Päivän kuva: Avaruussukkula Atlantiksen viimeinen matka päättyi tänään

avaruus
Teksti
Netta Vuorinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Atlantis
Avaruussukkula Atlantis lähti kotia kohti sunnuntaina 23.toukokuuta. Sukkulan on tarkoitus päästä takaisin maan kamaralle keskiviikon aikana. Kuva Nasa / AP / Lehtikuva

Avaruussukkula Atlantiksen viimeinen matka kohti Maata sujui joutuisasti. Astronautit laskeutuivat sekunnilleen suunnitelman mukaan Floridassa sijaitsevaan Kennedyn tukikohtaan tänään kello 15.48 Suomen aikaa.

Sukkulan ohjaus siirtyi automaattitoiminnoista komentaja Kenneth Hamin käsiin vartin yli kolmelta iltapäivällä. Loppumatka maan kamaralle yli 15 000 metrin korkeudesta sujui puolessa tunnissa. Noin sadan tonnin painoinen sukkula pyyhkäisi kiitoradalle keveästi aurinkoisessa säässä.

Atlantis on ollut toiminnassa 25 vuotta. Lentoja on kertynyt vuosien varrella yli 30, joista viimeinen alkoi ISS-avaruusasemalta sunnuntaina. Avaruussukkula on ehtinyt matkata yhteensä yli 120 miljoonaa mailia eli 193 121 280 kilometriä toiminta-aikanaan.

Tämänkertaisella avaruuslennolla Atlantis toimitti jälleen lisää varaosia ja muita tarpeita ISS-avaruusasemalle.

“Tällä kertaa veimme ISS-asemalle uuden antennin ja akut. Lisäksi asensimme uuden moduulin ja päihitimme yleisesti ottaen kaikki mahdolliset pahan voimat paikan päällä”, kertoi astronautti Garret Reisman pilke silmäkulmassa, kun Atlantis oli vielä matkalla kotiin. “Olemme hyvin tyytyväisiä siihen, miten lento on sujunut.”

Näillä näkymin Atlantiksen paluu on Nasan kolmanneksi viimeinen lento, ainakin tämän avaruussukkulaohjelman aikana. Syksyllä avaruushallinto on suunnitellut lähettävänsä ohjelman kaksi muuta sukkulaa, Discoveryn ja Endeavourin ISS-asemalle.

Vaikka Atlantis on virallisesti lentonsa tehnyt, sukkula pidetään huollettuna ja valmiustilassa varmuuden vuoksi. Mikäli Discoveryn tai Endeavourin viimeisellä lennolla tulee ongelmia, Atlantis rientää tarvittaessa apuun.

Nasa on haaveillut sinkauttavansa myös Atlantiksen avaruuteen vielä kerran. Toiveen toteutuminen on kuitenkin epätodennäköistä, sillä lentoon tarvittaisiin Valkoisen talon hyväksyntä.

Lähde AP, NPR