Päivän kuvat: Taifuuni Roke toi Japaniin rankkasateita ja tulvia

hirmumyrskyt
Teksti
Netta Vuorinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Pelastustyöntekijät evakuoivat asukkaita Naigoyan tulvivasta kaupungista. Kuva Jiji Press / AFP / Lehtikuva.

Syksy on tuonut Japaniin hirmumyrskyt. Yli miljoonaa ihmistä on tänään kehotettu lähtemään kodeistaan Roke-taifuunin aiheuttamien tulvien vuoksi. Lisäksi noin 80 000 on määrätty evakuoitavaksi Japanin neljänneksi suurimmasta kaupungista Nagoyasta. Tulvien lisäksi Roken pelätään saavan aikaan maanvyöryjä.

Syyskuun alussa Talas-niminen taifuuni riepotteli eteläistä Japania voimakkailla rankkasateilla, jotka aiheuttivat mutavyöryjä ja tulvia. Tuolloin 67 ihmistä sai surmansa ja 26 katosi. Roke-myrskyn aikana on kadonnut tähän mennessä kaksi ihmistä.

Kuva Jiji Press / AFP / Lehtikuva.

Talas-myrsky oli liikkeiltään hidas verrattuna nyt raivoavaan Rokeen. Tämänhetkinen myrsky aiheuttanee entistä voimakkaampaa puhuria sekä laajempia sadealueita.

Roken ennustetaan liikkuvan Japanin yli kolmen päivän kuluessa. Myrskyn uskotaan ennättävän Tokioon huomisen aikana. Japan Airlines -lentoyhtiö on perunut maan sisäisiä lentoja myrskyn vuoksi.

Talas-myrskyn jäljet näyttivät tältä 6. syyskuuta. Kuva Jiji Press / AFP / Lehtikuva.

Taifuunit ovat Japanissa jokavuotisia vieraita. Päiväntasaajan alueella syntyvät matalapaineet tuovat maahan rankkasateita kesäisin ja syksyisin. Trooppisia hirmumyrskyjä nimitetään taifuuniksi Tyynenmeren luoteisosissa, missä myrskyjä syntyy vuoden aikana parikymmentä.

Talas-myrskyn jälkiä 5. syyskuuta. Kuva Jiji Press / AFP / Lehtikuva.

Lähteet: Bloomberg, The Washington Post, Mainichi Daily News