Päivän kuvat: Uhanalaisia lajeja ja salametsästäjiä - salakuvat viidakosta

biologia
Teksti
Lauri Vanhala
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Suurin läntisellä pallonpuoliskolla elävä kissaeläin jaguaari kuvattiin Surinamessa. Kuvat The First Global Camera Trap Mammal Study / TEAM network.

Biologit hyödyntävät yhä enemmän automaattikameroita, joiden avulla he pääsevät seuraamaan maailman harvinaisimpienkin eläinten esiintyvyyttä. Kamerat tallentavat kaiken liikkeen pienistä nisäkkäistä salametsästäjiin.

Conservation International julkisti maanantaina ensimmäisen maailmanlaajuisen kameroilla tehdyn tutkimuksen tulokset. Seitsemässä maassa otetut 52 000 valokuvaa tukevat aiempaa uskomusta: luonnonsuojelualueiden ja eläinten elintilan pienentyminen vaikuttavat suoraan lajiston runsauteen.

Tutkimusta pidetään merkittävänä, sillä sen menetelmää voidaan jatkossakin käyttää nisäkäskantojen seurantaan syrjäisissä viidakoissa ympäri maailman. Salakuvat auttavat myös saamaan tarkkoja tietoja metsissä asuvien lajien runsaudesta, mikä helpottaa luonnonsuojelualueiden suunnittelua.

Tutkijat sijoittivat jokaiselle alueelle yhteensä 60 kameraa, joita pidettiin paikoillaan kaksi kuukautta kerrallaan. Kuvia otettiin vuosien 2008-2010 aikana Brasiliassa, Costa Ricassa, Indonesiassa, Laosissa, Surinamessa, Tansaniassa ja Ugandassa.

Tällä hetkellä tutkijat tarkkailevat eläimiä 17 alueella. Tavoitteena on nostaa alueiden määrä neljäänkymmeneen.

Äärimmäisen uhanalainen vuorigorilla Ugandassa.
Kamerat tallensivat lukuisia kuvia salametsästäjistä ja turisteista. Tämä ohikulkija tallentui Laosissa.
Simpanssi Ugandan sademetsässä.
Oselotti kuvattuna Costa Ricassa.
Huulipekareja Surinamessa.
Matalalle puuhun kiinnitettävän automaattikameran infrapunasalama ei häiritse eläimiä.  Kuva The First Global Camera Trap Mammal Study / Johanna Hurtado.