SAK:n Matti Tukiainen: ”Merenkulun rikkidirektiivi kohtelee valtioita eriarvoisesti”

Ulkomaat 14.7.2012 14:00
”Suomessa ei tajuttu, mihin sitouduimme, kun hyväksyimme rikkipäästölinjauksen vuonna 2208”, SAK:n Matti Tukiainen arvioi. Kuva Pauliina Salonen.

EU-parlamentin päätöksellä polttoaineen rikkipitoisuus saa Itämeren aluksilla olla vuonna 2015 enää 0,1 prosenttia, kun raja on nyt yhdessä prosentissa. Välimerellä säädös tulee voimaan vasta vuonna 2020, ja rikkiraja laskee nykyisestä 3,5 prosentista puoleen prosenttiin. Suomessa sekä ay-liike että työnantajajärjestöt vastustavat muutosta kiivaasti ja vaativat siirtymäaikoja. Mikä rikkidirektiivissä eniten hiertää SAK:n työ-ja elinkeinojohtaja Matti Tukiainen?

”Se kohtelee valtioita eriarvoisesti ja aiheuttaa tällä aikataululla suuren uhan vientiteollisuutemme kilpailukyvyllä ja sitä kautta työllisyydelle.”

Direktiivi hyväksyttiin EU:ssa toukokuun lopussa. Eikö siirtymäaikojen saaminen ole jo melko epätodennäköistä?

”Kyllä, mutta se ei estä yrittämästä loppuun asti. Haluamme myös vaikuttaa siihen, että Suomi saisi jotain taloudellista kompensaatioita EU:sta.”

EU:n budjettiin suunnitellaan kymmenien miljardien eurojen Verkkojen Eurooppa -rahastoa, voisiko kompensaatiota saada tätä kautta?

”Tuolla summalla tuetaan kaikkia liikenneverkkoja, ei ole realistista odottaa, että merenkulku yksin saisi miljardeja euroja. Mutta jos direktiivi astuu voimaan, toki tuotakin kanavaa pitää hyödyntää niin paljon kuin mahdollista. Huonoimmillaan kompensaatiot tarkoittavat vain sitä, että EU antaa luvan käyttää kansallisia varoja. Ne kompensaatiot tulevat sitten suomalaisten veronmaksajien kukkarosta.”

Rikkidirektiivin kustannusarviot vaihtelevat suuresti. Polttoaineen käytöstä johtuva kustannusten nousu voi olla jotain 200-1 200 miljoonan euron väliltä vuosittain. Eli tappiot voivat jäädä pelättyä pienemmiksikin?

”Totta kai se on mahdollista. Minulle on puolen vuoden aikana vahvistunut sellainen käsitys, että kustannukset ovat pikemminkin ylä- kuin alarajalla, mutta nämä ovat asioita, joista ei voi sanoa mitään varmaa.”

Suomi oli vuonna 2008 mukana hyväksymässä rikkipäästölinjausta kansainvälisessä merenkulkujärjestössä IMO:ssa. Teimmekö silloin virheen?

”Kyllä. Mitä ilmeisimmin Suomen kaikki toimijat sen enempää hallituksessa kuin elinkeinoelämässä ja ay-liikkeessä eivät tajunneet, miten isosta asiasta on kyse. Oli ilman muuta virhe suostua tällaiseen aikatauluun.”

Ovatko ympäristöarvot aina toissijaisia, kun niitä katsotaan elinkeinoelämän tai ammattiyhdistysliikkeen näkökulmasta?

”Eivät. Me olemme koko ajan sanoneet, että emme vastusta direktiiviä vaan aikataulua.”

Jos suomalaisvarustamot olisivat edelläkävijöinä ympäristöystävällisen alusteknologian rakentamisessa, eikö se voisi tuoda myös lisää töitä teknologiateollisuudellemme?

”On täysin totta, että tähän liittyy myös mahdollisuuksia ympäristöteknologian kehittämisen kautta. Mutta siinä nimenomaan aikataulu on pulma. Wärtsilä on jo kehittänyt rikkipesureita, mutta sieltä arvioidaan, etteivät ne ole vielä kahden vuoden kuluttua käyttövalmiita. Pitkän päälle tämä on ilman muuta mahdollisuus.”

Muut Itämeren maat, Viroa lukuun ottamatta, eivät ole tukeneet Suomen tavoitteita siirtymäajoista. Mistä se kertoo?

”Se on vähän mystinen juttu. Ilmeisesti on niin että Ruotsista, Saksasta ja Puolasta pystytään hoitamaan kuljetuksia raideliikenteen kautta huomattavasti helpommin kuin Suomesta. Suomi on tässä suhteessa enemmän saari kuin muut Itämeren maat.”