Nobelin rauhanpalkinto on suurten tunteiden palkinto

Katri Merikallio
Ulkomaat 9.10.2009 12:01

Barack Obama ja Martti Ahtisaari ovat liittyneet joukkoon, joka on 108 vuoden aikana ehtinyt herättää ihailua, hämmästystä ja joskus jopa raivoa.

Norjan Nobel-komitean puheenjohtaja Thorbjørn Jagland esittelee tämän vuoden rauhan Nobelin saajan kuvaa. Kuva Torbjorn Gronning / AP / Lehtikuva.

Ruotsalainen kemisti ja liikemies Alfred Nobel (1833-1896) eli värikkään elämän, hän muun muassa keksi dynamiitin. Jälkeensä hän jätti valtavan omaisuuden. Testamentissaan Nobel määräsi, että tuntuva osa rahoista piti säätiöidä ja jakaa vuosittain viitenä palkintona tieteiden, kirjallisuuden ja rauhan aloilla ansioituneille ihmisille.

Nobelin rauhanpalkinnon hän halusi antaa henkilölle, joka oli tehnyt eniten ”edistääkseen kansojen keskinäistä veljeyttä, poistaakseen armeijoita ja järjestääkseen rauhankonferensseja.”

Alfred Nobelin toive niin ikään oli, että toisin kuin Tukholmassa jaettavat muut Nobelit, rauhanpalkinnon saaja valitaan ja palkinto myös luovutetaan Oslossa. Hän ei paljastanut syytä toiveelleen.

Nobelin rauhanpalkintoa voidaan pitää maailman arvostetuimpana palkintona. Viime vuonna Oslossa sen jakoa seurasi parisataa tiedotusvälinettä kaikkialta maailmasta.
Vuoden 1901 jälkeen palkinnon on saanut 96 ihmistä ja 23 järjestöä.

Ensimmäisen kerran rauhanpalkinto jaettiin viisi vuotta Alfred Nobelin kuoleman jälkeen. Se myönnettiin kahdelle valkopartaiselle arvokkaalle miehelle. Toinen heistä oli Henry Dunant, Kansainvälisen Punaisen Ristin perustaja ja Geneven sopimuksen isä. Toinen oli Frédéric Passy, joka perusti Ranskan ensimmäisen rauhanyhdistyksen.

Sittemmin Dunantin perustama Punainen Risti on saanut palkinnon peräti kolmasti.

Kiistelty Roosevelt

Vuosisadan alussa palkinnon sai myös Theodore Roosevelt, silloinen Yhdysvaltain presidentti, jonka valinta herätti heti kiivaan keskustelun: oliko Nobel todellakin tarkoittanut palkintoa valtionpäämiehille? Roosevelt oli toiminut välittäjänä Venäjän ja Japanin välisen sodan lopettamiseksi 1905, mutta muutoin häntä ei tunnettu erityisenä rauhanapostolina. Pikemminkin päinvastoin.

Rooseveltin palkitseminen ja sen synnyttämät ristiriidat takasivat sen, että tiedotusvälineet ryhtyivät odottamaan seuraavaa palkittavaa erityisellä innolla.

Ensimmäisen maailmansodan vuosina palkintoa ei myönnetty, ainoana poikkeuksena vuosi 1917, jolloin sen sai Kansainvälinen Punainen Risti ponnisteluistaan sodan uhrien sekä sotavankien hyväksi.

Maailmansotien välisenä aikana palkittiin joukko Kansainliiton perustamista edistäneitä miehiä. 1919 rauhanpalkinnon otti vastaan Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson, jonka rooli järjestön perustamisessa oli keskeinen.

”Ihmiskunta ei ole vielä päässyt eroon sodan sanomattomista kauhuista. Mutta olen vakuuttunut, että meidän sukupolvemme, haavoista huolimatta, on merkittävästi edistänyt tätä”, hän lausui toiveikkaana kiittäessään palkinnosta.

Naisia ja pasifisteja

Vuosikymmenien varrella palkinnon ovat saaneet myös kymmenet rauhantyötä sitkeästi ja väsymättä tehneet arkisemmat ihmiset. Kuten 1931 palkinnon saanut Jane Addams, joka teki pitkään sosiaalityötä Chicagon köyhimmissä kortteleissa. Äiti Teresa sai palkinnon 1979.

Ensimmäinen palkittu nainen oli vuonna 1905 palkinnon saanut paronitar Bertha von Suttner, rauhanliikkeen kantava voima ja kirjailija. Naisia on palkittu yhteensä 12.

Kohua aiheuttaneisiin palkittuihin kuuluu vankkana pasifistina tunnettu, Saksan keskitysleireillä vuosia virunut toimittaja Carl von Ossietzky. Hän sai palkinnon vuonna 1935 – päätöstä pidettiin selkeänä kannanottona Hitlerin politiikkaa vastaan. Ossietzkyn ei sallittu noutaa palkintoaan, ja vain kolme vuotta myöhemmin hän kuoli vankeudessa.

Suosikit lännestä

Toisen maailmansodan jälkeen palkittiin useita YK:n perustamiseen vaikuttaneita ihmisiä – mukaan lukien järjestön toinen pääsihteeri Dag Hammarskjöld – mutta myös YK:n omia järjestöjä, kuten YK:n pakolaisjärjestö ja lastenapu Unicef.

Kylmän sodan aikana palkinnon saaneet poliitikot olivat vahvasti länsimielisiä, yksikään kommunisti ei saanut rauhan-Nobelia. Sen sijaan sen saivat muun muassa tunnettu toisinajattelija Andrei Saharov (1975) ja Puolan ay-johtaja Lech Walesa (1983).

Ensimmäinen selvästi ihmisoikeuksien puolustamisesta palkittu oli Albert John Luthuli (1960), zulu-päällikkö, joka johti viisitoista vuotta Etelä-Afrikan vapautusliikettä ANC:tä väkivallatonta vastarintaa korostaen. 1964 palkinnon sai Yhdysvaltain rotusorron vastaisen kamppailun johtohahmo Martin Luther King, joka murhattiin vain neljä vuotta myöhemmin.

Kiistellyin vuosi oli 1973. Palkinto myönnettiin Yhdysvaltain ulkoministerille Henry A. Kissingerille ja Pohjois-Vietnamin ulkoministerille Le Duc Tholle, joka kieltäytyi palkinnosta. Myös Kissinger olisi tiettävästi halunnut palauttaa palkinnon, mutta Nobel-komitea ei suostunut ottamaan sitä takaisin.

Sota Vietnamissa jatkui vielä kaksi vuotta palkintojen myöntämisen jälkeen, ja Kissinger ehti käynnistää Kambodžassa laajat, salaiset pommitukset.

Nobel-komitea on jaksanut uskoa rauhaan myös Lähi-idässä. Alueen rauhanponnistelujen hyväksi tehdystä työstä se on jakanut palkinnon Egyptin presidentille Anwar Sadatille ja Israelin pääministerille Menachem Beginille vuonna 1978.

16 vuotta myöhemmin palkinnon jakoivat Jasser Arafat, Jitzhak Rabin ja Shimon Peres.

Vuonna 2008 palkinto myönnettiin presidentti Martti Ahtisaarelle.

Uusia aatteita

Tämän vuosituhannen palkitut ovat usein edustaneet uudenlaista näkemystä rauhasta. Palkinto on myönnetty kahdesti ympäristöongelmiin keskittyville ihmisille ja järjestöille – kenialaiselle Wangari Maathaille ja hallitusten väliselle ilmastopaneelille IPCC:lle yhdessä Al Goren kanssa.

Nobel-komiteaa kohtaan ehti jo viritä arvostelua siitä, ettei se enää palkinnut perinteisiä rauhantekijöitä. Kuitenkin 2000-luvulla palkinnon ovat saaneet Jimmy Carter, joka tunnetaan ennen kaikkea ponnisteluistaan rauhan hyväksi, sekä YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan ja maailmanjärjestö itse.

Kritiikkiä on herättänyt se, että palkittujen enemmistö on ollut valkoisia, valtaa edustavia miehiä. 1980 perustettiin Ruotsissa The Right Livelihood -palkinto, eräänlainen varjo-Nobel. Se myönnetään vuosittain neljälle ihmiselle, jotka ovat tuoneet esiin käytännön ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Palkituista merkittävä osa on tullut kehitysmaista, ja suuri osa heistä on ollut naisia.

Aiheesta lisää
Obamalle rauhan Nobel – miksi? (Suomenkuvalehti.fi 9.10.2009)

Keskustelu

Loistava valinta! Just Great!! Viimevuotinen upea linja jatkui. Obama on USA:n ylpeys, Mara Suomen: http://rescordis.net/Ahtisaari.html

Ahtisaari sai viime vuonna myös Res Cordis Ystävyysseuran Kokonainen Suomi -palkinnon.

Norjan nobelkomitea on ottanut sen roolin, joka aikaisemmin oli Ruotsin akatemialla kirjallisuuden nobeleita jaettaessa – valinnan pitää yllättää!! Obaman valinta yllätti ainakin minut, tosin hän ei ollut yhtä tuntematon kuin monet kirjailijat.