Michael Jacksonin kuolinsyy voi paljastua piankin

Pirita Männikkö
Ulkomaat 26.6.2009 14:17

Tiedotusvälineet ovat jo alkaneet pohtia, mitä eilen edesmenneen Michael Jacksonin ruumiille tapahtuu seuraavaksi.

Michael Jackson maaliskuussa 2009
Michael Jackson maaliskuussa 2009. Kuva Joel Ryan / AP / Lehtikuva

Eilen sydänkohtaukseen 50-vuotiaana menehtyneen poptähti Michael Jacksonille on määrä tehdä ruumiinavaus myöhemmin tänään.

Helsingin Sanomat uutisoi viranomaisten arvioineen vievän viikkoja ennen kuin lopullinen kuolinsyy selviää. CNN-uutiskanava puolestaan väittää tuloksien tulevan jo perjantai-iltapäivällä paikallista aikaa. Testeillä selvitetään, oliko Jacksonin
elimistössä kuoleman hetkellä lääkkeitä, alkoholia tai huumeita.

Jackson julistettiin kuolleeksi torstai-iltapäivällä Kalifornian aikaa sen jälkeen kun hänet oli tuotu kotoaan neljän kilometrin päähän Los Angelesin sairaalaan. Jackson sai sydänkohtaukseen kotonaan, jossa häntä aluksi yritti elvyttää hänen henkilökohtainen lääkärinsä. Sairaalassa Jacksonia yritettiin elvyttää tunnin ajan.

Tähden äkillisen kuoleman syy on vielä hämärän peitossa, mutta tiedotusvälineet spekuloivat jo eri vaihtoehdoilla. Esimerkiksi BBC on selvittänyt mahdollisia syitä Jacksonin sydänkohtaukseen.

Vuosien aikana on liikkunut sitkeitä huhuja, joiden mukaan Jackson kärsi särkylääkeriippuvuudesta. BBC:n jutun mukaan asiantuntijat liittävät sydänvaivat moniin särkylääkkeisiin. Jacksonin perheen lakimies sanoi aiemmin CNN-uutiskanavan haastattelussa, että Jacksonin sukulaiset olivat olleet huolissaan tähden terveydestä jo kuukausia. Hänen mukaansa Jackson käytti runsaasti lääkkeitä valmistautuakseen tulevaan konserttisarjaan.

Hautaukseen vaikuttanee muslimilaisuus

Ongelmaksi voi muodostua myös edesmenneen hautaus. Jackson kääntyi tiettävästi muslimiksi viime marraskuussa ja otti nimen Mikaeel, uutisoi Helsingin Sanomat.

Lehti kertoo, että Suomen islamilaisen neuvoston mukaan muslimivainaja tulisi haudata muslimeille tarkoitetulle hautausmaalle mahdollisimman nopeasti kuoleman jälkeen. Muslimia ei saa koskaan polttohaudata, ja hauta tulisi kaivaa itä-länsisuunnassa.

Kuolemaa tutkii Los Angelesin poliisin ryöstö- ja henkirikososasto, mutta sen edustaja muistutti The New York Timesin jutussa tämän johtuvan vain siitä, että Jackson oli julkisuuden henkilö.

Lähteet: STT; Reuters, Helsingin Sanomat, The New York Times, BBC, CNN

[Kuvat:michael jackson]

Keskustelu