Mustat laatikot suunnitellaan uusiksi – sotilaskoneiden tekniikkaa matkustajakoneisiin

MH370:n täydellinen katoaminen oli ilmailumaailmalle paha järkytys.

Teksti
Jyri Raivio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Mittava kansainvälinen etsintäjoukko on löytänyt molemmat mereen pudonneen Indonesia Air Asia -lentoyhtiön Airbus A320-koneen lennontaltioimislaitteet.

Toinen, lennon teknisiä tietoja rekisteröivä laite nostettiin ylös maanantaina. Toinen, ohjaamossa käytyjä keskusteluja tallentanut nauhuri on yhä meressä. Se on juuttunut jonkin ison osan, mahdollisesti siiven alle, eikä sitä saada nostettua ennen kuin siipi on nostettu ilmatyynyjen avulla, kertoivat pelastusviranomaiset uutistoimisto Reutersille.

Tallentimet löytyivät niiden omien radiosignaalien avulla. Laitteiden kunnosta ei ole toistaiseksi kerrottu mitään. Ne on kuitenkin rakennettu kestämään erittäin pahojakin onnettomuustilanteita, joten todennäköisesti ne paljastavat, mitä lento QZ8510:lle tapahtui korkealla Jaavanmeren yläpuolella joulukuun 28. päivänä.

Tietojen purkamiseen menee kuitenkin viikkoja.