Päivän kuva: Poliisi ampuu mielenosoittajia kumiluodeilla Etelä-Afrikassa

poliisi
Teksti
Hanna Hihnala
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kuva Jerome Delay / AP / Lehtikuva

Poliisi taltuttaa kumiluotien voimalla asuinolojaan protestoivia kansalaisia Etelä-Afrikassa. Tänään torstaina poliisi tähtäsi aseella kädet pystyssä seisovaa miehestä Diepslootissa, Johannesburgin lähellä.

Köyhässä Diepslootissa protestoitiin muutaman sadan ihmisen voimin huonoja asuinolosuhteita vastaan.

Poliisi hajotti tämän laittoman mielenosoitusmarssin ja pidätti 13 henkeä. 19 ihmistä loukkaantui yhteenotossa, kertoo poliisin tiedottaja Wanda Olivier.

Poliisi ampui kumiluoteja protestoijia kohti myös Nelspruitissa. Mielenosoitus oli lähellä stadionia, jossa pidetään jalkapallon maailmanmestaruuskisat vuonna 2010. Asukkaat osoittivat mieltään siitä, että hallitus ei ole rakennuttanut koulua vaikka koululaiset siirrettiin syrjään stadionin rakennustöiden tieltä.

Etelä-Afrikan presidentti Jacob Zuma on aiemmin luvannut kehittää kylien ja kaupunkien palveluita. Talouden taantuma tuli kuitenkin tielle, eivätkä suunnitelmat toteutuneet odotetulla tavalla.

Lähde AP, BBC