Max Jakobson ja Paavo Keisalo: Venäjä on varsin hankala naapuri – vielä kauan

Ulkomaat 3.10.2009 11:36

Suomenkin on parasta pitää varansa. Venäjä on vielä kauan arvaamaton naapuri, kirjoittavat Max Jakobson ja Paavo Keisalo.

Piirros

Maailmanlaajuinen talouskriisi on iskenyt myös Suomeen ja sen vaikutus kestää vielä useita vuosia. Tilanne ei kuitenkaan ole yhtä hälyttävä kuin 1990-luvun alussa. Tällä kertaa hyvällä onnella vuoden kuluttua pahin on jo takana.

Paljon merkittävämpi ongelma kuin ohimenevä lama on se, että parinkymmenen vuoden kuluttua meillä on saman verran eläkeläisiä kuin työssä käyviäkin. Miten hyvinvointivaltion kulut silloin maksetaan? Me voimme korottaa veroja tuntuvasti, mutta se on poliittisesti vastenmielistä kaikille puolueille. Veroaste on meillä jo EU:n kärkitasoa.

Toinen mahdollisuus on etuisuuksien leikkaaminen. Se ei ole poliitikoille yhtään sen houkuttelevampi vaihtoehto kuin verotukseen koskeminenkaan. Kolmas ja paras vaihtoehto olisi työssä käyvien määrän lisääminen. Siinä auttaisi, jos työssä oltaisiin nykyistä pidempään.

Ainoa kestävä tapa parantaa tilannetta on saada Suomeen mahdollisimman paljon työperäisiä maahanmuuttajia. Toistaiseksi siinä ei ole onnistuttu kovin hyvin. OECD:n raportin mukaan Suomessa maahanmuuttajat tekevät yleisesti silpputöitä esimerkiksi rakennusalalla, ja suhdanteiden vaihtelu iskee heihin rajummin kuin kantaväestöön.

Suomi on selvästi jäljessä muista Pohjoismaista koulutetun työvoiman saamisessa maahan. Yksi syy on työlupien käsittelyprosessin hitaus. Jos Suomi ryhtyy aktiivisesti värväämään ulkomaista työvoimaa, kuten sen ilmeisesti pitäisi, on hankkeeseen saatava kaikki asianomaiset mukaan. Tarvitaan entisaikojen konsensusta.

Nyt enemmistö maahanmuuttajista tulee Virosta ja Venäjältä, mutta kun niissä olot paranevat, pitää etsiä tulokkaita kauempaa. Meidän on varauduttava siihen, että toisissa kulttuureissa kasvaneet ovat erilaisia. On hyväksyttävä esimerkiksi se, että isoäiti kulkee perheen mukana. On myös otettava huomioon, että tarvetta työntekijöihin on muissakin maissa, eikä Suomen kilpailuasema ole erityisen vahva.

Neuvostoliiton poistuminen näyttämöltä antoi Suomelle ensi kertaa sitten toisen maailmansodan tilaisuuden päättää omista asioistaan omien etujensa mukaisesti ilman Moskovan puuttumista. Kun Suomen hallitus päätti hakea EU-jäsenyyttä, ei asiaa tarvinnut ensin käydä esittelemässä Venäjälle.

Suomi onkin kahdenkymmenen vuoden aikana muuttunut yhä selvemmin eurooppalaiseksi länsimaaksi. Se näkyy myös maan poliittisella kartalla. Viime eurovaalien tulos oli meillä samansuuntainen kuin muissakin EU-maissa. Konservatiivit saivat suurimman kannatuksen, kommunistit ovat selvästi alle kymmenen prosentin puolue, vihreät ja muukalaisvihamielinen populistipuolue ovat kumpikin yli kymmenen prosentin puolueita.
Erojakin on. Meillä on suuri maaseudulta kannatuksensa saava keskustapuolue, vaikka maataloudessa toimivia kansalaisia on alle kymmenen prosenttia. Suomessa vaikuttaa myös ruotsalainen kansanpuolue ajamassa toista vähemmistökieltä puhuvien etuja.

Jollei talouslama aiheuta merkittävää muutosta ihmisten mielipiteissä, seuraava pääministeri onkin sitten kokoomuspuolueesta. Mahdollisesti seuraava presidenttikin on vaaleissa kokoomuksen ehdokkaana.

Suomen turvallisuuspolitiikasta käydään edelleen varsin vaisua keskustelua, vaikka aineksia vähän syvällisempäänkin analyysiin olisi runsaasti. On käynyt yhä selvemmäksi, että puolustamiseen menee ajan myötä niin paljon rahaa, että nykyisenkaltainen sotilaallinen liittoutumattomuus ei enää takaa maan turvallisuutta. Edellä jo puhuttiin ikääntymisen vaikutuksesta maan talouteen, ja on selvää, että jos on valittava hyvinvoinnin ja uusien aseiden välillä, voittajasta ei ole epätietoisuutta.

Mutta luottaminen siihen, että meillä ei ole turvallisuusuhkia, on naiivia. Pohjoismaiden ja erityisesti Ruotsin ja Norjan kanssa virinneellä sotilaallisella yhteistyöllä on merkitystä, mutta se ei ratkaise Suomen turvallisuusongelmaa pysyvästi.

Venäjä ei tietenkään ole sama kuin Neuvostoliitto, mutta se on silti varsin hankala naapuri. Venäjän johtajat, Medvedev ja Putin, käyttäytyvät ja puhuvat kuin edustaisivat Yhdysvaltain kanssa tasaveroista toista suurvaltaa. Obama taas tarvitsee Venäjää hankalassa Iranin tapauksessa, ja siksi hän saattoi ystävällisesti puhua Moskovassa toiveestaan, että Venäjästä kehittyisi vahva, rauhanomainen ja hyvinvoiva valtio. Obama joutui tosin havaitsemaan, että hän sai Moskovassa huomattavasti epäystävällisemmän kohtelun kuin mihin hän on tottunut vierailuissaan.

Mutta Venäjä ei ole enää mikään suurvalta. Sillä on kyllä ydinaseet ja siksi sillä on tiettyä merkitystä kansainvälisissä suhteissa. Venäjän talous riippuu öljyn hinnan kehityksestä, ja niin kauan kuin öljyn hinta pysyy nykytasollaan, Venäjällä on täysi työ pitää taloutensa edes jonkinlaisessa kunnossa.

Yhdysvalloille Kiina on paljon merkittävämpi ongelma kuin Venäjä. Kiina on avainasemassa Aasiassa ja laajemminkin maailmassa. Suomen kannalta Venäjä on kuitenkin tärkeä. Sen viimeaikaiset toimet ovat huolestuttavat. Äsken perustettu historiakomissio, jonka tehtävä on ”taistella Venäjän etujen vastaista historian vääristelyä vastaan”, on pääasiassa kohdistettu Baltian maita vastaan. Mutta myös Suomessa on vakiintunut se käsitys, että Baltian maat pakotettiin laittomasti liittymään Neuvostoliittoon vuonna 1940 ja että niissä tapahtui törkeitä ja laajamittaisia ihmisyyden vastaisia rikoksia. Komissio ei ole esittänyt vielä mitään julkisuudessa, joten ei tiedetä, mihin suuntaan sen työtä ollaan viemässä.

Etykin päätösasiakirjassa vuodelta 1975 sanotaan, että valtion suvereniteetti merkitsee oikeutta liittoutua tai olla puolueeton. Venäjä ei taida sulattaa tätä antaessaan naapureilleen neuvoja siitä, miten niiden tulisi suhtautua Nato-jäsenyyteen. Virallisesti Venäjä sanoo Naton jäsenyyden olevan Suomen oma asia, mutta samalla varoitetaan seurauksista.

Venäjän johto propagoi uutta eurooppalaista turvallisuusjärjestelyä. Sen tulisi korvata Nato ja Etyj, ja oletettavasti tarkoituksena olisi, että Venäjä saisi merkittävän roolin Eurooppaa koskevissa asioissa. Ehdotuksella ei ole tietenkään mitään realistisia toteutumismahdollisuuksia, kuten Kremlissäkin tiedetään.
Länsimaissa, myös Suomessa, on syytä ymmärtää, että Venäjän johdon koveneva retoriikka on vain puhetta ilman katetta. Uuteen suomettumiseen ei pidä alentua. Sekin on syytä pitää mielessä, että Itämeren kaasuputki ei ole pelkästään ympäristöongelma.

Putinin presidenttikaudella lähdettiin siitä, että maan vaurastuminen takaisi pysyvän ja korkean talouskasvun ja että maan pitäminen järjestyksessä ja sen nostaminen jälleen maailman johtavien valtioiden joukkoon olisi mahdollista. Tänään tavoitteet ovat vielä kaukana vallitsevasta tilanteesta.

Suomenkin on parasta pitää varansa, sillä Venäjä on edelleen vielä kauan arvaamaton naapuri. Sen käyttäytyminen yhä tylymmin Baltian maita ja muita naapureitaan kohtaan ei muutu vielä pitkään aikaan. Medvedev on esittänyt uutta lakia, joka oikeuttaa lähettämään joukkoja ulkomaille ”puolustamaan Venäjän etuja”. Tästähän Venäjän mukaan oli kysymys vuosi sitten tehdyssä interventiossa Georgiassa, mutta nyt halutaan antaa hyökkäykselle oikeudellinen perusta.

Vastaisen varalta lakia voitaisiin soveltaa maihin, joissa asuu merkittävä määrä venäläisiä pysyvästi. Sellisia maita ovat entiset neuvostotasavallat, etenkin Ukraina, Moldova ja Baltian maat. Suomessakin asuu jo useita kymmeniä tuhansia venäläisiä.

Teksti Max Jakobson, Paavo Keisalo

Kirjoittajista Jakobson on ministeri, Keisalo suurlähettiläs.

Kuvitus Outi Kainiemi

Tilaa SK:n uutiskirje

Ajankohtaisimmat ja puhuttelevimmat digisisällöt vastajauhettuna suoraan sähköpostiisi.