Maailma on jo täynnä – Miksi väestönkasvusta puhutaan niin vähän?

Ulkomaat 19.2.2010 10:00
Maapallo Eilen alkoi 380 000 ihmiselämää. 150 000 elämää päättyi. Kuvan ihomaalaus on bodypaintingin Suomen mestari Miika Kemppaisen käsialaa. Kuva Piia Arnould

 

Tein 19.2.2010 ilmestyvään Suomen Kuvalehteen artikkelin maailman väestönkasvusta. Aihe on Suomessa melko vaiettu, sillä sen vaikutukset eivät täällä juuri näy. Jossain arkihorisonttimme takana ihmiskunta kuitenkin kasvaa 200000:n ihmisen päivätahtia.

”Katsopa maita, joista olemme eniten huolissamme: Afganistania, Sudania, Somaliaa ja Jemeniä”, kehotti minua Worldwatch-instituutin ohjelmajohtaja Robert Engelman puhelinhaastattelussa. ”Mikä yhdistää näitä maita, paitsi köyhyys? Katso niiden jyrkkää väestönkasvua. Niiden epäjärjestys on ymmärrettävää. Luulisin, että mikä tahansa maa, Suomikin, olisi vaikeuksissa 2-3 prosentin väestönkasvun kanssa.”

”Saisinpa luennoida Yhdysvaltain tiedustelupalvelulle tästä”, Engelman lisäsi. ”Mutta syy-yhteydet ovat mutkikkaita ja vaikeita todistaa.”

YK:n ennusteen mukaan väki lisääntyy vuoteen 2050 asti, nykyisestä 6,8 miljardista yli yhdeksään miljardiin, ja alkaa sitten hitaasti laskea.

Siis vielä neljäkymmentä vuotta maapallon hupenevien resurssien jakamista yhä useamman kesken. Maan ekologinen kantokyky on jo nyt monin paikoin ylitetty moninkertaisesti.

Ja toisaalta vain neljäkymmentä vuotta: tänään syntyvä suomalaisvauva on silloin vasta keski-ikäinen. Hän on ehtinyt nähdä, missä määrin synkeät ennusteet ekosysteemin rappeutumisesta, vesisodista ja pakolaisaalloista toteutuvat. Jotenkin väestönkasvu hänenkin elämäänsä mullistaa.

Suurin osa väestönkasvusta tapahtuu kehitysmaissa. Afrikan väkiluvun on ennustettu kaksinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä. Samaan aikaan kehittyneet maat koettavat globaalin oikeudenmukaisuuden tähden tuupata köyhiä maita kehittymään. Mutta näiden yhä kasvava lapsimäärä näyttää lykkäävän kehittymistä yhä kauemmas.

”Maailma on täynnä oikein hyviä ihmisiä”, kirjoitti brittiläinen väestötieteilijä, professori John Guillebaud minulle sähköpostitse.

”He tekevät tärkeää työtä: vähentävät köyhyyttä, ruokkivat nälkäisiä, vähentävät päästöjä, suojelevat ympäristöä, edistävät veden puhtautta ja niin edelleen. Nämä pyrkimykset ovat jaloja ja kannatettavia. Mutta kun tiedämme, että väestö kasvaa ja kaikkialla haluaa vaurastua, olisi katsottava totuutta silmiin: jos emme tee väestönkasvulle jotain, on kuin vain järjestelisimme Titanicin kansituoleja.”

Mitä siis tehdä, ja miten tehdä se oikeudenmukaisesti? Yhden tai kahden lapsen politiikka koko maailmaan? Maille tai alueille niiden ekologista kantokykyä vastaavat väestörajoitukset?

”Valitettavasti tilanne on nyt se”, haastattelemani Väestöliiton erikoistutkija Minna Säävälä korosti, ”että suurin osa maailman väestönkasvusta on hedelmää aikaisemmilta vuosikymmeniltä, jolloin asiaan ei ole kunnolla puututtu.

Lisääntymisikäisten naisten osuus väestöstä on nyt niin suuri, että vaikka he hankkisivat vain yhden lapsen, väestö lisääntyy edelleen. Keinot ovat vähäisempiä kuin kuvitellaan. Se, mitä voidaan tehdä, on poistaa maailmasta ei-toivotut raskaudet. Silloin kasvu pysyisi aisoissa paremmin.”

Väestöasiantuntijoiden viesti onkin aika arkinen: kaikki maailman tytöt kouluun, ehkäisyneuvonta ja -välineet helposti kaikkien ulottuville, odottajien, synnyttäjien ja pikkulasten terveydenhuolto kuntoon. Naisen itsemääräämisoikeuden ja sananvallan vahvistuessa syntyvyys pienenee ilman pakkokeinojakin.

Pakkokeinoja – lapsirajoitusta – pidetään ihmisoikeuksien kannalta arveluttavana. Kiinassa se on ollut tehokas, mutta esimerkiksi Iran on yltänyt yhtä huimaan syntyvyyden laskuun käyttäen keinovalikoimassaan vain yhtä pakkoa: ehkäisykurssin pakollisuutta pariskunnille ennen kuin avioliittolupa heltiää.

Robert Engelmanin mukaan kattavat lisääntymisterveyspalvelut maksaisivat maailmalle vain kolmanneksen siitä, mitä Yhdysvallat käyttää tänä vuonna sotimiseen.