Mitä Lontoon olympialaisista jää perinnöksi - voittoa vai tappiota?

investoinnit
Teksti
Laura Koljonen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kisakaupungit toivovat, ettei rakennuksia jäisi tyhjilleen, kertoo Suomen Urheilumuseosäätiön erikoistutkija Vesa Tikander.

Olympialaisten taloudellinen merkitys kisakaupungille ei ole helposti laskettavissa. Osa panostuksista saatetaan huomata hyödyllisiksi vasta vuosia myöhemmin.

“Joissakin laskelmissa on osoitettu, että kisakaupunkiin tehdyistä infrastruktuuriparannuksista hyötyy koko valtio. Näin tapahtuu, jos esimerkiksi rakennetaan uusia moottoriteitä”, sanoo erikoistutkija Vesa Tikander.

Periaatteessa kaupungin pitää esittää jo hakuvaiheessa Kansainväliselle olympiakomitealle, miten se aikoo jälkikäteen hyödyntää olympialaisia varten rakentamansa kisapaikat. Hakuvaiheessa annettuja lupauksia on kuitenkin jälkikäteen vaikea valvoa.

Surullinen erimerkki olympialaisten historiassa ovat vuoden 1976 Montrealin kisa. Veronmaksajat maksoivat niitä vielä useita vuosikymmeniä kisojen jälkeen. Myös Ateenan vuoden 2004 kisat jättivät Kreikalle jättitappiot ja ruostuvat stadionit ja ajoivat maata sen nykyiseen kriisiin.

Grafiikka Hannu Kyyriäinen.

Mitä Helsinki on saanut olympialaisten myötä? Vuoden 1952 maamerkkejä


Olympiastadion, Velodromi, hotelli Palace. Kuvat Lehtikuva.
  • Olympiastadion Rakennettiin vuoden 1940 olympialaisia varten. Kisat peruttiin sodan takia.
  • Uimastadion Rakennettiin jo ennen sotia.
  • Kumpulan maauimala. Rakennettiin vuoden 1952 kisojen harjoitusaltaaksi.
  • Olympiakylä Käpylässä Koskelantien pohjoispuolella. Rakennettiin osittain vuoden 1940 kisoja varten. Nyt asuntoina.
  • Kisakylä Koskelantien eteläpuolella. Vuoden 1952 kisojen urheilijoiden olympiakylä. Nyt asuntoina.
  • Velodromi Pyöräilystadion Käpylän urheilupuiston ja Itä-Pasilan välissä.
  • Soutustadion Taivallahdessa, Taka-Töölössä.
  • Laakson ratsastusstadion Esteratsastuskenttä.
  • Olympiaterminaali Eteläsatamassa. Silja Linen Tukholman-liikenteen kotisatama.
  • Hotelli Palace Etelärannassa. KOK:n hotelli olympialaisten aikaan.
  • Seutulan lentokenttä Nykyinen Helsinki-Vantaa, valmistui olympialaisiin.

(Lähteet: KOK:n jäsen Peter Tallberg, wikipedia.fi, Suomen olympiakirjasto, HS.fi )

Kilpailujen edetessä SK kertoo, mitä kaikkea et tiennyt Lontoon olympialaisista. Lue aiemmat jutut täältä.