Pakistanin ääri-islamilaiset koulut vetävät oppilaita ympäri maailmaa

Ulkomaat 14.12.2009 12:30
Kaksitoistakesäinen Anas bin Saleem opiskelee Koraania islamilaisessa koulussa Karachin kaupungissa Pakistanissa. Kuva Alexandre Meneghini / AP / Lehtikuva.

Anas bin Saleem, 12-vuotias amerikkalaispoika, opiskelee Koraania seitsemän tuntia päivässä muslimikoulussa Pakistanissa. Hän on yksi tuhansista ulkomaalaisista, joita tulvii maan konservatiivisiin oppilaitoksiin hallituksen kiellosta huolimatta.

Kansainväliset oppilaat huolestuttavat Pakistanin hallitusta, sillä heitä pidetään mahdollisena turvallisuusuhkana. Viranomaiset pelkäävät, että oppilaat saattavat palata kotimaahansa ääri-islamisteina.

Pakistanissa elää paljon erilaisten ääriryhmien, kuten al-Qaidan edustajia. Myös ulkomaiden viranomaiset haluavat epätoivoisesti estää kotimaastaan lähteneitä opiskelijoita saamasta kontaktia mahdollisiin terroristeihin.

Anas bin Saleemin koulussa, Jamia Binoriassa, on noin
viisituhatta pakistanilaista oppilasta ja useita satoja ulkomaalaisia
yhteensä 29 eri maasta. Anas kertoo, ettei hänelle ole opetettu
äärimmäistä islamismia. Koulun henkilökunnan kanta on kuitenkin selvä:
itsemurhapommitukset ja pyhä sota länsimaisia joukkoja vastaan
hyväksytään avoimesti.

Pakistan on lakannut myöntämästä opiskelijaviisumeita vuonna 2005, mutta monet saapuvat turistiviisumilla eivätkä poistu maasta sen vanhetessa.

”Olemme huolissamme, mutta mitä voimme tehdä?” kysyi erään Kaakkois-Aasian suurlähetystön työntekijä. ”Emme voi estää ihmisiä matkustamasta, sillä se on heidän perusoikeutensa.”

Pakistanin sisäministeri Rehman Malik kiistää, että kukaan voisi
päästä maahan viranomaisten tietämättä. Hänen mukaansa opiskelijat,
joita epäillään yhteyksistä ääriryhmiin, karkotetaan maasta.

Pakistanin hallitus on ponnistellut jo vuosia kyetäkseen valvomaan maan noin viittätoistatuhatta koulua. Monet oppilaitoksista on leimattu militanttien kasvualustaksi.

Vuonna 2003 Karachin kaupungin kouluista pidätettiin yhteensä 12 kaakkoisaasialaista, joista yksi tuomittiin lopulta terroristi-iskujen rahoittamisesta Indonesiassa. Viime heinäkuussa saatiin kiinni ryhmä, jota syytetään itsemurhapommituksen järjestämisestä länsimaalaisessa hotellissa Jakartassa.

Lähde AP