Päivän kuva: Somalia värvää salaa taistelijoita islamisteja vastaan

Kenia
Teksti
Juho Salminen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Keniassa katoaa tuhansia nuoria miehiä, kun heidät värvätään valheilla taistelijoiksi.

Halima Aden (vas.) ja Rhadija Aden Garissan kaupungissa Keniassa 2. marrakuuta 2009. Kuva Riccardo Gangale / AP / Lehtikuva.

“Somalian ongelmat ovat vanhempia kuin 18-vuotias poikani. Jos kaikki maata auttavat eivät saa tilannetta haltuun, kuinka minun poikani voisi auttaa.”

Näin sanoo kenialainen Halima Aden (kuvassa vasemmalla). Hänen ja vieressään istuvan Rhadija Aden pojat ovat kadonneet, värvätty taistelijoiksi.

Kyse on siitä, että Somalian epäillään värväävän kenialaisia nuoria miehiä armeijaansa taistelemaan islamistikapinallisia vastaan.

Esimerkiksi itäkenialaisessa Garissan kaupungissa, jossa Halima Aden asuu, satoja nuoria miehiä on kadonnut parin kuukauden aikana. Nuorille luvataan rahaa ja heidät kuljetetaan ilmeisen epäinhimillisissä oloissa koulutusleireille, jotka sijaitsevat Keniassa.

Suuri osa värvätyistä on joko pakolaisleireillä asuvia somaleja tai somalialaista alkuperää olevia kenialaisia. Mukaan houkuteltujen määrä lasketaan tuhansissa ja joukossa on myös lapsia, jopa 11-vuotiaita.

Lähtijät on saatu kiinnostuneiksi lupaamalla jopa kuudensadan dollarin kuukausipalkkoja. Keniassa monet ansaitsevat vuodessa vähemmän. Koulutusleireiltä paenneet kertovat, että totuus ei tässäkään tapauksessa ollut lupausten kaltainen – palkkoja ei maksettu, ylläpito oli kehnoa ja väkivalta arkipäivää.

Sekä Kenian että Somalian hallitukset ovat kiistäneet moisen toiminnan.

Uutistoimisto AP:n haastattelemat diplomaattilähteet sen sijaan tietävät kertoa, että Somalia aikoo hyökätä kapinallisia vastaan maan eteläosissa, jotka ovat islamistien hallussa. Operaation on suunniteltu sijoittuvan vuoden loppuun eli sadekauden jälkeiseen aikaan. Tästä syystä joukkoja haalitaan kiivaasti kokoon myös Kenian puolella.

AP:n tiedot perustuvat karanneiden värvättyjen, omaisten, paikallisten viranomaisten ja diplomaattien haastatteluihin.

Lähde AP