Saksassa talous on edelleen moraalifilosofiaa ja velka tarkoittaa syyllisyyttä

KOLUMNI: Saksalainen talousajattelu vaikuttaa euroalueellakin: vientiylijäämän tavoittelusta on tullut moraalinen hyve, kirjoittaa Timo Miettinen.

Profiilikuva
EKP
Teksti
Timo Miettinen
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vieraillessaan Valkoisessa talossa vuonna 2012 Italian silloinen pääministeri Mario Monti joutui vastaamaan presidentti Obaman kysymyksiin eurokriisin pitkittymisestä. Obama halusi tietää, miksi Saksan talouspoliittinen linja oli muuttunut niin ehdottomaksi.

”Saksalaisille talous on edelleen moraalifilosofiaa”, Montin kerrotaan vastanneen, ”ja kasvu hyveellisen talouspolitiikan tulosta”.

Totta, moraalifilosofiset ajatukset näyttävät liittyvän erityisellä tavalla saksalaiseen talouskeskusteluun.

Saksan kielen velkaa tarkoittava Schuld merkitsee myös syyllisyyttä.

Merkittävistä ajattelijoista Karl Marx aloitti inhimillisen vieraantumisen teoreetikkona, ja Max Weber selitti 1900-luvun alussa pohjoiseurooppalaisen kapitalismin voittokulkua protestanttisella työetiikalla.