Päivän kuvat: Egyptissä lentävät yhä kivet, kumiluodit ja polttopullot

Egypti
Teksti
Netta Vuorinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Mielenosoittajat ja mellakkapoliisi ottivat yhteen sisäministeriöön johtavalla kadulla lähellä Tahrir-aukiota keskiviikkona 23. marraskuuta. Kuvat Mahmud Hams / AFP / Lehtikuva.

Tuhannet mielenosoittajat kansoittavat yhä Egyptin Tahrir-aukiota huolimatta armeijan lupauksesta nopeuttaa vallan luovuttamista siviileille. Kun mellakat olivat jatkuneet neljä päivää, Egyptin armeijan korkeimman neuvoston johtaja, sotamarsalkka Hussein Tantawi lupasi tiistaina presidentinvaalit järjestettäväksi heinäkuussa 2012.

Viranomaiset ovat turvautuneet mellakkavarusteisiin, kyynelkaasuun ja kumiluoteihin mellakoita taltuttaessaan. Mielenosoittajat ovat heitelleet kiviä sekä polttopulloja. Mielenosoituksia on ollut Kairon lisäksi myös Aleksandriassa, Suezissa, Port Saidissa ja Aswanissa.

Monet egyptiläiset ovat kyllästyneet poliittisten uudistusten hitauteen. Presidentti Hosni Mubarak syöstiin vallasta helmikuussa. Silloin armeijan korkein neuvosto otti ohjat ja lupasi antaa vallan siviilihallinnolle. Mubarakin jälkeen suuri osa kansasta tuntui vielä luottavan sotilasvaltaan, mutta nyt ihmiset haluavat armeijasta eroon mahdollisimman nopeasti.

Egyptiä tällä hetkellä luotsaava armeijan korkein neuvosto suunnitteli alun perin presidentinvaaleja järjestettäväksi aikaisintaan vuoden 2012 loppupuolelle. Suunnitelma ei miellyttänyt kansaa. Vielä lisää suuttumusta aiheutti perustuslakiehdotus, joka olisi irrottanut armeijan ja sen budjetin siiviliviranomaisten valvonnasta.

Perjantaina järjestetty, armeijan suunnitelmia vastustava mielenosoitus muuttui väkivaltaiseksi, kun virkavalta yritti poistaa ihmisiä Tahrir-aukiolta.

Mielenosoitukset ja yhteenotot jatkuivat armeijan myönnytyksistä huolimatta myös keskiviikkona. Kuolleita on tähän mennessä ilmoitettu olevan noin kolmekymmentä ja loukkaantuneita pari tuhatta.

Mielenosoittaja näyttää voitonmerkkiä Kairossa keskiviikkona 23. marraskuuta.
Loukkaantunut mielenosoittaja saa tovereiltaan ensiapua Kairossa 23. marraskuuta.
Mielenosoittajat heittelevät kiviä mellakkapoliisia kohti Kairossa 23. marraskuuta.

Lähde BBC