Venäjällä riehuu tragikoominen patsasvimma – ”Suomi on antanut jollekulle rahaa tästä hyvästä”

NÄKÖKULMA: Historian käyttäminen omien etujen ja politiikan ajamiseen on Venäjällä nyt suosittua, kirjoittaa Anna-Lena Laurén.
Mielipide 18.11.2016 20:55
Anna-Lena Laurén
Suomen Kuvalehti

’Miksi teidän piti käydä ripustamassa Mannerheiminne seinään tänne Pietariin? Ripustakaa Mannerheiminne Suomeen!”

”Emme ole ripustaneet mitään. Tämä oli teidän omien herrojenne idea.”

”Joka tapauksessa se pitää poistaa.”

Haastattelin pietarilaista ohikulkijaa pari kuukautta sen jälkeen, kun C.G.E. Mannerheimin muistolaatta oli ilmestynyt Zaharevskajakadulle Pietarin keskustaan. Mies ajatteli luonnollisesti, että aloite oli tullut Suomesta. Myös Vladimir Dmitrijev, joka johtaa kommunistien ryhmää Pietarin kaupunginvaltuustossa ja kuuluu muistolaatan kiihkeimpiin vastustajiin, piti Suomea ainakin osallisena.

”Suomi on luultavasti antanut jollekulle rahaa tästä hyvästä”, Dmitrijev mietti juodessamme teetä saman kadun varella sijaitsevassa kahvilassa.

Purskahdin nauruun, vaikka minun pitäisi jo olla tottunut kaiken maailman salaliittoteorioihin.

”En keksi sellaista suomalaista tahoa, joka olisi valmis lahjomaan venäläistä kulttuuriministeriä (jonka aloite tämä oli), jotta Mannerheim saisi Pietariin muistolaatan. Suomen valtiosta puhumattakaan”, vastasin.

Dmitrijeviä ei naurattanut. Hänen maailmassaan tällaiset intressit ovat aivan hyvin mahdollisia. Ainakin voi olla varma siitä, että joku on muistolaatan avulla tienannut jollain monimutkaisella järjestelyllä.

 

Ymmärsin Dmitrijeviä paremmin pari kuukautta myöhemmin, kun tein Orjolissa reportaasia uudesta Iivana Julman patsaasta. Se pystytettiin lokakuussa ja herätti kiivasta keskustelua, sillä Iivana Julma muistetaan edelleen Venäjällä äärimmäisestä julmuudestaan. Paikallinen kuvernööri Vadim Potomski halusi kuitenkin ehdottomasti viedä projektin läpi. Protestien takia hän joutui muuttamaan patsaan paikkaa pari kertaa. Loppujen lopuksi se pystytettiin kauniin 1700-luvulla rakennetun ortodoksikirkon viereen Oka-joen varrelle. Monien mielestä tämä oli lievästi sanottuna sopimatonta, ottaen huomioon, että Iivana Julma tappoi satoja munkkeja ja pappeja.

Koskaan ei selvinnyt, kuka oli patsaan maksanut ja miten. Taiteilijan mukaan se oli maksanut 25 miljoonaa ruplaa. Potomski sanoi, ettei kaupungin budjetti kärsinyt millään lailla, vaan patsaan maksoi slaavilaista kulttuuria tukeva kansainvälinen rahasto. Rahasto itse kuitenkin ilmoitti, ettei se ollut avustanut projektia taloudellisesti. Silloin Potomski muutti tarinaansa ja ilmoitti, että patsaan olivat rahoittaneet kaupunkilaiset lahjoituksillaan. Tällaisesta rahankeräyksestä kukaan kaupunkilainen ei ollut edes kuullut.

Kaikki viittaa siihen, että joku on rahastanut. Se on Venäjällä yleensä taustalla, kun prosessi näyttää kummalliselta ja läpinäkymättömältä.

Venäjä ja Ukraina kilpailevat raivoisasti siitä, kenelle Vladimir Suuren perintö kuuluu.

Venäjä elää nyt suoranaisessa patsasvimmassa. Orjol on siis pystyttänyt oman Iivana Julma -patsaansa ja Aleksandrov Vladimirin alueella suunnittelee samanlaista. Moskovassa on pystytetty patsas Vladimir Suurelle. Hän oli Kiovan prinssi, jonka ansiosta sekä Ukraina että Venäjä ovat kristittyjä maita. Vladimir Suuren aikana kumpaakaan maata ei ollut olemassa, oli vain Rus, jonka pääkaupunki oli Kiova.

Nyt maat kilpailevat raivoisasti siitä, kenen kulttuurista perintöä Vladimir Suuri oikeastaan on. Uusi vitsi Moskovassa kuuluu näin: Meillä on Moskovassa kolme Vladimiria: makaava, seisova ja istuva.

On myös ehdotettu, että KGB:n entisen päämajan Lubjankan eteen pystytettäisiin maan kolmas Iivana Julma -patsas. Siellä on nimittäin ollut vapaa paikka vuodesta 1991, jolloin Neuvostoliiton ensimmäisen tiedustelupalvelun Tšekan perustajan Feliks Dzeržinskin patsas korjattiin pois.

Parin kivenheiton päästä sijaitsee Solovetskin kivi, monumentti kaikille niille, jotka kuolivat Gulag-leireissä.

Venäjällä vallitsee historian alalla toisin sanoen täydellinen bardak, sekasotku. Kreml ei kerta kaikkiaan pysty päättämään, millä jalalla seisoa; pystytetään patsaita yhtäältä Iivana Julmalle ja toisaalta Mannerheimille.

Se, että Mannerheimin muistolaatta poistettiin useamman ilkivallanteon jälkeen mutta Iivana Julma seisoo edelleen protesteista huolimatta, kertoo kuitenkin siitä, mikä on tällä hetkellä johtava tendenssi.

 

Historian vimmassa koomisuus on aina lähellä. Esimerkiksi Potomski väitti, ettei Iivana Julma tappanut poikaansa, ja kertoi lehdistötilaisuudessa, että poika itse asiassa oli kuollut matkalla Moskovasta Pietariin eikä häntä ehditty viedä lääkärille.

Potomskilta oli ilmeisesti mennyt ohi, ettei Pietaria ollut olemassa 1500-luvulla.

Krimin entinen pääsyyttäjä Natalia Poklonskaja siteerasi tunnettua näytelmäkirjailija Gribojedovia radiohaastattelussa ja lisäsi ”kuten sanoi meidän suuri kenraalimme Suvorov”. Hänestä tuli megasuosittu naurunaihe venäläisessä sosiaalisessa mediassa. Seurauksena Poklonskaja, joka istuu ensimmäistä kauttaan duumassa, sai puolueeltaan Yhtenäiseltä Venäjältä ukaasin esiintyä vähemmän julkisuudessa.

Kaikki tämä todistaa taas kerran, että kun historiaa käytetään kalupakkina nykyisen politiikan tai oman poliittisen aseman puolustamiseen, lopputulos on aina sama: Mönkään mennään ja pahasti.


23e8b2e67e5715846dfe24cc28073b19

Kirjoittaja on Dagens Nyheterin ja Hufvudstadsbladetin kirjeenvaihtaja Moskovassa.

Tilaa SK:n uutiskirje

Ajankohtaisimmat ja puhuttelevimmat digisisällöt vastajauhettuna suoraan sähköpostiisi.