Päivän kuva: Turvapaikanhakijoiden asuntola poltettiin Norjassa – syynä epäinhimilliset olot?

Ulkomaat 7.7.2010 14:30
Kolme turvanpaikanhakijoiden asuntolarakennusta paloi Oslon lähistöllä keskiviikkoaamuna. Kuva Bendiksby, Terje / AP / Lehtikuva.

Poliisi on pidättänyt 23 henkilöä epäiltynä turvapaikanhakijoiden asuntolarakennusten tuhopoltosta Norjassa. Tulipalo alkoi kolmessa eri rakennuksessa lähes samanaikaisesti. Ilmeisesti epäillyt olivat kaikki asuntolassa majailevia turvapaikanhakijoita.

Alustavat tutkimukset viittaavat siihen, että sytyttämisessä on käytetty tulenarkaa nestettä.

Palaneissa asuntolarakennuksissa asui turvanpaikanhakijoita, jotka olivat saaneet kielteisen päätöksen ja odottivat karkotusta. Osa asukkaista tiesi tuhopolttoaikeista etukäteen, sillä useat olivat jo pakanneet tavaransa valmiiksi ennen palon syttymistä. Kukaan ei loukkaantunut tulipalossa, mutta kaksi henkilöä vietiin sairaalaan tarkastettavaksi.

Norjalaisen SOS Rasisme -yhdistyksen johtaja Jan Erik Skretteberg sanoo ymmärtävänsä, miksi palo sai alkunsa. Hänen mukaansa asuntoloissa asuu monia turhautuneita ihmisiä, jotka eivät saa tarpeeksi ruokaa tai vitamiineja. Pesutiloissa ei riitä lämmintä vettä kaikille asukkaille, eikä asuntolalla ole tarjota kunnollisia terveyspalveluja.

”Useat asukkaista ovat varoittaneet aikapäiviä sitten, että jonain päivänä jonkun hermot eivät enää kestä. Turvapaikanhakijat joutuvat elämään huomattavan henkisen paineen alla, eivätkä kehnot asuinolot helpota tilannetta yhtään.”

Norjan turvapaikanhakijoiden yhdistys uskoo, että maan hallitus pitää kustannukset tarkoituksella minimissä.

”Vaikuttaa siltä, että Norjan viranomaiset harjoittavat väsytystaktiikkaa. He katsovat, kuka kestää näissä oloissa pisimpään sen sijaan, että keskittyisivät asuntoloiden alkuperäiseen tarkoitukseen: rohkaisemaan turvapaikanhakijoita lähtemään kotiin vapaaehtoisesti”, sanoo Norsk Folkehjelp -yhdistyksen tiedottaja Irfan Qaiser.

Kaikkia 23 pidätettyä odottaa nyt maastakarkotus.

Lähde The Foreigner