Poliisi kehotti välttämään väkijoukkoja

Karri Kokko
Ulkomaat 27.4.2007 13:42

Viron poliisi toivoi perjantaina, että Tallinnassa olevat turistit välttäisivät menemästä mukaan väkijoukkoihin, joita illalla saattaa taas kerääntyä kaupungille.

”Tällä hetkellä erityistä syytä huoleen ei ole, sillä tilanne kaupungilla on täysin rauhallinen ja kaikkialla voi liikkua turvallisesti. Illemmalla kannattaa ehkä varmuuden vuoksi välttää Tönismäen aluetta”, poliisin lehdistöedustaja Taavi Kullerkupp sanoi iltapäivällä kello kahden maissa.

Muuten poliisi toivoo matkailijoilta samaa kuin tallinnalaisilta itseltään eli malttia, harkintaa ja rauhallista käytöstä.

”Provokaatioihin ei pidä vastata”, Kullerkupp sanoi.

Viron hallituksen lisäksi myös poliisi vetosi perjantaina erityisesti opiskelijoihin ja koululaisiin, jotta nämä eivät lähtisi mukaan joukkokokouksiin. Sellaisia on yritetty kutsua kokoon muun muassa internetissä leviävien viestien kautta.

Suomen Tallinnan-suurlähetystö kehotti Tallinnassa olevia suomalaisturisteja seuraamaan tv-lähetyksiä, jotta he pysyvät ajan tasalla tilanteen kehityksestä kaupungissa.

Lähetystö suositteli myös, että Tönismäen ja keskustan alueella tulee illalla noudattaa varovaisuutta eikä autoja kannata jättää keskustassa katujen varsille.

Edellisen yön levottomuuksissa kukaan suomalainen ei tiettävästi saanut vammoja, eikä loukkaantuneiden joukossa Kullerkuppin tietojen mukaan ollut muitakaan ulkomaalaisia.

(STT)

Keskustelu