Päivän kuva: Auschwitzin vapauttamista juhlittiin ympäri Eurooppaa

Auschwitz
Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Saksalaispoliisit tarkkailevat Valtiopäivätalon ympäristöä Berliinissä, missä Israelin presidentti Shimon Peres piti muistopuheen Auschwitzin keskitysleirin vapauttamisen vuosipäivänä. Kuva Gero Breloer / AP / Lehtikuva.

Holokaustin kansainvälistä muistopäivää on vietetty ympäri Eurooppaa. Auschwitzin keskitysleirin vapauttamisesta tuli tänään 27. tammikuuta kuluneeksi 65 vuotta.

Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy kuvasi Auschwitzia “absoluuttisen pahan symboliksi”. Sarkozy kirjoitti vuosipäivän kunniaksi puolalaisille ja eurooppalaisille juutalaisyhteisöjen johtajille julkisen kirjeen. Ranskassa on Euroopan suurin juutalaisvähemmistö.

Puolan pääkaupungissa Varsovassa järjestetyn tilaisuuden korkea-arvoisin vieras i Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu.

Israelin presidentti Shimon Peres piti puheen Saksan parlamentissa. Hän kehotti eri maita tekemään kaikkensa, jotta yhä elossa olevat joukkomurhaan syylliset saadaan oikeuden eteen. 86-vuotias Peres myös muisteli omaa isoisäänsä, jonka natsit polttivat elävältä nykyisen Valko-Venäjän alueella. Natsit pakottivat Peresin isoisän ja muut kylän juutalaiset synagogaan ja sytyttivät sen tuleen.

Saksalaissyntyinen paavi Benedictus XVI tuomitsi holokaustin kauhut ja otti osaa “rasistisen ja uskonnollisen vihan lukemattomien uhrien” kohtaloon.

Natsien ylläpitämillä Auschwitz-Birkenaun keskitysleireillä kuoli miljoona juutalaista.

Lähteet: AP, AFP, Ylen Uutiset

Katso lisää uutiskuvia aiheesta SK:n kuvaseinältä.

[Kuvat:Holocaust]