvaseinällä uutiskuvat Islannista ja tuhkapilven vaikutuksista.