Medvedev odotetusti Venäjän vaalien voittajaksi

Jyrki Jantunen
Ulkomaat 2.3.2008 20:43

Venäjän presidentinvaalit päättyivät sunnuntaina ennakkosuosikin, Yhtenäisen Venäjän Dmitri Medvedevin, voittoon jopa odotettua suuremmalla marginaalilla.

Ensimmäisten ovensuukyselyiden mukaan Medvedev oli saamassa jopa 69,6 prosenttia äänistä eli yli 50 prosenttiyksikköä enemmän kuin seuraavaksi tullut kommunistien Gennadi Zjuganov. Zjuganoville ovensuukyselyt povasivat 17,2 prosentin osuutta.

Liberaalidemokraattien ehdokas Vladimir Zhirinovski näytti saavan 11,4 prosenttia ja pienen Demokraattisen puolueen ehdokas Andrei Bogdanov 1,8 prosenttia äänistä.

Laskelmat perustuivat Venäjän keskusvaalilautakunnan ovensuukyselyyn, johon osallistui lähes 190 000 äänestäjää eri puolilta Venäjää.

Alustava ääntenlaskenta lupaili samansuuntaisia tuloksia. Kun äänistä oli laskettu 20 prosenttia, Medvedev johti runsaan 65 prosentin ääniosuudella.

Venäjän presidentti Vladimir Putin onnitteli myöhemmin illalla Punaisella torilla pidetyssä rock-konsertissa Medvedeviä vaalivoitosta. Medvedev lupasi jatkaa Putinin politiikkaa ja panostaa maan vakauteen.

Kommunistien Gennadi Zjuganov sen sijaan lupasi ryhtyä oikeustoimiin vaalien väärinkäytöksien vuoksi. Zjuganovin mukaan monilla alueilla tulos väärennettiin täysin.

Venäläiset äänestivät vilkkaasti

Venäjän johdon toive ahkerasta äänestämisestä näytti sunnuntai-iltana toteutuvan: Venäjän keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan Vladimir Tshurovin mukaan äänestysvilkkaus oli nousemassa varsin korkeaksi.

”Lähes kaikilla alueilla äänestysvilkkaus on ollut suurempaa kuin duuman vaaleissa, Tshurov totesi lausunnossaan. Joulukuisissa duuman vaaleissa äänestysinto oli reilut 63 prosenttia.”

Ennen vaaleja useat politiikan tutkijat arvelivat, että äänestysvilkkauden pitäisi nousta duuman vaaleja suuremmaksi eli yli 64 prosenttiin. Viralliseksi tavoitteeksi on asetettu 70 prosenttia.

Tshetshenian presidentti Ramzan Kadyrov ehti jo vakuuttaa uutistoimisto Reutersille, että Tshetshenian äänestysprosentiksi tulee tasan sata.

”Ei ole salaisuus, että kannatan Medvedeviä. Uskon, että äänestysprosentti tulee tänään olemaan sata. Minun perheeni ja koko Tshetshenian kansa ovat hänen puolellaan”, Kadyrov sanoi.

Duuman vaaleissa Tshetshenian äänestysprosentiksi tuli reilut 99, ja annetuista äänistä 99,4 prosenttia meni Yhtenäiselle Venäjälle.

Moskovan vaalihuoneistoissa rauhallista

Viranomaisten toiveikkaista lausunnoista huolimatta ainakin alkuilta näytti useilla äänestyspaikoilla varsin rauhalliselta.

Sää ei ainakaan houkutellut äänestämään: Moskovassa äänestäjien piti uhmata lumisohjoa ja räntäsadetta.

”Lähinnä täällä on käynyt eläkeläisiä”, kertoi moskovalaisen Tverskajan alueen äänestyspaikkaa valvova, nimettömänä pysyttelyt miliisi STT:lle.

”Varmasti sääkin vaikuttaa, mutta ihmiset eivät taida muutenkaan olla kovin aktiivisia.”

Illemmalla väkeä alkoi sentään tulla jo tiheämmin.

”Minä äänestin Zjuganovia, hän on ainoa todellinen vaihtoehto Yhtenäiselle Venäjälle, kertoi Brestskajan äänestyspaikalle saapunut parikymppinen Anna, todistaen samalla vääräksi yleisen käsityksen, jonka mukaan nuoret eivät kannattaisi kommunisteja.

”Minä äänestin Zhirinovskia. Halusin haastetta vaaleihin. Halusin äänestää siitäkin huolimatta, että voittajaksi on jo päätetty Medvedev. Jokainen täällä tajuaa sen”, kertoi puolestaan kolmekymppinen moskovalaisrouva Gulnara.

Äänestyspaikalla saattoi kuitenkin nähdä julkkiksiakin.

”Tiedättehän Alla Pugatshovan, sen Euroviisuissakin olleen laulajan? Hän kävi täällä juuri äänestämässä”, paljasti äänestyspisteen valvoja Aleksandr Paramonov.

Teksti Mirja Sipinen
STT, Moskava 3.2.2008

 

///ILTAVERSIO, PÄIVITETTY 20.40, LEHTIKUVAA///

Moskova, 2.3. Ulkomaat stt 209