Päivän kuva: Lady Gaga pisti lusikkansa armeijan homopolitiikkaan - kuinka käy senaatin äänestyksessä?

asevoimat
Teksti
Netta Vuorinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Lady Gaga puhuu Portlandissa Mainessa 20. syyskuuta. Kuva Pat Wellenbach / AP / Lehtikuva.

“Jos sinussa ei ole sen vertaa kunniallisuutta, että taistelet ilman ennakkoluuloja, painu kotiin”, kuului niin musiikistaan, pekonipukeutumisestaan kuin satunnaisesta kokaiinitrippailustaan tunnetun Lady Gagan puhe Mainessa järjestetyssä kokouksessa maanantaina.

Päivän puheenaiheena oli Yhdysvaltain armeijan “Don’t ask, don’t tell” -politiikka. Sen mukaan sotilas ei saa olla avoimesti homo, lesbo tai transsukupuolinen. Värvääjät eivät puolestaan saa kysyä seksuaali-identiteetistä.

Yli 2 000 ihmistä osallistui Deering Oaks -puistossa pidettyyn kokoontumiseen, jossa vedottiin armeijan homopolitiikan kumoamisen puolesta.

Paikalla oli paitsi Grammy-palkittu Gaga, myös niitä, joita armeijan homofobinen politiikka varsinaisesti on koskettanut: maa-, ilma- ja merivoimien veteraaneja, joiden armeijaura päättyi väärään seksuaaliseen suuntautumiseen.

Eilisen mielenilmauksen tavoitteena oli käännyttää Mainen osavaltion rebulikaanisenaattorit kumoamaan “Don’t ask, don’t tell” -systeemin. Yhdysvaltain senaatti äänestää armeijan kyseenalaisen käytännön purkamisesta tänään illalla Suomen aikaa.

Liittovaltion tuomari on todennut käytännön maan perustuslain vastaiseksi 9. syyskuuta.

Aiheesta lisää
Homot avoimesti armeijaan (Suomenkuvalehti.fi 31.5.2010)

Lähde AP