Päivän kuvat: Libyan kapinalliset etenevät kohti länttä - tuleeko Tripolista Gaddafin viimeinen linnake?

kansannousut
Teksti
Netta Vuorinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Suuntana Sirte. Kapinalliset valtasivat sunnuntaina Bin Jawadin. Kuva Aris Messinis / AFP / Lehtikuva.


Länsiliittouma aloitti sunnuntaina ilmahyökkäykset Libyan Muammar Gaddafin synnyinkaupunki Sirteen. Kapinalliset väittivät eilen vallanneensa Sirten itselleen, mutta toistaiseksi kaupunki vaikuttaisi olevan hallituksen joukkojen hallussa.

Sotilasliitto Nato siirtyi sunnuntaina johtamaan Libyan sotilasoperaatiota, jonka tarkoitus on suojella siviilejä ja kaupunkeja.

Qatarista tuli tänään ensimmäinen arabimaa, joka tunnusti kapinallisjoukot Libyan todellisiksi edustajiksi. Tällä hetkellä rannikkokaupungit, Sirteä ja Tripolia lukuun ottamatta, ovat kapinallisten hallussa. Viikonlopun aikana kapinalliset saivat haltuunsa muun muassa Bregan, Uqaylan, Ras Lanufin ja Bin Jawadin.

Liittouman ilmaiskut ovat mahdollistaneet oppositiojoukkojen nopean etenemisen yhä lännemmäs. Venäjä on kuitenkin kritisoinut länsiliittoumaa puolen valinnasta Libyan sisällissodassa ja YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman rikkomisesta.

Raketinheitin palaa kapinallisten valtaamassa Ras Lanufissa 27. maaliskuuta. Kuva Aris messinis / AFP / Lehtikuva.

Taistelu on jatkunut maanantaina kapinallisten hallitsemassa Misratan kaupungissa, joka sijaitsee Sirten ja Tripolin välissä.

Sunnuntai-iltana kaupungissa sai surmansa kahdeksan ihmistä, kun Gaddafin joukot hyökkäsivät kaupunkiin lännestä. Kaksikymmentäkuusi loukkaantui. Libyan valtiontelevisiossa oli aiemmin uutisoitu Misratan olevan turvallinen kaupunki, jossa elämä on palaamassa takaisin uomiinsa.

Gaddafin kotiseutuna tunnettu Sirte on ainoa Libyan keskiosissa sijaitseva kaupunki, joka on vielä hallituksen joukkojen hallussa. Maan itäosat ovat kapinallisten vallassa. Sirten jälkeen pääkaupunki Tripolista tullee Gaddafin viimeinen linnake.

Lue muut aiheeseen liittyvät jutut Arabimaiden kuohunta -teemasta.

Lähteet: BBC News, Reuters