Ohjuspeli kovenee Baltian lähialueilla

Ulkomaat 3.5.2010 16:00
Barack Obama ja Dmitri Medvedev Presidentit Barack Obama ja Dmitri Medvedev tapasivat huhtikuussa Washingtonissa, jossa järjestettiin ydinturvallisuutta käsitellyt huippukokous. Kuva Susan Walsh / AP / Lehtikuva.

Sotilaallinen suurvaltapeli kovenee Baltian lähialueilla, vaikka Yhdysvallat ja Venäjä ovat juuri sopineet mannertenvälisten ydinkärjillä varustettujen ohjusten vähentämisestä.

”Syynä ovat lyhyen kantaman ydinaseet”, sanoo dosentti Stefan Forss Maanpuolustuskorkeakoulun Strategian laitokselta. Forss on kansainvälisesti tunnettu suomalainen ydinasekysymysten ja
asetekniikan asiantuntija.

Monissa Euroopan maissa huokaistiin helpotuksesta, kun Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ilmoitti viime syyskuussa luopuvansa edeltäjänsä, presidentti George W. Bushin suunnitelmasta sijoittaa ohjustorjuntaohjuksia Puolaan ja niihin tarvittava tutka-asema Tšekkiin.

Vastavuoroisesti Venäjä ilmoitti luopuvansa uusien Iskander-ohjustensa sijoittamisesta Kaliningradiin.

Jo helmikuussa Venäjän maavoimien komentaja Aleksandr Postnikov kuitenkin kertoi, että Iskander-ohjuksia sijoitetaankin Ylä-Laukaan ohjustukikohtaan Inkerinmaalle lähelle Viron rajaa. Siten Iskanderit menevät liki Baltian maita noin 140 kilometriä Pietarista etelään.

Iskanderien kantama voi olla yli 500 kilometriä ja niiden laajaan taistelukärkivalikoimaan kuuluu läntisten asiantuntijoiden mukaan myös taktinen ydinkärki.

Tallinnassa huhtikuun lopulla järjestetyssä Naton ulkoministerikokouksessa liikkui epävirallinen tieto siitä, että Yhdysvallat puolestaan sijoittaisi Puolaan maan johdon vaatimusten mukaisesti lyhyen kantaman Patriot-ohjuksia. Ne toisivat Puolaan pysyvästi noin sata amerikkalaisupseeria.

Naton järjestää huippukokouksen Lissabonissa marraskuussa. Silloin päätetään tulevasta yhteisestä ohjuspuolustuksesta. Samalla uudistetaan Naton strategia.

”Iranin ohjusuhka on todellinen”

Forss huomauttaa, että virallisten amerikkalaisarvioiden mukaan iranilainen pitkän kantaman ohjushanke voi toteutua noin viidessä vuodessa.

”Iranin ohjusohjelma on kehittynyt suurin harppauksin, se pystyy jo tuottamaan kaksivaiheisia, kiinteällä polttoaineella toimivia keskimatkan ballistisia ohjuksia. Mannertenvälisiin kantamiin päästään kolmivaiheisella ohjuksella, jonka tuottamiselle ei ole merkittäviä teknisiä esteitä.”

Siksi Forss ihmettelee, kuinka kritiikittömästi amerikkalaisia torjuntaohjuksia vastaan suunnattu Kremlin politiikka on nielty Euroopassa. Hänen mukaansa ohjustorjuntajärjestelmä ei uhkaisi Venäjän ydinpelotetta mitenkään.

Pitkän kantaman ohjusten tuhoamiseksi tarvittavaa tekniikkaa ei ole vielä edes testattu realistisissa oloissa, Forss muistuttaa.

”Torjuntaohjuksen täytyy osua metrien mittaiseen maaliin avaruudessa noin millisekunnin tarkkuudella.”

Medvedevin sotilasopit huolestuttavat Baltiassa

Venäjän lähialueilla pelätään Medvedevin viime syksynä hyväksymää lakimuutosta, joka mahdollistaa Venäjän asevoimien sijoittamisen maan rajojen ulkopuolelle suojelemaan venäläisvähemmistöjä ja suojaamaan Venäjää.

Venäjän presidentti Boris Jeltsinin sitoutui 1990-luvulla kansainvälisiin sopimuksiin, jotka romuttivat kylmän sodan aikaisen etupiiriajattelun.

Sopimuksissa sanotaan, että jokaisella valtiolla on oikeus itsenäisesti valita omat turvallisuusratkaisunsa. Se tarkoittaa eurooppalaisen valtion oikeutta liittyä Natoon, jos niin haluaa.

Medvedevin uudessa sotilasopissa Jeltsinin liberaali turvallisuuspolitiikka on kuitenkin hylätty. Se voi tarkoittaa potentiaalisen Venäjä-uhan kasvua lähialueilla.

Nato vai EU?

Uhan lieventämiseksi voisi periaatteessa käyttää EU:n Lissabonin sopimuksen niin kutsuttua solidaarisuuslauseketta.

”Mutta miten?”, kysäisee Forss, joka ei oikein jaksa uskoa EU-solidaarisuuden sotilaalliseen toimivuuteen.

Suomen osalta Forss pitää Nato-jäsenyyskysymystä erilaisena kuin mitä se on manner-Euroopassa.

”Nato ei ole ratkaisu suomalaisen aluepuolustuksen tarpeelle”, Forss pohtii.