Meksikonlahden öljyvuoto kalpenee Niger-joen vuodon rinnalla

Meksikonlahti
Teksti
Kari Tyllilä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Niger-joki öljy
Näin paloi Shellin öljylähde Niger-joen varrella Nigeriassa joulukuussa 2005. Kuva George Osodi / AP / Lehtikuva.

Afrikan kaakkoisosassa Niger-joen suistossa on vuotanut öljyä moninkertainen määrä Meksikonlahden vuotoon nähden. Joka vuosi valuma on ollut yli 40 miljoonaa litraa eli saman verran kuin mereen levisi Exxon Valdezin onnettomuudessa Alaskassa vuonna 1989.

Ero Meksikonlahden onnettomuuteen on se, että vuotoa on jatkunut jo viidenkymmenen vuoden ajan.

Yhteensä öljyä lasketaan vuotaneen kaksi miljardia litraa. Tämä on muuttanut Nigerin mangrovepuita kasvaneen suiston lohduttomaksi kuolleeksi rämeeksi.

Öljy tihkuu suistoon vanhoista putkistoista, joita valvotaan heikosti ja korjataan hitaasti. Alueen suurimmalta öljyntuottajalta Shelliltä kului New York Timesin saamien tietojen mukaan peräti kaksi kuukautta ennen kuin se sai tukittua vuotavan putken touko-kesäkuun vaihteessa.

Vuodoista syytetään myös öljyvarkaita sekä alueella toimivien sotilasryhmien sabotaaseja. Shell sanoo näiden kattavan jopa 98 prosenttia vuodoista. Vuonna 2008 julkaistu asiantuntijaraportti kuitenkin arvioi, että ikääntyneen putkiston aiheuttamia vuotoja on alueella moninkertaisesti enemmän kuin muualla.

Maailmalle levisi toukokuussa tiedote, että Shell vetäytyy Nigerin alueelta ja sitoutuu korvaamaan myös aiheuttamiaan vahinkoja. Juuri yhtiökokouksen alla julkaistu tiedote osoittautui kuitenkin Nigerian Justice League -aktivistiryhmän laatimaksi harhautukseksi.

Meksikonlahden vuoto on volyymiltaan satakertainen Niger-deltaan nähden, eli kaksi miljardia litraa tulisi täyteen runsaassa puolessa vuodessa.

Tähän mennessä hintaa Meksikon vuodolle on tullut 16 miljardia euroa. Mikä mahtaa olla Niger-deltan vuodon käypä markkinahinta? Olisiko kymmenesosa tästä.