Libya: Rauha palaa tuskallisen hitaasti – asejoukot halutaan kuriin

Ulkomaat 26.2.2012 09:01
aseistettuja libyalaismiehiä vapauden aukiolla Aseistetut joukot vartioivat Benghazissa Vapauden aukion sisäänkäyntiä 16. helmikuuta vallankumousjuhlien alla. Kuva Gianluigi Guercia / AFP / Lehtikuva.

Kun libyalaiset vuosi sitten nousivat Muammar Gaddafia vastaan, tuskin kukaan ajatteli, että edessä olisi helppo ja mutkaton tie kohti demokratiaa.

Neljä kuukautta Gaddafin kaatumisen jälkeen Libya on kuitenkin edelleen keskellä myllerrystä eikä kukaan ole edes varma, onko kurssi oikea.

Maan pankit, kaupat ja koulut toimivat, mutta Libyassa vallan ottanut väliaikaisneuvosto NTC ei ole kyennyt luomaan itselleen uskottavaa auktoriteettiasemaa.

Eniten pelkoa ihmisissä herättävät eri puolilla maata partioivat raskaasti aseistetut joukkiot, jotka ovat viime viikkoina ammuskelleet toisiaan myös keskellä pääkaupunkia Tripolia.

Ulkomaiden silmissä NTC edustaa uutta Libyaa, mutta moni asetta kantava libyalaismies pitää NTC:tä vain yhtenä Libyan itäisessä osassa toimivista ryhmistä. Miksi aseet pitäisi luovuttaa sille ja mitä takuita on, että oma kylä tai heimo saa riittävästi päätäntävaltaa maan asioissa myöhemmin?

Erityisesti Misratasta ja Zintanista tulevat vahvat aseryhmät aiheuttavat väliaikaishallinnolle päänvaivaa. Misratalaiset katsovat olevansa koko vallankumouksen ydinjoukko ja ansaitsevansa siksi suuremman äänivallan. Zintanilaiset taas ratkaisivat omasta mielestään sodan marssiessaan elokuussa Tripoliin.

Maassa arvellaan olevan edelleen jopa 150 000 asemiestä kymmenissä eri ryhmissä. Osa ryhmistä on pieniä, muutaman kymmenen miehen joukkioita, jotka puolustavat lähinnä omaa asuinaluettaan.

Toiset taas ovat pienarmeijoita omine ase- ja ajoneuvorekistereineen, henkilökortteineen ja pidätysmääräyksineen. Ne eivät ole ainoastaan kieltäytyneet luovuttamasta raskaita aseitaan väliaikaishallinnolle, vaan myös partioivat omavaltaisesti katuja, vangitsevat ihmisiä ja tekevät kostoiskuja alueille, joiden asukkaita ne epäilevät Gaddafin tukijoiksi.

Erityisesti Libyan mustaihoiset ja maahan tulleet afrikkalaiset vierastyöläiset ovat joutuneet ryöstöjen, raiskausten ja joukkohäätöjen kohteeksi. Heidän kotejaan on mielivaltaisesti tuhottu ja kokonaisia asuinalueita tyhjennetty.

Asejoukkojen ylläpitämät pidätyskeskukset ovat täynnä miehiä, joista moni ei edes tiedä pidätyksensä syytä. Pidätettyjen kidutus on kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen mukaan systemaattista. Tammikuussa Lääkärit ilman rajoja -järjestö vetäytyi kokonaan Misratasta, koska se joutui toistuvasti elvyttämään kidutettuja, jotta kuulustelut saattoivat jatkua. Ainakin 12 pidätettyä on kuollut kidutuksissa.

YK arvion mukaan 60 pidätyskeskuksessa säilytetään noin 8 000:ta ihmistä. Keskuksista vain pieni osa on suoraan NTC:n alaisuudessa.

Libyan konfliktissa on kuollut YK:n arvion mukaan 15 000 ihmistä. NTC:n mukaan luku on kaksinkertainen.

”Lisää kärsivällisyyttä”

Tavalliset libyalaiset ovat myös turhautuneita väliaikaishallinnon hitauteen ja sen tapaan tehdä päätöksiä suljettujen ovien takana. Maata nyt johtavista miehistä moni oli korkeissa asemissa jo Gaddafin valtakaudella, ja yhä useampi libyalainen on alkanut epäillä heidän todellista haluaan rakentaa läpinäkyvää, vastuullista demokratiaa.

Maan oikeusjärjestelmää ei ole saatu jaloilleen. Oikeudenkäyntiä Gaddafin poikaa Saif al-Islam Gaddafia vastaan ei ole aloitettu. Ketään muutakaan Gaddafin ajan tai sen jälkeen raskaisiin rikoksiin syyllistynyttä ei ole saatu tuomittua.

Helmikuussa oikeus yritti käynnistää 47:n Gaddafin taistelijaksi epäillyn kuulemiset, mutta istunto jouduttiin peruuttamaan, koska miehet vanginnut asejoukko kieltäytyi tuomasta pidätettyjä oikeuteen.

Väliaikaishallinto on viime kuukaudet rakentanut poliisivoimia ja 25 000 miehen armeijaa, johon se parhaillaan rekrytoi miehiä eri aseryhmistä.

Libyan väliaikaishallinnon johtaja Mustafa Abdul Jalil on toistuvasti vedonnut ihmisten kärsivällisyyteen ja varoittanut, että jos NTC nyt eroaa, maata uhkaa sisällissota.

”Ihmiset eivät ole antaneet hallitukselle riittävästi aikaa eikä hallituksella ole tarpeeksi rahaa. Viivytyksiä voi olla, mutta tämä hallitus on työskennellyt vasta pari kuukautta. Antakaa sille tilaisuus, edes kaksi kuukautta lisää”, Jalil vetosi tammikuussa.

Puolueet järjestäytyvät

Venäjä on YK:n turvaneuvoston Syyria-keskusteluissa sanonut, että Libyan romahdus on malliesimerkki siitä, mitä tapahtuu, jos ulkopuoliset puuttuvat maan sisäisiin asioihin.

Mutta onko Libya todellakin vajonnut kaaokseen?

Amerikkalaisen Century Foundationin tutkija Michael Hanna sanoo, että Libyassa on monta syytä huoleen, mutta maa ei suinkaan ole kaaoksessa.

”Väkivalta ei ole ollut niin pahaa kuin se olisi voinut olla, enkä ennustaisi, että Libya on menossa kohti sisällissotaa.”

Hannan mielestä ei voi myöskään sanoa, että NTC olisi epäonnistunut.

”NTC on läsnä koko maassa, mutta kaikkia alueita se ei pysty kontrolloimaan. Osa aseryhmistä on riisuttu, mutta ei kaikkia.”

Niitä jotka ovat jo luovuttaneet aseensa, on tuettu palaamaan entiseen elämäänsä. Osaa on autettu pienten yritysten perustamisessa.

”Erityisesti Zintanin ja Misratan aseryhmät pitäisi saada sulautumaan armeijaan tai purkamaan rakenteensa. Luulen, että siihen tarvitaan jonkinlainen ulkopuolinen välittäjäjärjestely.”

Helmikuussa maalle hyväksyttiin uusi vaalilaki, ja ensimmäiset vapaat vaalit on määrä järjestää kesäkuussa. Valituksi tulevat 200 edustajaa kirjoittavat Libyalle uuden perustuslain.

Vaalivalmistelut ovat jo alkaneet, ja puolueet järjestäytyvät parhaillaan.

Maassa, jossa puolueet olivat kiellettyjä 42 vuotta, käsitys demokratiasta on kuitenkin hutera.

”Naapurimaissa Egyptissä ja Tunisiassa pidetyt onnistuneet vaalit kuitenkin auttavat. Ihmiset ymmärtävät riittävästi odottaakseen vaaleja”, Hanna sanoo.

Turvallisuuden vakauttaminen on tutkijan mukaan kuitenkin tärkeintä.

”Vain jos se onnistuu, myös vaalit voivat onnistua.”

Lisää tukea EU:sta

Eurooppa on ollut Libyan uuden johdon keskeinen tukija kansannousun alusta asti. 13 Euroopan maata osallistui Nato-vetoiseen sotilasoperaatioon.

EU ja jäsenvaltiot ovat antaneet Libyaan 155 miljoonaa euroa humanitaarista apua.

Kuitenkin uutiset kertovat vankien kidutuksesta ja aseellisista yhteenotoista. EU:n Tripolin-toimiston johtaja Alistar MacDonald, onko EU:n tuella mitään ehtoja?

”EU:n tuki on ollut humanitaarista apua, ja tuemme siviiliyhteiskuntahankkeita, jotka edistävät muun muassa aseriisuntaa ja Libyan rajojen valvontaa.”

Syytökset kidutuksesta ovat MacDonaldin mukaan vakava asia. EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Catherine Ashton antoi asiasta tammikuun lopussa vahvasanaisen lausunnon, jossa hän edellytti, että kaikki pidätyskeskukset pitää saattaa Libyan viranomaisten hallintaan ja jokaisen pidätetyn oikeuksia on kunnioitettava.

”Ashton sanoi jo marraskuussa Tripolissa, että EU tekee yhteistyötä niiden maiden kanssa, jotka jakavat samat arvot meidän kanssamme”, MacDonald sanoo.

EU ja YK ovat korostaneet, että libyalaiset itse päättävät omasta tulevaisuudestaan.

EU on tarjonnut apuaan kesäkuussa pidettävien vaalien järjestämisessä ja valvonnassa.

Taloudellista tukea ja osaamista on tarjottu myös demokratiaa rakentaviin uusiin hankkeisiin.