Brexit: Kumpi on oikeassa, Churchill vai Cameron?

KOLUMNI: Britannian mukanaolo EU:ssa on ollut Ranskalle kätevää.

Profiilikuva
Brexit
Teksti
Helena Petäistö
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kun Winston Churchill piti syyskuussa 1946 kuuluisan Eurooppa-puheensa viinikauppiaiden killan komean barokkirakennuksen edessä Zürichissä, hän ehdotti, että sodan runtelemalle mantereelle perustettaisiin Ranskan johdolla Euroopan Yhdysvallat, jossa Saksa olisi mukana – mutta eivät britit.

Churchillin mielestä brittien piti rakastaa Eurooppaa kuulumatta siihen. Nykyisen pääministerin David Cameronin mielestä brittien tulee kuulua Euroopan unioniin rakastamatta sitä. Kumpi on oikeassa?

 

Aina siitä lähtien kun Napoleon pisti Britannian kauppasaartoon, on Kanaalin molemmin puolin katsottu toisiaan kyräillen. Molemmilla entisillä suurvalloilla on omat kommervenkkinsä: Ranska rasittaa itseään ja muita jatkuvilla vallankumouksillaan, ja Britannia on aina pitänyt vain toista jalkaansa Euroopassa.

Toistaako historia itseään? Juuri ennen Normandian maihinnousua Churchill varoitti Charles de Gaullea: Joka kerta, kun meidän täytyy valita Euroopan ja valtameren välillä, valitsemme valtameren.