Rahat nostetaan pankkitileiltä Kreikassa vaalien alla - "Talletuspako on alkanut"

drakma
Teksti
Teppo Tiilikainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kreikkalaiset ovat tyhjentäneet tilejään vauhdilla. Kuva Dimitri Messinis / AP / Lehtikuva.

Kreikkalaiset ovat tyhjentäneet pankkitilejään ennen sunnuntaisia parlamenttivaaleja, joiden tulos saattaa pakottaa maan eroamaan euroalueesta. Lehtitietojen mukaan rahaa on hävinnyt tileiltä päivittäin 600-900 miljoonaa euroa, kun drakman paluuta pelkäävät kreikkalaiset ovat siirtäneet säästöjään turvaan ulkomaille ja patjojen alle.

“Talletuspako on alkanut, vaikkei pankkien edessä olekaan nähty jonoja”, sanoo ateenalaisen Kathimerini-päivälehden taloustoimittaja Sotiris Nikas.

Hänen mukaansa Kreikan valtionpankin tilastot osoittavat, että talletuspako alkoi jo lokakuussa 2010. Yksityisten kotitalouksien pankkitileillä oli tuolloin 176,4 miljardia euroa. Viime helmikuussa määrä oli pudonnut 138,5 miljardiin ja sen jälkeen pääomapako on kiihtynyt.

Yritykset ovat siirtäneet rahojaan turvaan vielä enemmän. Niiden tileillä oli lokakuussa 2010 yli 211 miljardia euroa. Helmikuussa summa oli pudonnut 164 miljardiin.

Riippumattoman ateenalaisen taloustutkimuslaitoksen IOBE:n johtaja Aggelos Tsakanikas korostaa, ettei tilanne ole johtanut vielä samanlaiseen paniikkiin kuin Espanjassa.

“Toukokuun alun jälkeen tileiltä on kadonnut noin 20 miljardia euroa”, Tsakanikas arvioi. Hänen mukaansa kaikkia rahoja ei ole siirretty ulkomaille, vaan osa on nostettu käteisenä turvaan pahan päivän varalle. Hän arvelee, että osa rahoista on mennyt suoraan kulutukseen, sillä ihmiset joutuvat turvautumaan säästöihin, kun tuloja ei enää ole.

Sunnuntaisten vaalien jälkeen tilanne saattaa kärjistyä paniikiksi, jos vaalit päättyvät vasemmistoradikaalin Syriza -puolueen voittoon. Syriza vastustaa EU:n ja IMF:n Kreikan kanssa solmimaa säästöohjelmaa, joka takaa, että Kreikka saa edelleen kansainvälistä tukea. Jos tuki loppuu, valtio ei pysty enää maksamaan palkkoja ja eläkkeitä heinäkuun 10. päivän jälkeen.

Siinä tapauksessa Kreikka joutuisi eroamaan Euroopan rahaliitosta ja palaamaan vanhaan valuuttansa drakmaan, jonka arvo devalvoituisi asiantuntijoiden mukaan välittömästä ainakin 50 prosenttia.

Koko pankkijärjestelmä toimii EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahasto tekohengityksen varassa, sillä kaikki pankit ovat käytännössä konkurssissa. Tsakanikasin mukaan pankkeja on pääomitettu 25 miljardilla eurolla, joista 18 miljardia myönnettiin vasta kaksi viikkoa sitten.

“Nämä rahat eivät ole vapaasti käytettävissä. Niillä katetaan Kreikan velkatalkoisiin osallistuvien yksityisten sijoittajien tappioiden aiheuttamia menetyksiä.”