Saksan menestyskirjailija Thilo Sarrazin: ”Maahanmuuttopolitiikassa ei ole mitään linjaa”

Ulkomaat 1.5.2011 13:00
Thilo Sarrazin lehdistötilaisuudessa Berliinissä elokuussa 2010. Kuva Gero Breloer / AP / Lehtikuva.

Saksan keskuspankin johtokunnan jäsen Thilo Sarrazin julkaisi viime elokuussa kirjan ”Deutschland schafft sich ab”, suomeksi ”Saksa lakkauttaa itsensä”. Sitä on myyty tähän mennessä yli 1,5 miljoonaa ja se on toisen maailmansodan jälkeen Saksan myydyin ei-kaunokirjallinen teos.

Kirjassaan Thilo Sarrazin pohtii väestön ikääntymisen ja maahanmuuton vaikutuksia Saksassa sekä ottaa kantaa muun muassa köyhyyskeskusteluun ja koulutuksen tilaan. Sarrazin on yksi Saksan arvostetuimmista taloustieteilijöistä ja korkeissa viroissa ansioitunut henkilö, joten kirja sai valtavasti julkisuutta.

”Kirjoitin sen, minkä koin tärkeäksi sanoa, ja tsunami lähti liikkeelle, Sarrazin sanoo Suomen Kuvalehdelle kotonaan Berliinissä.

”Kirjani avasi kerralla tukkeutuneen keskustelukanavan ja vapautti paineet. Saksalaiset huomasivat, että on aiheita, joista ei ole sopivaa puhua ainakaan julkisesti.”

Kuka on tämä Saksan viime kuukausien puhutuin ja kiistellyin henkilö?

Gerassa 1945 syntynyt Thilo Sarrazin pakeni äitinsä kanssa sodan alta Recklinghauseniin. Sarrazin varttui lääkäriperheessä Saksan talousihmeen vuosina ja toimi 39 vuotta maan korkeimmissa viroissa sekä Länsi-Saksassa että yhdistyneessä Saksassa. Hän oli Saksojen yhdistymisessä rahaunionin ja koko yhdistymisen yksi pääarkkitehdeistä ja -toteuttajista.

Vuodesta 2002 vuoteen 2009 Sarrazin toimi Berliinin kaupunkiosavaltion rahoituksesta vastaavana senaattorina (Finanzsenator). Berliini oli hänen virkakautensa alussa pahasti ylivelkaantunut.

Sarrazinia arvostettiin yli puoluerajojen, sillä kaupunkien tyypillinen ongelma on löysä hallinto ja velkaantuminen. Hän onnistui pitämään budjetin tiukasti kurissa, mutta kieltään ei. Työssään hän törmäsi suuriin erittelemättömiin kulueriin. Kun hän kyseli niiden perään, vastaus kuului, ettei erittelyjä joko ole tai niitä ei voi julkaista. Kyseessä olivat eri maahanmuuttajaryhmien integroitumiseen liittyvät tarkemmat tiedot.

Kuluja karsiessaan hän selitti berliiniläisille, että jos palelee, puetaan villapaita ylle, jos syödään epäterveellisesti eikä liikuta riittävästi, kertyy ylipainoa ja jos ei käydä koulussa, ei yleensä opita.

Hän ilmoitti myös, ettei haluaisi maksaa julkista tukea ihmisille, jotka eivät välitä huolehtia edes omista lapsistaan. Elintasopakolaiset ja integroitumishaluttomat siirtolaiset saivat niin ikään kylmää verbaalista kyytiä.

”Jos kolmanteen ja neljänteen sukupolveen mennessä ei puhuta Saksaa eikä ole integroiduttu sosiaalisesti, löytyykö edes halua siihen?” hän kysyi.

Epäkorrekteiksi koetut puheet järkyttivät laajoja joukkoja. Myös Sarrazin kertoo järkyttyneensä tajutessaan, miten kauas todellisuudesta moni saksalainen on etääntynyt.

Vuonna 2009 Sarrazin nimitettiin Saksan Keskupankkiin (Bundesbank). Kun kirja julkaistiin, media poimi teoksesta isot otsikot ja keskustelu alkoi. Sarrazinista tuli Saksan keskuspankin historian ensimmäinen jäsen, joka on erotettu virastaan. Lakitekstikin tunsi vain virkaan nimittämisen, ei erottamista. Hänet hyllytettiin myös puolueestaan (SPD), mutta huhtikuussa hänet otettiin takaisin.

Koulut ja köyhät

Sarrazin kirjoittaa painavasti paitsi maahanmuutosta myös koulutuksesta ja toimeentulo- ja köyhyyskysymyksistä.

Saksassa suunnitellaan tällä hetkellä koulu-uudistusta. Pisa-tulokset eivät imartele. Sarrazinin tiedon mukaan Saksassa on neljä miljoonaa lukutaidotonta, mikä vastaa noin viittä prosenttia väestöstä. Tätä lukua ei julkisuudessa esitellä. Opetuksen sisältöä ja tutkimusvaatimuksia helpotetaan.

”Tutkintovaatimusten helpottamisen linja heijastuu globaaliin kilpailukykyyn Saksassa esimerkiksi kilpaan Aasian kanssa, Sarrrazin sanoo.

”Jos meillä helpotetaan ja muualla ei, tietää, mikä on lopputulos.”

Saksassa mietitään nyt suomalaiseen, sikäläisittäin itäsaksalaiseen, koulutusjärjestelmään siirtymistä.

”Saksassa karsitaan neljännellä luokalla ja Suomessa ylioppilastodistusten jälkeen. Yliopistojen pääsykokeet ovat Suomessa todella vaikea läpäistä,” Sarrazin sanoo. Hän ei kuitenkaan ota kantaa koulujärjestelmien paremmuuteen.

Mikään koulujärjestelmä ei ratkaise ongelmaa, jos koulutusta ei arvosteta kodeissa, hän toteaa. Sarrazin myös ihmettelee uutta opi oppimaan -suuntausta, jonka mukaan mitään ei kannata opetella kunnolla, koska tieto muuttuu nopeasti.

”Lukeminen, tekstinymmärrys, kielet, matematiikka, sekä biologian, fysiikan, kemian ja historian perusteet eivät muutu ajan mukana”, hän muistuttaa.

Köyhyyskeskustelussa on unohtunut suhteellisuus, painottaa Sarrazin. Kuplavolkkari oli 1950-luvulla kova sana, koska muut polkivat pyörillä.

Nykyään ei, koska kaverit ajavat Porscheilla ja Bemareilla. Kyse ei ole materiaalisesta köyhyydestä vaan yhteisön sisäisestä arvostuksesta, jota tässä automerkit edustavat. Mittatikku on muuttunut. Köyhyyskeskustelussa sotketaan arvostukseen liittyvä asia materiaaliseen köyhyyteen, väittää Sarrazin.

Sarrazin laskee, että Harz IV eli saksalainen toimeentulotuki riittää normaalisti kuluttavalle kansalaiselle, koska 700 euron tuen lisäksi vuokrat ja lämmitys korvataan, samoin perusterveydenhoito, lastentarhat ja koulutus julkisissa laitoksissa. Sosiaalipassin avulla julkiset palvelut kuten kirjastot ja museot ovat maksuttomia ja julkisen liikenteen käyttö edullista. Sarrazin väittää, että ”köyhiä” on Saksassa vain silloin, kun termiä käytetään poliittisessa merkityksessä ja irrotetaan se historiallisesta yhteydestä.

Pinnallisuuden syyt ja politiikan hampaattomuus

Maahanmuuttajista kovimmat puheet käydään nyt muslimisiirtolaisista. Sarrazin laskee, että muslimien osuus väestöstä kasvaa seuraavien vuosikymmenten kuluessa olennaisesti, koska saksalaisten syntyvyys on alhaisempi. Hän vertailee kirjassaan eri kulttuurien keskinäisiä eroavaisuuksia ja yksilöiden älykkyyseroja. Nämä kohdat koettiin loukkaavina tai rasistisina ja niihin vedottiin hänen erottamisissaan.

”Kirjani ei ole poleeminen, vaan kirjoitin de facto. Väitteeni otettiin julkisuudessa vastaan provokatiivisina”, hän toteaa.

Saksaan 1960-luvulla tulleet turkkilaiset maahanmuuttajat ovat integroituneet verraten hyvin. Nyt kiistellään 1980- ja 1990-luvuilla alkaneen pakolaisuuden seurauksista.

”Vierastyöläisiä tuli vuoteen 1973 saakka. Sen jälkeen muuttivat suuret perheet ja suvut. Ilmiö nosti maahanmuuttajien määrän 700 000:sta useaan miljoonaan”, Sarrazin kuvailee.

”Tämän jälkeen tulivat pakolaiset ja laiton maahanmuutto, suunnittelematta. Näissä merkeissä on eletty tähän päivään. Itäisestä Euroopasta tuli neljä miljoonaa Venäjän saksalaista paluumuuttajaa, jotka ovat pärjänneet lapsineen erinomaisesti.”

Sarrazin vaatii tiukennusta Saksan maahanmuuttopolitiikkaan.

”En ole löytänyt Saksan maahanmuutto- ja integraatiopolitiikasta minkäänlaista linjaa. Ensin pitää pysäyttää väärän tyyppinen maahanmuutto, minimoida perheiden perässä muuttamista, laitonta maahanmuuttoa ja pakolaisia.”

”Tämän jälkeen voidaan kysyä, missä määrin tarvitaan työperäistä maahanmuuttoa.”

Sarrazinin tiivistää kirjassaan Saksan julkisen keskustelun pinnallisuuden syyt ja politiikan hampaattomuuden seuraavasti.

”Olen työskennellyt tarpeeksi pitkään ekonomistina, huippuvirkamiehenä ja poliitikkona, joten löydän jokaiseen esittämääni väitteeseen pätevän vastaväitteen. Esimiesteni täytyi pysyä poliittisesti hengissä. Vastuullisessa poliittisessa asemassa olevien on erittäin vaikea  – eikä lainkaan yleistä – puhua kaunistelematta epämukavia totuuksia. Pala poliittista viisautta kätkeytyy siihen, miten hyvin osataan keskittyä ratkaistavissa oleviin ongelmiin ja enemmistön kannattamiin ehdotuksiin. Tämä vaikeuttaa lopulta selkeää analyysintekoa ja tarvittavien toimenpiteiden valintaa, ja ajatus saattaa hiljalleen sumentua.”