Perun maanjäristyksen uhrit unohdettiin: Käykö Haitissa samoin?

Ulkomaat 18.1.2010 17:00
Piscon kaupunki tuhoutui voimakkaassa maanjäristyksessä pari vuotta sitten. Avustustointen hiivuttua kaupunki on edelleen raunioina. Kuva Karel Navarro / AP / Lehtikuva

On kulunut kaksi vuotta siitä, kun Piscon kaupunki tuhoutui Perussa voimakkaan maanjäristyksen seurauksena. Kaupungin tilalla on edelleen enemmän raunioita kuin rakennuksia, sillä avustustoimet hiipuivat liian pian. Kuinka käy Haitissa?

Parin vuoden takainen järistys oli voimakkuudeltaan 7,9 richteriä ja sen seurauksena kuoli noin kuusisataa ihmistä. Järistys muutti sisukkaan, köyhyyden vaivaaman kalastajakylän rakennusmurskan ja ruumiiden täyttämäksi sokkeloksi.

Heti onnettomuuden jälkeen Piscoon virtasi tuhansia pelastustyöntekijöitä ja turvallisuusviranomaisia. Tuhoutuneen alueen avuksi kasattiin miljoonia dollareita, ja ideoita kehiteltiin huimaa vauhtia pelastuneden auttamiseksi.

Pisco rakennettaisiin uudestaan, entistä ehommaksi. Saataisiin uusi sairaala ja maanjäristyksenkestäviä koteja. Toisin kävi.

Katastrofin jälkeiset päivät olivat täynnä hyviä aikeita ja auttamismielialaa, kun kuvamateriaali lapsiaan surevista vanhemmista ja tienvarsilla lojuvista loukkaantuneista täytti kansainväliset televisioruudut. Sama tilanne vallitsee nytkin, kun tuhoisa maanjäristys murskasi Haitin pääkaupungin noin viikko sitten.

Toisinaan tragedianjälkeiset avustustoimet kestävät vuosia. Piscon tapauksessa ne kuihtuivat muutamassa viikossa korruption, jahkailevien poliitikkojen ja poliittisten erimielisyyksien vuoksi.

Nykyisin Piscon kadut ovat yhä raunioina, ja tuhannet järistyksestä selvinneet asuvat edelleen tuulessa huojuvissa hökkeleissä. Aikaisemmin suunniteltua keskussairaalaan rakentamista ei ole edelleenkään aloitettu.

”Peru on unohtanut meidät”, sanoi Medalit Diaz, joka asuu kaupungin jalkapallostadionin viereisessä hökkelikylässä. Työtön siivooja jakaa huoneen siskonsa, veljensä, isänsä, kahden tyttärensä ja sisarentyttärensä kanssa. ”Tilanteeseen alistuu pikku hiljaa, mutta tämä on silti vaikeaa.”

Lähde AP, The Washington Post