Pelko: Venäjän ja Georgian sota vasta alkua Kaukasiassa

Jyrki Jantunen
Ulkomaat 10.8.2008 18:29

Ranskan ulkoministeri Bernard Kouchner on varoittanut Venäjää ja Georgiaa ajautumasta Balkanin kaltaiseen väkivallan kierteeseen. Kriisin sotilaallinen laajentumisen pelätään vaarantavan myös Washingtonin ja Moskovan suhteet pitkäksi aikaa.etelä-ossetian separisteja

Etelä-Ossetian separatististaistelijoita kokoontui Dzhavan kaupunkiin 9. elokuuta.

Georgia sanoi vetäneensä joukkonsa Etelä-Ossetiasta. Ulkovallat varoittivat Etelä-Ossetian kriisin laajentumisesta.

Georgia ilmoitti sunnuntaina lopettaneensa sotatoimet Etelä-Ossetiassa ja vetäneensä joukkonsa pois kriisialueelta. Kriisin osapuolet näyttivät puhuvan edelleen toistensa ohi, sillä Venäjä syytti Georgiaa taistelujen jatkamisesta ja vaati sitä vetäytymään ehdoitta.

Pommitettuja taloja Etelä-Ossetiassa ja Georgiassa, rakettien ja ohjusten tuhoamia teitä, kiskoja ja puhelinpylväitä. Uutiskuvat kertoivat sunnuntaina karua kieltään taistelujen tuhoista Kaukasuksella.

Toiveikkuutta herätti sen sijaan Georgian ilmoitus taistelujen lopettamisesta ja joukkojen vetämisestä Etelä-Ossetiasta.

Georgian ulkoministeriö välitti tiedon yksipuolisesta aselevosta Venäjän Tbilisin-suurlähetystöön. Saksa puolestaan kertoi Venäjän ja Georgian ulkoministerien olleen päivän aikana jo suorassa neuvotteluyhteydessä.

Venäjän sotatoimet saivat entistä laajemman kansainvälisen tuomion, kun Georgia ilmoitti venäläishävittäjien pommittaneen pääkaupunki Tbilisin seutua. Ilmapommitusten kohteena oli kaupungin liepeillä sijaitseva sotilaslentokenttä. Myös YK vahvisti, että kenttää oli pommitettu.

Illalla kerrottiin silminnäkijöiden vahvistaneen, että yksi pommeista iskeytyi aivan Tbilisin kansainväliselle lentokentän kupeeseen.

Pelkoja kriisin leviämisestä lisäsi sekin, että Georgiasta niin ikään eroon pyrkivä Abhasia julisti kymmenen päivää kestävän sotatilan ja määräsi reserviläiset liikekannalle.*

Abhasian presidentti Sergei Bagapsh sanoi Georgian siirtäneen tuhansia sotilaitaan alueen rajalle.

Georgia taas sanoi Venäjän aloittaneen jo Abhasian pommittamisen, minkä Moskova kiisti jyrkästi.

Ranska varoitti
Balkanin toistosta

”Väkivalta uhkaa laajentua — emmekä voi hyväksyä sen tapahtuvan Euroopan porteilla”, varoitti Ranskan ulkoministeri Bernard Kouchner Georgiaa ja Venäjää.

Kouchner matkusti sunnuntai-iltana Tbilisiin tutkailemaan tulitauon mahdollisuutta yhdessä Suomen ulkoministerin Alexander Stubbin kanssa.

Kouchner matkustaa Kaukasukselle EU:n puheenjohtajamaan edustajana, Stubb edustaa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestöä Etyjiä.

Kouchnerin ja Stubbin on määrä esittää kriisin osapuolille kolmiosaista suunnitelmaa.

Osapuolia vaaditaan lopettamaan viipymättä vihollisuudet, tunnustamaan Georgian itsenäisyys ja alueellinen koskemattomuus sekä palauttamaan kriisiä edeltävä tilanne ennalleen.

”Me yritämme saada verenvuodatuksen päättymään ehdottamalla taistelujen lopettamista, joukkojen vetämistä takaisin molemmin puolin asemiin, jotka kansainvälinen yhteisö on hyväksynyt”, Kouchner selitti TF1-kanavalle.

Kreml: Sarkozy
matkustaa Moskovaan

Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy matkustaa alkavalla viikolla Moskovaan, kertoi Kremlin lehdistöpalvelu sunnuntaina venäläisten uutistoimistojen mukaan.

Sarkozyn on määrä osaltaan avustaa diplomaattisen ratkaisun löytämistä Venäjän ja Georgian kriisiin.

Vierailusta sovittiin uutistoimistojen mukaan Sarkozyn ja Venäjän presidentin Dmitri Medvedevin kesken.

Sarkozyn kanslia ei heti vahvistanut tietoa vierailusta.

Stubbilla heti tapaaminen
Saakashvilin kanssa

Stubbin ja Kouchnerin oli määrä tavata Georgian presidentti Mihail Saakashvili epävirallisesti vielä sunnuntai-iltana ja uudelleen virallisesti maanantaiaamuna.

Maanantai-iltana ulkoministerit lentävät Moskovaan, jossa he tapaavat ainakin Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin.

”Me yritämme mobilisoida kansainvälisen yhteisön rauhanpyrkimysten taakse sillä, että Etyjin ja EU:n puheenjohtajat käyvät alueella. Tässä vaiheessa meillä ei ole kättä pidempää antaa rauhanneuvotteluista. Olemme kuitenkin aloittaneet prosessin, jonka ensimmäinen askel oli tämän ns. humanitaarisen käytävän rakentaminen sekä Etelä- että Pohjois-Ossetiaan”, Stubb sanoi puhelinhaastattelussa STT:lle Pariisista.

Ulkoministerien seuraavana toivomuksena on Georgian vetäytyminen Etelä-Ossetiasta, sen jälkeen Venäjän vetäytyminen Etelä-Ossetiasta ja sitten tulitauko.

Ulkoministeri Stubbilla oli lauantai-iltana puhelinpalaveri Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Ricen kanssa.

Stubb toivoi Yhdysvalloilta entistä vahvempaa diplomaattista panosta rauhanpyrkimyksille. Rice lupasi lähettää erityislähettiläänsä alueelle.

Testi
Venäjän aikeille

Yhdysvallat varoitti Venäjää siitä, että kriisin sotilaallinen laajentuminen vaarantaisi Washingtonin ja Moskovan suhteet pitkäksi aikaa.

Presidentti George W. Bushin turvallisuusneuvonantaja James Jeffrey odottikin mielenkiinnolla Venäjän reaktiota Georgian vetäytymisilmoitukseen.

”Olemme tehneet venäläisille selväksi, että jos Venäjä jatkaa kohtuutonta ja vaarallista eskalaatiotaan, sillä on merkittävät ja pitkäaikaiset seuraukset Yhdysvaltain ja Venäjän suhteisiin”, Jeffrey sanoi.

Jeffreyn mukaan Venäjän aikeet joutuvat Jeffreyn todelliseen testiin, jos tieto Georgian vetäytymisestä vahvistuu.

Yhdysvallat vaatii YK:n turvallisuusneuvostoa tuomitsemaan Venäjän sotatoimet Georgiassa. Yhdysvaltain edustajan mukaan maa esittelee asiaa koskevan päätöslauselmaluonnoksen neuvostolle tämäniltaisessa istunnossa.

Turvallisuusneuvosto ei eilen päässyt sopuun yhteisestä vetoomuksesta tulitauon saamiseksi Georgian ja Venäjän välille. Neuvosto on jo kolmeen otteeseen käsitellyt Etelä-Ossetian taisteluita.

Tilanne Abhasiassa
kiristyy entisestään

Venäjä aikoo hyökätä Abhasiassa sijaitsevaan Kodorin solaan, sanoi Georgian sisäministeriö sunnuntai-iltapäivällä.

Sisäministeriön edustajan mukaan Venäjän asevoimat on käynnistänyt rynnäkön valmistelun.

Kiistellyssä solassa käytiin eilen taisteluita abhaasiseparatistien ja georgialaisten välillä.

Aiemmin tänään Georgiasta irti pyrkivän Abhasian separatistihallinto julisti reserviläisten liikekannallepanon. Hallinto ilmoitti lähettäneensä Kodorin solaan tuhat sotilasta.

Teksti
STT
STT-AFP-Reuters
STT-Reuters

Kuva
Musa Sadulajev / AP / Lehtikuva

Reuters
BBC
CNN
Itar-Tass
The New York Times
AFP