Räjähdeasiantuntija: Pommin tekeminen "helppoa kuin leivän leipominen" mutta vaarallista

pommit
Teksti
Lauri Vanhala
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vuosittain kymmenet suomalaiset jäävät kiinni luvattomien räjähteiden valmistamisesta. Verkosta löytyvien pommiohjeiden noudattaminen voi kuitenkin olla hengenvaarallista, sanoo räjähdeasiantuntija.

Poliisi uskoo, että Anders Behring Breivik valmisti pommit käyttämällä ostamiaan lannoitteita. Kuva Jo E. Brenden / AFP / Lehtikuva.

Oslon pommi-isku todisti jälleen, että amatöörikin pystyy valmistamaan tuhoisia räjähteitä, jos hän saa käsiinsä oikeat raaka-aineet.

“Yksinkertaisimman pommin tekeminen voi olla yhtä helppoa kuin leivän leipominen”, sanoo Varsinais-Suomen poliisin räjähdeasiantuntija Marko Myllymaa. Samalla se on erittäin vaarallista.

Räjähteen valmistaminen ei välttämättä vaadi enempää kuin kahden aineen sekoittamisen keskenään. Ainesosia ei aina tarvitse edes käsitellä etukäteen. Pommin saa valmistettua nopeimmillaan kymmenessä minuutissa, Myllymaa sanoo.

Poliisi seuraa pommien tekijöitä aktiivisesti. Esimerkiksi viime vuonna sen haaviin jäi noin 50 henkilöä. Myllymaan mukaan räjähteitä tehtailevat Suomessa tyypillisesti 15-30-vuotiaat miehet.

Poliisi tekee yhteistyötä muiden viranomaisten kanssa, mutta seuraa myös verkkokeskusteluja.

“Netissä annetut ohjeet ovat todella vaarallisia. Seuraamme jatkuvasti, millaisia ohjeita siellä annetaan, ja ne ovat täysin ammattitaidottomia”, sanoo Myllymaa. Oman ongelmansa aiheuttaa se, että verkon suljetuissa yhteisöissä vaarallisia vinkkejä antavat nimimerkillä kirjoittavat henkilöt, joilla ei välttämättä ole mitään asiantuntemusta aiheesta.

Ohjeita noudattamalla ottaa valtavia riskejä varsinkin herkimpien aineiden osalta, jotka räjähtävät jo kosketuksesta, Myllymaa sanoo. Aineissa voi myös olla epäpuhtauksia, jotka saavat räjähteet käyttäytymään arvaamattomasti.

Tänäkin vuonna Varsinais-Suomessa on ehtinyt sattua vahinkotapauksia. Riski on suuri jo valmistusvaiheessa ja virhe saattaa esimerkiksi tuhota käden. “Gramma räjähdettä riittää”, Myllymaa sanoo.

Eniten vaaraa pommintekijät aiheuttavat itselleen ja muille samassa rakennuksessa asuville henkilöille. Myllymaan mukaan on tavallista, että samasta asunnosta löytyy suuri määrä erilaisia räjähtäviä aineita.

Pommin tehon kasvattaminen vaatii enemmän osaamista. “Nettiohjeiden kanssa on ihan sattumankauppaa miten käy, mutta onneksi ne yleensä epäonnistuvat, koska ammattitaito puuttuu”, Myllymaa sanoo.

Oslon pommi kuului niihin räjähteisiin, joita on helppo tehdä ja jotka ovat tuhovoimaltaan kevyemmästä päästä. Tehokkuutta oli yritetty lisätä pienentämällä seoksen raekokoa, jolla siitä saatiin homogeenisempi.

Oslon pommin tuhovoima jäi onneksi pienemmäksi kuin mikä olisi ollut mahdollista. Myllymaa pitää todennäköisenä, että kaikki räjähdysaine ei räjähtänyt. Lisäksi pommi oli asetettu paikkaan, jossa ympäröivät materiaalit joustivat ja imivät merkittävän osan tuhovoimasta.

Pommien tekemistä halutaan vaikeuttaa rajoittamalla lannoitteiden typpipitoisuuksia ja vaikeuttamalla yleisimpien ainesosien, kuten ammoniumnitraatin, saatavuutta entisestään.

Aiemmin Itä-Euroopasta on ollut mahdollista hankkia esimerkiksi lannoitetta, jossa ainesosia ei ollut sekoitettu kunnolla keskenään. Poimimalla lannoitteesta tietynvärisiä murusia pystyi valmistamaan 100-prosenttista ammoniumnitraattia, Myllymaa sanoo.