Olli Rehniä lobataan EU-komission varapuheenjohtajaksi

Euroopan komissio
Teksti
Jyrki Karvinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Olli Rehn tiedotustilaisuudessa Brysselissä lokakuussa 2009. Kuva Thierry Charlier / AP / Lehtikuva.

Suomen hallituksen komissaariehdokas Olli Rehnille lobataan mahdollisimman painavaa salkkua yhdistettynä komission varapuheenjohtajuuteen. Suomen hallitus- ja komissiolähteiden mukaan Rehnillä on mahdollisuudet tulla nimitetyksi yhdeksi komission kuudesta varapuheenjohtajasta.

Tänä iltana Brysselissä odotetaan myös nimiä EU:n uusiin huipputehtäviin.

Suomalaista ei olla vielä komission varapuheenjohtajana nähty. Ruotsin Margot Wallström ja Viron Siim Kallas ovat varapuheenjohtajien joukossa nykyisessä komissiossa.

Rehnin lobbausta johtaa pääministeri Matti Vanhanen. Vanhanen valittiin keväällä 2008 euroliberaalien eli ELDR-ryhmän kokouksessa Rukalla liberaalien pääneuvottelijaksi EU-nimityksissä. Valinnan taustalla oli Rehn itse joukkoineen.

Kun Rehnin mahdollisuudet nousta EU:n ulkoministeriksi ovat huvenneet runsaasta kotimaisesta hehkutuksesta huolimatta, Vanhasen johdolla yritetään saada Rehn komission varapuheenjohtajien joukkoon. Se voitaisiin kirjata voitoksi salkkuneuvotteluissa, lähes riippumatta siitä millainen salkku Rehnille lopulta tulee.

Vanhasella on euroliberaalien pääneuvottelijana näytön paikka. EU-maissa on Suomen lisäksi keskustaliberaali pääministerinä vain Virossa, Tanskassa ja Irlannissa. Rehn on ELDR-ryhmän ykkösehdokas komissioon. Hänen salkkunsa painavuudella on siten väliä myös euroliberaalien kannalta.

Rehn on ollut nykyisessä komissiossa puheenjohtaja José Manuel Barroson luottokomissaareja. Sen vuoksi Rehnillä katsotaan olevan mahdollisuuksia kiivetä kuuden varapuheenjohtajan ydinjoukkoon.

Vaikka komission varapuheenjohtajuus ei sinällään nosta komissaaria näkyvien EU-vaikuttajien joukkoon, varapuheenjohtaja kuuluu kuitenkin komission toimintaa koordinoivaan ydinjoukkoon.

Taistelu Barrosso II komission salkuista on kova pienten ja isojen, uusien ja vanhojen ja pohjoisten ja eteläisten jäsenmaiden kesken.

Rehn pyrkii saamaan salkun, joka liittyisi Venäjä-suhteisiin. Sellaisia ovat esimerkiksi talous- ja raja-asioiden komissaari, kauppakomissaarin ja energiakomissaarin salkut. Ne ovat kuitenkin juuri niitä salkkuja, joita muutkin jäsenmaat himoitsevat.

Euroopan parlamentistä on kerrottu jäsenmaille, että komissaariehdokkaiden kuulemiset aloitetaan 11. tammikuuta alkavalla viikolla.

Etukäteen odotetaan, että Barroson ehdottamasta komissaarijoukosta putoaa pois 1-3 ehdokasta meppien hiillostuksessa. Se tarkoittaisi tammikuussa tapahtuvaa muutaman salkun kierrättämistä, mikä sekin pyritään diskonttaamaan monimutkaisissa salkkuneuvotteluissa marraskuussa.

Komissaariehdokkaiden kuulemiset ja luottamusäänestys Euroopan parlamentissa pyritään viemään läpi siten, että Barroson II komissio voisi aloittaa tehtävässään 1. helmikuuta 2010.