Näin huumeet kulkevat huomaamatta Meksikosta Yhdysvaltoihin - rajan ali

Arizona
Teksti
Netta Vuorinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Arizonasta Meksikon puolelle kulkevan huumetunnelin sisäänkäynti Arizonan San Luisissa 12. heinäkuuta. Kuva DEA / AFP Photo / Lehtikuva.

Yhdysvaltain ja Meksikon väliseltä rajalta on kuluneen viikon aikana löytynyt peräti kolme maanalaista, huumeiden salakuljetusta varten rakennettua tunnelia, kertoo The Washington Post.

Yhdessä tunneleista oli paitsi valaistus ja ilmanvaihtokanava myös raiteet. Meksikon huumekartellit ovat viime vuosina etsineet yhä aktiivisemmin keinoja kiertää kiristynyt rajavalvonta. Kuluneen neljän vuoden aikana erilaisia tunneleita on löytynyt yli 70.

Kuvissa esiintyvä, torstaina paljastunut huumetunneli sijaitsee 17 metrin syvyydessä ja on 219 metriä pitkä. Yhdysvaltain huumeviranomaisten arvion mukaan tunnelin rakentaminen on maksanut 1,5 miljoonaa dollaria eli noin 1,2 miljoonaa euroa.

Poliisi pääsi salatien jäljille pysäytettyään miehen, jonka autosta paljastui reilun 17 kilon painoinen metamfetamiinilasti. Tunnelin alkupää löytyi pienen kauppakeskuksen varastohuoneesta vesisäiliön takaa.

Tunnelilöydön yhteydessä pidätettiin lopulta kolme henkilöä. Poliisi uskoo tunnelin olevan Sinaloa-kartellin rakentama.

Tunnelin pituus on 219 metriä.Kuva DEA / AFP Photo / Lehtikuva.
Erikoisagentti Doug Coleman Yhdysvaltain huumepoliisista esittelee puulaatikoita, joita käytettiin mullan ja hiekan poistamiseen tunnelista. Taustalla näkyy huumeiden salakuljettajien käyttämä auto. Kuva Randy Hoeft / The Youma Sun / AP Photo / Lehtikuva.