Mitä sillä on väliä, että paavi ja patriarkka suutelivat Kuubassa? – Moni ortodoksi suuttuu Venäjällä

Presidentti Vladimir Putinin uskotaan hyötyvän hengellisten johtajien tapaamisesta.
Ulkomaat 15.2.2016 14:50
Anne Kuorsalo
Paavi Franciscus (oik.) ja patriarkka Kirill tapasivat Havannassa Kuubassa 12. helmikuuta 2016. © ADALBERTO ROQUE / AFP / Lehtikuva

Paavin ja Moskovan patriarkan historiallista tapaamista pidetään Venäjällä voittona ortodoksikirkolle.

Hengelliset johtajat julkaisivat yhteisen julkilausuman. Sen tarkasti tutkineet katsovat päämiesten sopineen kuitenkin vain suhteiden kipupisteestä, koska lausuma kehottaa Ukrainan katolilaisia ja ortodokseja elämään rauhassa.

Roomalaiskatolilaisten ylin hengellinen johtaja Franciscus ja Venäjän ortodoksien johtaja Kirill tapasivat toisensa lentokentällä Havannassa Kuubassa 12. helmikuuta. Roomalaiskatolisen ja ortodoksisen kirkon lähes tuhat vuotta kestänyt välirikko päättyi.

Tukholmassa teologiaa opettava, aikaisemmin sekä Venäjän että Ukrainan kirkon palveluksessa työskennellyt Sergei Govorun tulkitsee julkilausuman muotoilun Meduzan haastattelussa huomattavaksi edistykseksi. Hän perustelee sanomalla, että juuri kiistely Ukrainan uniaateista on tähän asti estänyt kahden kirkon johtajan tapaamiset.