Republikaanit vs. Barack Obama: Kaatuuko terveydenhuollon uudistus?

Ulkomaat 6.10.2010 09:15
Presidentin vaakuna tipahti puhujanpöntöstä, kun Barack Obama piti puhetta Washingtonissa 5. lokakuuta. Kuva Charles Dharapak / AP / Lehtikuva.

Presidentti Barack Obaman terveydenhuoltouudistus saattaa joutua uuteen käsittelyyn marraskuun välivaalien jälkeen.

Terveydenhuoltoa koskeva laki hyväksyttiin viime maaliskuussa niukalla enemmistöllä Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneessa. Uudistus parantaa merkittävästi pienituloisten sosiaaliturvaa, sillä se takaa sairausvakuutuksen yli 30 miljoonalle amerikkalaiselle, joilla ei ollut sitä aikaisemmin.

Uudistus lisää samalla vakuutusyhtiöiden toiminnan sääntelyä. Se rajoittaa mahdollisuuksia evätä vakuutus niiltä, joilla on ongelmia terveytensä kanssa. Vakavaan tautiin sairastuneen vakuutusta ei voi myöskään enää lopettaa yhtäkkiä.

Uudistus on ollut Obaman presidenttikauden merkittävin ja kiistellyin sisäpoliittinen hanke. Sen toimeenpano vaikeutuu kuitenkin marraskuussa, jos republikaanit saavat odotetun murskavoiton kongressin välivaaleissa. Republikaanit ja puolueen sisällä ratkaisevaan asemaan noussut äärioikeistolainen Teekutsulike vastustavat ankarasti Obamacareksi nimittämäänsä uudistusta.

Republikaanit pitävät hanketta aivan liian kalliina ja haluavat korvata sen riisutulla versiolla. Nykymuodossaan laki johtaa heidän mielestään kasvaviin budjettialijäämiin, mitkä kasvattavat valtion velkaa entisestään.

”Terveydenhuoltoa koskevaan lakiin tulee varmasti muutoksia, jos republikaanit voittavat sekä senaatin että edustajainhuoneen. He tulevat puuttumaan terveydenhuollon rahoitukseen, joten uudistuksen toimeenpano on hyvin hankalaa”, Teekutsuliikkeen kampanjoita vetävä Brendan Steinhauser sanoo SK:n haastattelussa Washingtonissa.

Jos republikaanit voittavat enemmistön vain edustajainhuoneessa, presidentti Obama voi kumota veto-oikeudellaan helposti lakiin kaavaillut muutokset. Steinhauser vakuuttaa, että taistelu uudistusta vastaan jatkuu myös siinä tapauksessa. Uusi laki tulee voimaan asteittain vuoteen 2018 mennessä, joten republikaaneilla on aikaa.

Myös demokraattisen puolueen vahva taustavaikuttaja, Brookings-instituutin tutkija Thomas Mann arvelee, että Obama joutuu taipumaan republikaanien vaatimiin budjettileikkauksiin, jos demokraatit menettävät enemmistönsä. Siinä tapauksessa koko terveydenhuollon rahoitus on vaarassa.

Republikaanit kampanjoivat jatkuvasti terveydenhuoltopakettia vastaan tiedotusvälineissä. He ovat saaneet viestinsä hyvin perille, sillä uudistus on mielipidemittausten perusteella varsin epäsuosittu.

”Vaikeina aikoina ihmiset pelkäävät häviävänsä tällaisissa uudistuksissa. He ajattelevat, että miksi minun verorahoillani maksetaan noiden toisten terveydenhoidon kustannuksia”, Thomas Mann sanoo.

Republikaanit ovat saaneet vaalikampanjaansa merkittäviä lahjoituksia vakuutusyhtiöiltä, jotka toivovat saavansa helpotuksia lakiin. Samalla ne haluavat varmistaa, että amerikkalaiset ostavat yksityisiä sairausvakuutuksia jatkossakin.

Yhdysvaltain viisi suurinta vakuutusyhtiötä on tukenut republikaanien vaalikampanjaa viisi kertaa suuremmalla summalla kuin demokraatteja.

Vielä viime vuonna vakuutusyhtiöt tukivat molempia puolueita suurin piirtein yhtä suurella summalla.