Pekka Haavisto Nobel-kaksikosta: ”Kaikenikäiset voivat puolustaa lasten oikeuksia”

Malala Yousafzai on maailman nuorin Nobel-voittaja.

Malala Yousafzai
Teksti
Pertti Suvanto
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vuoden 2014 Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin pakistanilaiselle Malala Yousafzaille, 17, ja intialaiselle Kailash Satyarthille, 60, heidän kamppailustaan lasten ja nuorten oikeuksien puolesta sekä kaikkien lasten oikeudesta koulutukseen.

Konflikteissa ja kriiseissä YK:n, EU:n ja Suomen erityisedustajana toiminut Pekka Haavisto sanoo, että valinta oli kaunis ja tyylikäs.

”Jos ajattelee lasten oikeuksia maailmassa, Malala Yousafzai on omalla toiminnallaan osoittanut valtavan suurta kansalaisrohkeutta juuri lasten koulunkäyntioikeiden puolesta.”

”Yksi vuosituhattavoite on kaikkien lasten ja etenkin tyttöjen koulunkäynnin turvaamaan. Malala Yousafzai on noussut tämän asian suureksi symboliksi.”

Jos palkituista haluaa poimia muita symbolisia arvoja, ne nousevat Haaviston mielestä vastinpareista Intia ja Pakistan, kaksi uskontokuntaa ja kaksi ikäluokkaa.