Mannerheim oli jo venäläisen partisaanin tähtäimessä 1943

Risto Lindstedt
Ulkomaat 25.9.2009 11:01

Marski kävi tietämättään lähellä kuolemaa syyskuussa 1943.

Mannerheim”Katsomossa” ollut partisaanimajuri kiinnitti huomionsa pitkään upseeriin ja hänen ympärillään tapahtuneeseen kunnioittavaan liikehtimiseen. Kuva Paavo Korhonen

Sammatuksessa järjestettiin 14.9.-26.9.1943 kurssi pioneeriupseereille. Pioneeripataljoonista oli lähetetty Aunukseen nelisenkymmentä miestä. Koulutuksesta vastasivat aselajin uusimmasta kehityksestä oppinsa Saksasta hakeneet.

Vaara oli ilmeinen. Luutnantti Paavo Korhosella se kävi mielessä monta kertaa. Hän oli jo kerran, 1941, haavoittunut peltoaukeaman reunassa. Nyt Aunuksen aukeat olivat hänestä inhottavia. Metsänreunasta tykytetty yksi pikakiväärin lippaallinen olisi voinut tappaa suurimman osan harjoittelevasta pioneeriryhmästä, ja ampuja olisi päässyt pakoon mihin suuntaan tahansa.

Metsänrajasta ei koskaan ammuttu pikakiväärillä, mutta lauantaina 25.9.1943 sinne oli salautunut venäläinen tiedustelupartio. Sitä johtaneen partisaanimajurin kiikarikiväärin ristikolla oli marsalkka Mannerheim.

Sammatuksessa oli niiden linnoitteiden, jotka alkoivat Laatokan rannalta Pisistä, itäisin reuna. Linnoitteiden rakentamisesta oli annettu käsky marraskuussa 1941. Suomalaiset vetäytyivät taisteluitta poikkeuksellisen vahvasti rakennetusta puolustuslinjasta, kun joukkoja jouduttiin kiireellä siirtämään Karjalan kannakselle suurhyökkäyksen käynnistyttyä 10.6.1944.

PSS-linjalle (Pisi-Saarimäki-Sammatus) saapuneet venäläiset tutkivat ja kuvasivat linnoitteet (SK 28/2009) nimitellen niitä ”Marskin säästöpossuiksi” tai ”lohikäärmeen hampaiksi”.

Vihollinen katsomossa

Pioneerikurssi huipentui lauantaina 25.9.1943 pidettyyn taistelunäytökseen. Erityistä siinä oli se, että tukikohdan valtausta markkeeraavassa ”lopputentissä” ammuttaisiin kovilla, käytettäisiin käsikranaatteja sekä riuku- ja kasapanoksia. Vain vihollinen tulisi puuttumaan. Läsnä he kuitenkin olivat, katsomon puolella.

Kurssilaisille yllätyksenä Sammatukseen saapui aamulla autoletka. Yhden auton oikeassa etukulmassa vipatti lippu. Ylipäällikkö ja hänen luottomiehensä, jalkaväenkenraali Erik Heinrichs, kenttäytyivät saattojoukkoineen seuraamaan poikkeuksellista harjoitusta.

Päivä oli syyssuttuinen, hämärä ja tihkuinen. Paavo Korhonen tiesi, että nyt tulisi vaikeuksia. Hänellä oli kamerassaan hidasta filmiä, ja sitäkin oli jäljellä vain viisi ruutua. Luutnantti tiesi myös, ettei Marski erityisemmin pitänyt valokuvaajista, vaikka Korhosella virallinen lupa olikin. Dokumentoinnin lisäksi Korhosen tulisi osallistua taistelunäytökseenkin.

Ylipäällikkö seurasi useita tunteja kestäneen harjoituksen alusta loppuun. Se sujui käsikirjoituksen mukaisesti, tappioitta. Tosin yksi kurssilaisista oli haavoittunut aikaisemmissa harjoituksissa. Hänen heittämänsä käsikranaatti jäi lyhyeksi ja osui juoksuhautaa tukevan pöllin päälle. Mies ei ehtinyt pinkaista riittävän kauaksi vaan sai heittämästään kranaatista sirpaleen takapuoleensa.

Se kollegoja kaikkein perkeleemmin nauratti, kun persuuksistaan paikattu mies palasi riviin urheudesta myönnetty kunniamerkki plakkarissaan. Sellainen tunnustus kun oli tapana kaikille haavoittuneille myöntää.

Partisaanimajuri ei siltä päivältä sankaruusprenikkaa saanut. Hän kyllä seurasi taisteluharjoituksen ja ihmetteli pitkää, suikkapäistä upseeria, jolla roikkui kiikarit kaulassa ja kävelykeppi vasemman käden koukussa.

Myöhemmin partisaanimajuri kertoi pitkään olleensa kahden vaiheilla, maali oli joka tapauksessa ollut houkutteleva ja avoimessa maastossa noin 500 metrin matkalta vieläpä helppo.

Aiheesta lisää SK:ssa 39/2009 (ilm. 25.9.)

Keskustelu

Mielellään tämmöisiä ”Kansa taisteli”- tarinoita vertailee HS:n sotakirjeenvaihtajien Ilkka Malmbergin ja Unto Hämäläisen turinoihin.

Seuraava sukupolvi luo omat sankaritarinansa. Onneksi.

”Emme ole täällä tulevaisuutta varten, vaan tehdäksemme tulevaisuuden” B.Obama

Onpas mielenkiintoinen juttu. Miksi neuvostomajuri ei ampunut? Oliko taustalla kuitenkin sama syy kuin mikä paperisen SK:n (39/2009) jutun ”Arvokas saalis” kappaleissa ”Miinakenttä eteen” ja ”Merkinantoja puskasta” tulee esiin? Eli Suomen sodanjohto oli sopinut Neuvostoliiton kanssa siitä, mihin saakka sotaa käydään.

Sama asetelma tulee esiin useassa tapuksessa, esim. eteneminen Louheen Muurmannin radan katkaisemiseksi keskeytettiin. Näistä interruptuksista oli ilmiselvästi hyötyä sodan loppuratkaisussa ja päästiin helpommalla aivan nykypäiviin saakka.

Taisimme sittenkin käydä erillissotaa jonkinlaisessa yhteisymmärryksessä Stalinin kanssa. Yhteydet lienevät pelanneet jo talvisodassa.

Tosiasia on että Mannerheim pelasti suomen Saksan avulla salaisten sopimuksien varjolla.