Päivän kuva: Kilpailukiellossa oleva urheilija kantaa olympiatulta

Hanna Hihnala
Ulkomaat 29.10.2009 16:01
Kreikkalainen Fani Halkia kantaa olympiatulta. Kuva Nikos Chalkiopoulos / AP / Lehtikuva.

Vancouverin talviolympialaiset lähestyvät. Olympiatuli sytytettiin taas perinteiseen tapaan viikko sitten Kreikassa, Heran temppelin raunioiden edessä. Auringonsäteistä peilien avulla sytytetylle tulelle ei järjestetty maailmanlaajuista soihtuviestiä, vaan tulta kuljetetaan ensin Kreikassa ja sitten Kanadassa.

Yksi soihtuviestin osallistujista oli kreikkalainen urheilija Fani Halkia, joka kantoi olympiatulta hymy huulillaan myöhään keskiviikkoiltana.

Ateenan olympialaisissa kultamitalinkin kaulaansa saanut aitajuoksija Halkia on tällä hetkellä kilpailukiellossa. Hän antoi positiivisen dopingnäytteen hieman ennen vuoden 2008 Pekingin kesäolympialaisia. Kahden vuoden kilpailukielto varmistui marraskuussa 2008, mutta sen on katsottu alkaneen jo elokuussa. Halkia itse on kiistänyt väärinkäytökset.

Tänään torstaina kreikkalaiset luovuttivat tulen kanadalaisille
järjestäjille, ja olympiatuli jatkaa matkaa meren yli.

Kanadaan tuli saapuu perjantaina. Siellä se kiertää yhteensä 106 päivää, käy 13 provinssissa ja taittaa noin 45 000 kilometrin matkan. On luultavaa, että jossain vaiheessa matkaa eteen tulee myös mielenosoituksia. Niihin on kuitenkin varauduttu.

Tuli saapuu olympiakisojen avajaisiin BC Place Stadiumille Vancouverissa 12. helmikuuta 2010.

Katso uutiskuvia olympiatulesta SK:n kuvaseinällä.

Lähde AP, YLE, Suomen olympiakomitea, CBC

Keskustelu

Mitäs tässä on ihmeellistä? Eivät kreikkalaiset ole koskaan ennenkään mitään tehneet niin kuin toiset ovat pyytäneet. He tottelevat vain, mikäli asiasta on määrätty ennalta todella iso rangaistus.