Päivän kuva: Näin tulittaa Etelä-Korea – jälleen rajan tuntumassa

Ulkomaat 18.8.2010 14:30
Kuva Lim Byung-shick / AP / Lehtikuva.

Maaliskuussa tapahtuneen sotalaivan upotusepisodin jälkeiset voimannäytöt jatkuvat Korean niemimaalla. Etelä-Korea aloitti tiistaina jälleen uudet sotaharjoitukset aivan pohjoisen rajan tuntumassa.

Ulchi Freedom Guardian -nimiset harjoitukset kestävät vielä reilun viikon verran. Tänään noin 220 siviiliä, hallituksen ja armeijan edustajaa kävi läpi tarkkaan suunnitellut ohjelman.

Viranomaisten mukaan harjoitusten päämääränä on varautua alati uhkaaviin terrori-iskuihin. Osallistujat saivat koulutusta muun muassa panttivankien vapauttamisessa, pommien tuhoamisessa ja myrkyllisten kaasujen hävittämisessä.

Kaiken kaikkiaan 11-päiväisiin sotaharjoituksiin osallistuu 55 000 eteläkorealaista. Yhdysvallat on yhä mukana Soulin pohjoispuolella järjestettävissä harjoituksissa, joten lisäksi kentillä pyörii 30 000 amerikkalaissotilasta.

Etelä-Korea on kutsunut ULF:ia normaaliksi vuosittaiseksi harjoitukseksi. Ei liene yllättävää, että Pohjois-Korean mielestä kyseessä on provokaatio, joka voi sytyttää uuden sodan.

Lähde Xinhua